Ylöjärven Ylisen kuntoutuskeskuksen alue tulee myyntiin huutokaupalla
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina laittaa Ylisen entisen kuntoutuskeskuksen myyntiin julkisella huutokaupalla. Lisäksi aluehallitus valtuutti Istekki Oy:n julkaisemaan tarjouspyynnön hyvinvointialueen uuden yhtenäisen potilastietojärjestelmän hankinnasta.
Pirkanmaan hyvinvointialue myy Ylöjärven Ylisellä sijaitsevan entisen kuntoutuskeskuksen julkisella huutokaupalla. Kauppaan sisältyvät kaikki kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset nykyisessä kunnossaan irtaimistoineen. Myynnille asetettiin 150 000 euron hintavaraus. Hintavarauksen täyttyessä hyvinvointialue sitoutuu myymään kohteen korkeimman tarjouksen tekijälle.
Mikäli hintavaraus ei täyty, hyvinvointialue voi hyväksyä tai hylätä korkeimman tarjouksen. Huutokauppa on myös ehdollinen siten, että tarjouksen hyväksymisestä tehdään aikanaan erillinen päätös ennen kauppakirjan allekirjoittamista.
Aluehallitus päätti myös julkaista tarjouspyynnön uudesta yhteisestä potilastietojärjestelmästä. Järjestelmä hankitaan sekä perustason terveyspalvelujen että sairaaloiden käyttöön korvaamaan kunnilta ja sairaanhoitopiiriltä siirtyneet keskeisimmät potilastietojärjestelmät. Se mahdollistaa jatkossa muun muassa yhtenäiset digipalvelut kaikille pirkanmaalaisille ja kuntarajat ylittävän asioinnin. Hyvinvointialue hankkii lähtökohtaisesti markkinoilla jo olevan järjestelmän, joka voidaan ottaa nopeasti käyttöön, tukee erityisesti käytännön työtä sekä vastaa hyvinvointialueen kehittämistarpeisiin.
Korkeakouluyhteistyöstä ohjelma
Aluehallitus hyväksyi myös korkeakoulujen ja hyvinvointialueen välisen yhteistyöohjelman. Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön tavoitteena on rakentaa kansallisesti johtava ja kansainvälisesti verkostoitunut tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja opetuskeskittymä. Molemmilla osapuolilla on kiinnostus edistää asukkaiden hyvinvointia, terveyttä sekä turvallisuutta alueellisesti. Toimeenpanovaiheessa perustetaan erilaisia teemakohtaisia ryhmiä, joihin muun muassa opiskelijat voivat osallistua.
Aluehallitus hyväksyi kaikki esityslistalla olleet asiat esityksen mukaan. Lisäksi ylimääräisenä asiana todettiin, että aluevaltuutettu Kari Virtanen on muuttanut pois hyvinvointialueelta. Sen vuoksi aluevaltuustolle esitetään, että hänen tilalleen tulee uusi aluevaltuutettu.
Yhteyshenkilöt
Aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comHyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Onnistu omalääkärinä -täydennyskoulutus keskittyy hoidon jatkuvuuteen ja hoitosuhteen ylläpitämiseen5.5.2025 10:49:32 EEST | Tiedote
Tammikuussa alkanut Onnistu omalääkärinä -kurssi houkutteli runsaasti hakijoita koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Tampereella järjestettävissä koulutuspäivissä on ollut innostava ja energinen tunnelma.
Ruoveden ja Kämmenniemen lähiasiointipisteiltä saa apua kiireettömiin asioihin – vastaanotot toimivat ajanvarauksella2.5.2025 12:44:46 EEST | Tiedote
Ruoveden ja Tampereen Kämmenniemen lähiasiointipisteillä käynnistyy uusi toimintamalli maanantaina 5.5.2025. Lähiasiointipisteet tuovat ajanvarauksella toimivia, kiireettömiä palveluja lähelle asukkaita.
Kaikenikäiset ovat löytäneet digiklinikan: erityisen suosittu ruuhkavuosia elävien keskuudessa2.5.2025 11:01:53 EEST | Tiedote
Vuoden käytössä ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka on saavuttanut suuren suosion Pirkanmaalla, ja 25 % alueen väestöstä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Suomen suurin julkisen terveydenhuollon digiklinikka on erityisesti 20–40-vuotiaiden suosiossa, mutta myös yli 60-vuotiaat ovat löytäneet palvelun. Poikkeuksellinen flunssatalvi näkyi myös digiklinikalla.
Aluevaltuusto evästi hallitusta kuntouttavan päivätoiminnan keskustelulla ja hyväksyi valiokuntaohjelman29.4.2025 21:47:45 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli tiistaina ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan järjestämisvaihtoehdoista, hyväksyi valiokuntaohjelman ja merkitsi tiedoksi kolmen eri valiokunnan mietinnöt. Myös ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelman väliraportista keskusteltiin laajasti.
Aluehallitus hyväksyi Pitkäniemen alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen ja palautti asiakasmaksuvapautusten kokonaisuuden valmisteluun28.4.2025 12:31:35 EEST | Tiedote
Hallitus hyväksyi maanantaina Pitkäniemen alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen, joka mahdollistaa alueen palvelujen ja asumisen kehittämisen yhdessä Nokian kaupungin kanssa. Asiakasmaksuvapautuksia koskevat linjaukset ja aihepiiriin kuuluva aluevaltuustoaloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme