SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallitus patistaa töihin, joita ei ole
Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuoden takaisesta 16 900 henkilöllä, uutisoi tänään työ- ja elinkeinoministeriö. Avoimia työpaikkoja on puolestaan markkinoilla 109 300, mikä on yli 60 000 vähemmän kuin viime vuonna. Samassa tilanteessa hallitus leikkaa työttömyysturvasta sekä muista ihmisten toimeentulolle keskeisistä sosiaalituista.

- Kyseessä on erittäin vaikea tilanne. Työt lähtevät monilta alta ja uusia työpaikkoja ei synny. Samalla maan hallitus se vaan haluaa leikata työttömiltä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pöyristyneenä.
Orpon hallituksen logiikka on, että sosiaaliturvaa leikkaamalla syntyy työllisyyttä. Minne? Mistä se työ tulee luokse, kun sosiaaliturvaa leikataan?
- Ei mistään. Hallitus haluaa leikata, jotta olisi pakko ottaa vastaan mitä tahansa työtä. Tämä synnyttää ”minijobeja”, joista maksetaan hyvin alhaista palkkaa. Hallitus ei tee elettäkään, näiden lieveilmiöiden kitkemiseksi, sanoo Malm ja jatkaa:
- Tällainen tilanne aiheuttaa yhä suurempia ongelmia pimeille työmarkkinoille. Harmaan talouden vahvistaminen näyttää olevan hallituksen tavoite näillä toimilla, päättää Malm.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote
Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven puhe Porissa1.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Puhe vappuna Porissa 1.5.2025.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen vappupuhe1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Vappupuhe Heinolan ja Lahden torilla 2025
SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puhe 1.5.2025 Vihdissä1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme