Kulttuurilautakunnan päätöksiä 24.10.2023
Kulttuurilautakunta käsitteli kokouksessaan kuluvan vuoden viimeisiä projektiavustuksia, ja toi esille myös tarpeen edistää kulttuurihyvinvointia yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Kulttuurin projektiavustukset vuodelle 2023, päätöserä 24.10.2023
Lautakunta päätti myöntää kulttuurin projektiavustuksia muun muassa yhteisölliseen näyttelykuratointiin, kansainvälisen lastenkuorofestivaalin järjestämiseen, mielenterveyskuntoutujille suunnatun tanssiteoksen valmistamiseen sekä kulttuuritoiminnan moninaisuutta ja asukkaiden osallisuutta tukevan tapahtumasarjan tuottamiseen. Kyseinen, vuoden viimeinen päätöserä on kaikkiaan 54 750 euroa.
Lisäksi lautakunta haluaa jatkossa huomioitavan, ettei kulttuurihyvinvoinnin alalla ole vielä vakiintunutta rahoitusmallia. Kulttuurilautakunta pitää tarkoituksenmukaisena, että sosiaali- ja terveyspalveluissa toteutuvaa taide- ja kulttuuritoimintaa, kuten sairaalaklovnit, rahoitettaisiin yhä tasapuolisemmin myös Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen käyttömenoista.
Muut asiat
Muut asiat lautakunta päätti esityslistan mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Konttas | kulttuurilautakunnan puheenjohtaja | p. 050 533 5428
Susanna Tommila | kulttuurijohtaja | p. 043 825 5074
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käynnisti kautensa8.9.2025 13:58:24 EEST | Tiedote
Kaupunginhalituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto kokoontui 8.9.2025 ensimmäistä kertaa uuden valtuustokauden mukaisella kokoonpanolla. Jaoston puheenjohtajana toimii Markku Sistonen (SDP).
Suomen suurimpien kaupunkien johtajat sitoutuvat luontokadon torjuntaan – Espoon Luontofoorumissa 600 osallistujaa5.9.2025 15:20:28 EEST | Tiedote
Suomen kymmenen suurinta kaupunkia sitoutuvat yhdessä luontokadon pysäyttämiseen. Kaupunginjohtajat ja pormestarit kokoontuivat 5.9.2025 Espoon Luontofoorumissa ja päivittivät kaupunkien yhteisen julkilausuman luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Rakennusteollisuuden ja suurimpien kaupunkien yhteinen yhteistyöasiakirja.
Aluetalousselvitys: energiajärjestelmän investoinnit edistävät Espoon ilmastotavoitteita ja vihreää siirtymää4.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Espoon nopea väestönkasvu sekä liikenteen ja kaukolämmön sähköistyminen asettavat uusia vaatimuksia kaupungin energiajärjestelmälle. Energiajärjestelmä on keskeinen osa kaupunkien elinvoimaisuutta – se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista ja varmistaa sujuvan arjen niin asukkaille, yrityksille kuin muillekin toimijoille. Jos esimerkiksi sähköverkon kapasiteetti ei vastaa kasvavan kaupungin tarpeisiin, se voi hidastaa uusien toimijoiden liittymistä energiaverkkoon tai sähköautojen latausmahdollisuuksien lisäämistä.
Kommunerna längs Västbanan gör sig klara för beslutsfattande3.9.2025 10:02:24 EEST | Pressmeddelande
Västbanan Ab:s delägarkommuner Åbo, Esbo, Salo, Vichtis och Kyrkslätt börjar bereda sitt beslutsfattande för finansieringen av banprojektet Västbanan och godkännandet av aktieägaravtalet. Kommunerna har fört aktieägarförhandlingar med staten, i vilka en överenskommelse om projektets finansiella förpliktelser har ingått.
Länsiradan kunnat valmistautuvat päätöksentekoon3.9.2025 10:02:24 EEST | Tiedote
Länsirata Oy:n osakaskunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ryhtyvät valmistelemaan omaa päätöksentekoaan Länsirata-hankkeen rahoituksesta ja osakassopimuksen hyväksymisestä. Kunnat ovat käyneet valtion kanssa osakassopimusneuvotteluja, joihin on sisältynyt hankkeen rahoitusvastuista sopiminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme