Valvira

Valvira vastaa keskusteluun, joka koskee opiskelijoita tilapäisinä sosiaalityöntekijöinä

Jaa

Tilapäisinä sosiaalityöntekijöinä työskenteleviä opiskelijoita koskeva Valviran verkkosivuilla oleva ohje on aiheuttanut kritiikkiä hyvinvointialueilla, koska sosiaalityöntekijöitä ja heidän sijaisiaan on vaikea saada. Ohjetta on hyvinvointialueilla pidetty liian tiukkana ja lain vastaisena. Hyvinvointialueet katsovat, että Valvira on yllättäen muuttanut ja tiukentanut ohjeistustaan.

Sosiaalityöntekijä asiakkaan kanssa.
Kuvituskuva. Freepik.

Tilapäisiä sosiaalityöntekijöitä koskevassa valvontaviranomaisten ohjauksessa on mahdollisesti ollut epäyhtenäisiä tulkintoja, mitä nyt selvitämme”, sanoo johtaja Helena Mönttinen. 

Ohjauksen yhtenäistämiseksi Valviran verkkosivuilla oleva teksti vastaa nyt lainsäädäntöä ja Valtioneuvoston apulaisoikeuskanslerin sijaisen ratkaisua. Sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö voi toimia sosiaalityöntekijän tehtävissä tilapäisesti enintään vuoden ajan. Edellytyksenä on, että hän on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun ja että hän toimii ammattiin valmistuneen sosiaalityöntekijän johdon ja valvonnan alaisena.

Sosiaalityöntekijällä on laissa säädettyjä velvollisuuksia ja vastuita, jotka vaativat erityistä osaamista ja ammattitaitoa ja näihin liittyvää, asiakkaan oikeusturvan sekä perusoikeuksien toteutumisen kannalta merkittävää päätöksentekovaltaa. 

Ellei jotain tehtävää ole erikseen säädetty tietyn sosiaalihuollon ammattihenkilön hoidettavaksi, työnantajat voivat järjestää työt joustavasti henkilöstön koulutuksen, osaamisen ja ammattitaidon mukaan. Palvelujen laadusta ja asiakas- ja potilasturvallisuudesta vastaa viime kädessä työnantaja. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sosiaalityöntekijä asiakkaan kanssa.
Kuvituskuva. Freepik.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemusruuhkan purku jatkuu29.2.2024 15:25:43 EET | Tiedote

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia uuteen Soteri-rekisteriin tulee edelleen runsaasti ja niiden käsittely kestää pitkään. Hakemuksia on saatu ratkaistua yhteensä yli 600, mutta jonossa olevien määrä on kasvanut entisestään. Tällä hetkellä käsittelyä odottaa noin 2950 hakemusta. Valviran ja aluehallintovirastojen yhteinen palveluntuottajarekisteri Soteri on ollut käytössä nyt kaksi kuukautta.

Yksityisten sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia on jonossa noin 2000 – käsittely pahasti ruuhkautunut31.1.2024 08:39:40 EET | Tiedote

Yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat joutuvat nyt odottamaan tavallista pidempään ennen kuin pääsevät aloittamaan toimintansa. Lain mukaan yksityiset palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin palveluntuottaja ja sen palveluyksiköt on rekisteröity Valviran ylläpitämään, uuteen Soteri-rekisteriin. Tällä hetkellä rekisteröintihakemusten käsittely on valitettavasti pahasti ruuhkautunut Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Yksittäisen rekisteröintihakemuksen käsittely voi enimmillään kestää jopa useita kuukausia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye