Kokkolan kaupunki

Häiriötilanne Isojärven nuorisotalolla

Jaa

Isojärven nuorisotalolla on ollut häiriötilanne 19. – 20.10. välisenä yönä. Nuorisotilassa oli meneillään nuorisopalvelujen syyslomaviikon ohjelmaan kuuluva yönuoppari, johon osallistui yhteensä noin 25 yläkouluikäistä nuorta ja nuoriso-ohjaajia.

Nuorisotalolle oli aamuyöllä tullut ulkopuolinen henkilö. Hän on käyttäytynyt tavalla, joka on saattanut tuntua uhkaavalta ja rikkonut nuorisotilan äänentoistolaitteita. Henkilö poistui nuoriso-ohjaajan käskyttämänä, ja paikalle kutsuttiin poliisi. Tilanne oli ohi nopeasti ja siitä on tehty asianmukaiset turvallisuusilmoitukset.

Ennalta arvaamattoman tilanteen kulkua selvitetään parhaillaan tarkemmin. Häiriö tapahtui tilassa, jossa paikalla oli osa tapahtumaan osallistuneista nuorista. Tapahtunutta on käsitelty kaikkien yönuoppariin osallistuneiden nuorten kanssa, ja heidän huoltajansa ovat saaneet tiedon tapahtuneesta. Nuorisopalvelut tarjoaa myös keskusteluapua nuorille ja heidän huoltajilleen.  

Nuorisotoimenjohtaja Pia Fraktman toteaa, että tilanne on ollut erittäin valitettava ja ennalta arvaamaton. Tapahtumien kulkua selvitetään, jotta vastaavilta tilanteilta voidaan jatkossa välttyä. Samalla arvioidaan myös jatkotoimia.

Yhteyshenkilöt

Nuorisotoimenjohtaja Pia Fraktman, 0404882901 (pe 20.10. klo 14.30-16, muulloin arkisin 8-16)

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Avslutningsseminarium för projektet med ledningsansvar gällande batterikemi i Karleby 25.617.6.2025 13:52:12 EEST | Pressinbjudan

INBJUDAN Medierepresentanter är välkomna att komma och följa avslutningsseminariet för projektet med ledningsansvar gällande batterikemi vid Villa Elba i Karleby onsdagen den 25 juni. Närmare program bifogas. Seminariet inleds med gemensam lunch kl. 12 och medierna får intervjua talarna innan seminariet inleds kl. 13. Vi ber om förhandsanmälan också av medias representanter. *************************************************************************************************************PRESSMEDDELANDE (får publiceras den 25.6 kl. 13) Det tematiska projektet med ledningsansvar gällande batterikemi grundar sig på den nationella batteristrategin 2025 och dess nationella visioner och mål i batterivärdekedjan. Finland vill vara en internationellt känd expert inom batterikemins värdekedja och ett land som företag är intresserade av att investera i. ERUF-projektet finanserias av Birkalands förbund och Karleby stad är huvudförverkligare. I projektet deltar Karleby, Vasa, Björneborg, Åbo, Villmanst

Akkukemian temaattisen vetovastuuhankkeen loppuseminaari Kokkolassa 25.6.17.6.2025 13:52:12 EEST | Kutsu

KUTSU MEDIALLE Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Akkukemian temaattisen vetovastuuhankkeen loppuseminaaria Kokkolan Villa Elbaan keskiviikkona 25.6. Seminaarin tarkempi ohjelma liitteenä. Seminaari alkaa yhteisellä lounaalla klo 12, ja medialla on mahdollisuus haastatella puhujia ennen seminaarin alkua klo 13. Pyydämme ennakkoilmoittautumista myös medialta. *************************************************************************************************************Tiedote (julkaisuvapaa 25.6. klo 13) Akkukemian temaattinen vetovastuuhanke pohjautuu kansalliseen akkustrategiaan 2025 sekä sen kansallisiin visioihin ja tavoitteisiin akkuarvoketjussa. Suomi haluaa olla akkukemian arvoketjussa kansainvälisesti tunnettu osaaja, sekä maa, jonne yritykset ovat kiinnostuneita investoimaan. Pirkanmaan liiton rahoittaman EAKR-hankkeen päätoteuttajana on Kokkolan kaupunki. Siinä ovat mukana Kokkolan, Vaasan, Porin, Turun, Lappeenrannan, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseudut, joiden oma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye