Kynttilät syttyvät pyhäinpäivänä Espoossa
24.10.2023 08:00:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote
Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 4.11. Päivä on yksi suosituimmista ajoista joulun lisäksi, jolloin vieraillaan hautausmailla ympäri maata. Muistokynttilöitä sytytetään haudoilla, muualle haudattujen muistelupaikoilla sekä kirkkojen messuissa ja iltakirkoissa. Pyhäinpäivään kuuluvat myös kirkkokonsertit Requiemien eli sielunmessujen ääressä. Lapsiperheille on Espoossa enkelikierros Kirkon hautausmaalla päivää edeltävänä tiistai-iltana.

Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen on itse paikalla pyhäinpäivänä Tapiolan kirkossa ja sen viereisessä uurnalehdossa.
– Tänä pyhäinpäivänä ajattelen viime vuoden pyhäinpäivän aattona kuollutta äitiäni ja keväällä menehtynyttä puolisoni äitiä, Linnoinen kertoo.
– Meillä jokaisella on äiti. Kun sytytän pyhäinpäivänä kynttilän, ajattelen myös eri äitien lapsia Palestiinassa, Israelissa, Sudanissa, Ukrainassa ja kaikkialla, missä sota runtelee elämää.
– Kynttilä ja sen liekki kertoo minulle toivosta ja valosta, joka voittaa aina pimeyden. Se valo on minua ja maailmaa suurempi, sanoo Päivi Linnoinen.
Sytytä muistokynttilä ja jaa muistosi toisten kanssa
Espoossa on viisi hautausmaata, Gräsan uurnalehto Olarissa, Kellonummen hautausmaa, Kirkon hautausmaa ja Kappelin hautausmaa Espoon keskuksessa sekä Tapiolan uurnalehto. Hautahaku-palvelu auttaa löytämään haudan vainajan sukunimen perusteella. Sovelluksen karttapalvelu näyttää haudan sijainnin hautausmaalla. Hautausmailla ja uurnalehdoissa on kaikissa muistelupaikat muualle haudattujen muistokynttilöitä varten.
Seurakuntien työntekijöitä on tavattavissa keskusteluita varten pyhäinpäivänä Gräsan uurnalehdon portilla klo 12–18, Espoon tuomiokirkon kellotapulin luona pyhäinpäivän, kahvilateltassa klo 11–18, Kellonummen hautausmaalla klo 13–16, Leppävaaran kirkolla klo 11–17 sekä Tapiolan uurnalehdossa klo 13–16.
Kynttilän voi sytyttää myös muistelupaikoilla, jos läheisen hauta on kaukana. Muistelupaikkoja on hautausmaiden lisäksi Auroran ja Kalajärven kappelin pihassa, Espoonlahden kirkon tuikkukynttilöiden kynttiläseinällä, Leppävaaran kirkon sisäpihan suihkulähteen reunalla, Olarin kirkon sisäpihan kivien ympärillä sekä Tapiolan kirkon etupihan muistelupaikalla.
Pyhäinpäivän seudun muuta ohjelmaa Espoon seurakunnissa
Pyhäinpäivän enkelikierros perheille tiistaina 31.10. klo 18–18.30 Kirkon hautausmaalla kutsuu lapsiperheitä ohjatulle enkelikierrokselle Espoon tuomiokirkkoa ympäröivälle hautausmaalle. Kierrokselle lähdetään alaparkkipaikan vierestä hautausmaan portilta. Kierros päättyy yhteiseen hetkeen kirkossa. Varusteiksi kannattaa ottaa lämpimät vaatteet ja oma taskulamppu.
Olarin seurakunnan Kamarikuoro esittää Maurice Duruflén Requiemin perjantaina 3.11. klo 19 Olarin kirkossa. Liput 10 euroa tuntia ennen konserttia ovelta.
Camille Saint-Saënsin Requiem Op. 54 solisteille, kuorolle ja uruille kuullaan lauantaina 4.11. klo 19.30 Tapiolan. Konserttiin on vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu. Yhteisvastuukeräykseen.
In memoriam - Pyhäinpäivän konsertti lauantain 4.11. klo 20 Espoon tuomiokirkossa. Konsertissa kuullaan sakraalimusiikkia mm. Bachilta, Elgarilta, Madetojalta ja Schütziltä. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.
VALOON - kaipuun ja lohdun lauluja -konsertissa sunnuntaina 5.11. klo 19 Espoon tuomiokirkossa Tiia Maria Saari ja Petri Koivusalo esittävät kansankoraaleita sekä Petri Laaksosen, Kari Tikan ja Georges Bizet’n musiikkia. Konserttiin on vapaa pääsy.
Seurakunnat tarjoavat myös sururyhmiä ja keskusteluapua
Espoon seurakunnat järjestävät sururyhmiä ja -leirejä, joissa on mahdollista luottamuksellisesti jakaa surussa nousevia tunteita ja ajatuksia yhdessä toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Espoon seurakuntien päivystävän papin tavoittaa joka päivä eli ma–su klo 9–19 numerosta 09 8050 2602.
Kynttilät syttyvät itsemurhan tehneiden muistolle vielä sunnuntaina 19.11. klo 16 Espoon tuomiokirkon edessä, jonka jälkeen keskustelua, iltatee ja hartaus Pitäjäntuvalla. Paikalla on seurakunnan työntekijöiden lisäksi Espoon mielenterveysyhdistyksen työntekijä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi LinnoinenKirkkoherraTapiolan seurakunta
Puh:050 379 9038paivi.linnoinen@evl.fiMiina RenqvistYlipuutarhuriEspoon seurakuntayhtymä, Hautauspalvelut
Puh:09 8050 2412miina.renqvist@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Otnäs kapell renoveras med respekt för historien och den omgivande naturen1.4.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Esbo kyrkliga samfällighet och byggföretaget SRV har undertecknat ett avtal om en totalrenovering av Otnäs kapell i Otnäs i Esbo. Projektet genomförs som en totalprisentreprenad. Avtalets totala värde är cirka 2,8 miljoner euro.
Otaniemi Chapel repairs will be carried out with respect for history and the surrounding natural environment1.4.2026 07:00:00 EEST | Press release
Espoo Parish Union and the SRV have signed an agreement on the renovation of the Otaniemi Chapel property in Otaniemi, Espoo.
Otaniemen kappeli korjataan historiaa ja ympäröivää luontoa kunnioittaen1.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Espoon Otaniemessä sijaitsevan Otaniemen kappelin peruskorjauksesta. Hankkeen hinta on noin 2,8 miljoonaa euroa.
Esbo församlingar fortsätter det internationella arbetet även 202631.3.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Esbo gemensamma kyrkofullmäktige beslutade vid sitt möte den 25.3 att fördela anslaget för internationellt ansvar på närmare två miljoner euro.
The Espoo parishes will continue to provide international aid in 202631.3.2026 10:00:00 EEST | Press release
During its meeting on 25 March, the Joint Parish Council of Espoo decided to allocate almost two million euros of its international responsibility appropriation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme