Yli 10 000 pirkanmaalaista kertonut näkemyksensä hyvinvointialueen palveluista
23.10.2023 14:29:33 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelujen kehittämisestä on kertonut näkemyksiään kyselyillä ja muilla palautemahdollisuuksilla jo yli 10 000 asukasta. Lisäksi asukastilaisuuksiin on osallistunut tähän mennessä noin tuhat pirkanmaalaista. Erityisen aktiivisia vastaajia ja palautteen antajia ovat olleet asukkaat niissä kunnissa, joihin on esitetty eniten muutoksia. Palautetta voi edelleen antaa sekä verkossa että asukastilaisuuksissa.
Hyvinvointialue on kerännyt asukkaiden mielipiteitä palveluista ja niiden kehittämisestä monella tavalla. Kyselyjen lisäksi on järjestetty asukastilaisuuksia, kerätty virallisia lausuntoja ja saatu avointa palautetta verkossa ja lomakkeilla. Myös erilaisilta yhteisöiltä on saatu kannanottoja ja lausuntoja.
Eri kyselyjen perusteella asukkailla on huolta erityisesti lähipalveluista sekä palvelujen saavutettavuudesta ja saatavuudesta. Lähipalvelun rinnalla asukkaat kokevat tärkeäksi, että tietoa saa helposti ja hoitoon pääsee nopeasti ja sujuvasti. Myös digipalveluja toivotaan käyttöön mutta ne eivät sovellu aivan kaikille.
- Kyselyjen perusteella hyvinvointialueen palveluihin ollaan edelleen varsin tyytyväisiä. Kouluarvosana 7,64 on pysynyt samana tammikuussa 2022 tehdystä mittauksesta lähtien. Lähes kaikki vastaajat olivat käyttäneet palveluitamme kuluneen vuoden aikana, kertoo strategiajohtaja Arto Ranta.
Neljä eri kyselyä
Syksyllä 2023 palveluverkon suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa järjestettiin sekä verkossa että paperilomakkeilla toimipisteissä kysely erityisesti terveysasemista, vuodeosastoista ja työikäisten sosiaalipalveluista. Palveluverkon toista osaa eli ikäihmisten palveluja ja erityisryhmien asumispalveluja koskeva kysely on juuri päättynyt ja sen tulokset valmistuvat marraskuun lopulla, kun kaikki paperilla toimitetut vastaukset saadaan kerättyä toimipisteistä ja analysoitua.
Palveluverkon ensimmäisen vaiheen kyselyyn vastasi yli 5 500 henkilöä. Vastaajista yli 80-vuotiaita oli yhteensä 400 ja heistä kolmasosa vastasi verkossa. Alle 29-vuotiaat asukkaat olivat tässä kyselyssä aliedustettuina. Vastaajia oli huomattavan paljon niistä kunnista, joihin esitettyjen suunnitelmien mukaan ei jäisi omaa sote-asemaa.
Terveysasemia, vuodeosastoja ja työikäisten sosiaalipalveluja koskevaan kyselyyn vastanneista 88,5 prosenttia uskoi, että esitetyt muutokset heikentävät sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä. Ne, jotka asuivat sellaisen kunnan alueella, johon esitettyjen suunnitelmien mukaan ei jää omaa sote-asemaa ja käyttävät palveluita usein, kokivat että suunnitellut muutokset heikentävät oleellisesti heidän palvelujaan.
- Tästä kyselystä käy ilmi, että asukkaat valitsisivat palvelujen läheisyyden ja tutun henkilön kanssa asioimisen, vaikka heidän olisi odotettava palvelua pidempään. Keskittämisen koettiin johtavan epätasa-arvoon ja heikentävän palvelujen laatua. Asukkaat kantoivat huolta myös kustannuksista ja henkilökunnan riittävyydestä.
Monet korostivat, että vanhukset ja muut heikommassa asemassa olevat tarvitsevat palveluita läheltä ja nopeasti, eivätkä kaikki pysty käyttämään digitaalisia palveluita.
Verkon kautta saadussa avoimessa palautteessa on tähdennetty etenkin lähipalvelujen tärkeyttä, alueellista elinvoimaisuutta, korvaavien palvelujen konkretisointia sekä vaikutusten arviointia. Myös palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja valmistelun tietopohjan ja avoimuuden merkitystä on korostettu.
Kesällä 2023 teetettiin palveluverkon periaatteiden valmistelua varten valmiin internet-paneelin avulla kysely Taloustutkimuksella. Siihen saatiin vastaus yli 900 asukkaalta, jotka olivat 18–79-vuotiaita. Vastauksissa korostuivat asioinnin helppous ja nopeus, iltavastaanottojen mahdollisuudet sekä korkeintaan 20 minuutin asiointimatkat.
Strategian valmistelua pohjustaneeseen asukaskyselyyn vuonna 2022 vastasi noin 2700 asukasta. Kyselyn perusteella asukkaat toivoivat palveluista helposti löydettäviä yhteystietoja, ajanvarausta sekä sujuvaa hoitoon pääsyä ja asiakaspalvelua. Kyselyssä olivat tuolloin yliedustettuina pienten kuntien ja Pirkanmaan reunakuntien vastaajat.
Osallistuminen jatkuu
Hyvinvointialueelle voi antaa jatkuvaa palautetta osoitteessa pirha.fi/palaute. Palautteen voi kohdentaa suoraan palveluverkkoon.
Seuraavat asukastilaisuudet pidetään Ylöjärven valtuustosalissa 6.11. ja Valkeakoskella Tietotien lukiolla 13.11. Niissä keskustellaan erityisesti lasten, nuorten ja perheiden palveluista sekä suun terveydenhuollon palveluista.
Palvelujen verkostosta päätetään aluehallituksessa syksyn ja alkuvuoden aikana. Asukkaiden näkemykset otetaan päätöksenteossa huomioon.
Hyvinvointialueen palvelujen kehittämiseen on valmisteilla myös täysin uudenlaisia osallistumisen keinoja. Hyvinvointialue rakentaa parhaillaan esimerkiksi omaa asukaspaneelia sekä kaikille avointa poolia, joiden avulla voidaan kerätä asukkaiden näkemyksiä eri aiheista. Myös kiireellisten terveyspalvelujen palvelumuotoilu on juuri käynnissä.
Yhteyshenkilöt
Strategiajohtaja Arto Ranta
Puh:050 512 1546Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.
Tays Keskussairaalan R-rakennuksen laajennusosan rakentaminen käynnistyy3.9.2026 13:57:38 EEST | Tiedote
R-rakennuksen ensimmäisen kerroksen aulan yhteyteen tehdään laajennusosa, jonka rakentaminen käynnistyy maanantaina 7. syyskuuta.
Aluehallitus käsittelee 7.9. ikäihmisten palvelujen seurantaraportteja ja vastausta arviointikertomukseen2.9.2026 16:13:49 EEST | Tiedote
Hallitukselle raportoidaan erityisesti ikääntyneiden palveluketjun kehittämissuunnitelmasta ja IKI2035-kehittämisohjelman raportista. Ne ovat menossa tiedoksi myös aluevaltuustolle.
Pirkanmaan hyvinvointialueella on tapahtunut tietosuojapoikkeama2.9.2026 14:35:00 EEST | Tiedote
Seulontapotilaiden tiedonsiirrossa uudelle palveluntuottajalle on tapahtunut tietosuojapoikkeama. Uudelle palveluntuottajalle siirretyissä asiakastiedoissa on ilmennyt virheitä.
Pirha muistuttaa: epäasiallinen käytös kuormittaa hyvinvointialueen ammattilaisia2.9.2026 13:54:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöihin kohdistuva epäasiallinen käytös on lisääntynyt osassa palveluita. Pirha toivoo asiakkailta, potilailta ja läheisiltä asiallista palautetta ja kunnioittavaa vuorovaikutusta kaikissa kohtaamisissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme