Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen vakuutus- ja ICT-aloilla 27. lokakuuta
Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen perjantaina 27.10.2023 vakuutus- ja ICT-aloilla. Aloilla työskentelee yhteensä noin 18 000 henkilöä.
Tunnin mittainen mielenilmaus toteutetaan perjantaina 27.10.2023 kaikilla vakuutus- ja ICT-alojen työpaikoilla. Työpaikalta poistutaan kello 15.
Mielenilmauksen tarkoituksena on vaikuttaa Suomen hallituksen päätöksiin, jotka liittyvät työnteon ehtojen heikentämiseen, kuten muutosneuvotteluaikojen lyhentämiseen ja sairausajan omavastuupäivään, ammattiliittojen sopimisvapauteen puuttumiseen ja sosiaaliturvan leikkauksiin, aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan poistamiseen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikentämiseen.
– Suomen hallitus ajaa heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja samalla murentaa työelämän turvaverkkoa. Näitä historiallisen rajuja työelämä- ja sosiaaliturvaheikennyksiä emme voi hyväksyä, sillä haluamme turvata jäsentemme työehdot ja toimeentulon, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Pron tavoitteena on, että Suomen hallitus neuvottelee uudistuksista työmarkkinaosapuolten kanssa aidosti.
Mielenilmaukseen osallistuvat Ammattiliitto Pron vakuutus- ja ICT-alojen työehtosopimusten piirissä työskentelevät. Vakuutusalalla työskentelee noin 8 000 henkilöä ja ICT-alalla 10 000 henkilöä.
Yhteyshenkilöt
Jorma MalinenpuheenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:050 576 0389jorma.malinen@proliitto.fiAntti HakalajohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:040 533 7413antti.hakala@proliitto.fiPro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Hallitus pyrkii hiljentämään työelämäheikennysten vastustuksen lakkolaeilla8.5.2024 14:40:19 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on kaavaillut tuleville vuosille kasan työelämän heikennyksiä, ja on hallitukselta taktinen veto heti ensimmäisten joukossa rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta ja mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Ammattiliitto Pron edustajisto: kehysriihen päätökset eivät rakenna pitkäjänteistä kasvua26.4.2024 12:56:26 EEST | Tiedote
Pron edustajisto otti kokouksessaan kantaa Petteri Orpon hallituksen kevään 2024 kehysriihen päätöksiin, jotka linjaavat uusia säästötoimenpiteitä tulevalle vuodelle jo hallitusohjelmassa kirjattujen lisäksi. Uusia veronkorotuksia ja menoleikkauksia tehtiin yhteensä 3 miljardin edestä.
Ammattiliitto Pro: Olmar Pori Oy ja Olmar Service Oy irtisanoneet luottamushenkilöitä laittomin perustein15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Olmar Pori Oy ja Olmar Service Oy irtisanoneet luottamushenkilöitä laittomin perustein ja toimineet työehtosopimuksen vastaisesti. Yrityksissä pidettyjen muutosneuvottelujen päätyttyä ahtausalan teknisten työehtosopimuksen alaisen luottamusmiehen, varaluottamusmiehen sekä työsuojeluvaltuutettuun työsuhteet on päätetty ilman työvelvoitetta.
Paikallisen sopimisen edistäminen hallituksen tavalla ei paranna sopimisen edellytyksiä työpaikoilla12.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Pro ei kannata hallituksen esitystä paikallisen sopimisen lisäämisestä vaan katsoo, että nyt esitetty lainsäädäntö vie sopimista väärään suuntaan. Paikallinen sopiminen on osa yhdessä työmarkkinaosapuolten kesken luotua ja kehitettyä työehtosopimusjärjestelmää, jonka hallitus aikoo nyt rikkoa elinkeinoelämän sekä Suomen Yrittäjien kannustaessa vieressä.
Aikuiskoulutustuen korvaamista pohtineen työryhmän loppuraportti on pettymys11.4.2024 17:00:00 EEST | Tiedote
Työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraportti valmistui tänään. Ammattiliitto Pron pettymykseksi työryhmä jätti palkansaajajärjestöjen ehdotukset huomiotta eivätkä raportin ehdotukset paikkaa koulutusjärjestelmässä aikuiskoulutustuen lakkauttamisen jäljiltä pian ammottavaa aukkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme