Fliiga

Mestarien verkko pölisi yhdeksästi - Nokian KrP karkasi viime kevään finalistien kohtaamisessa

Jaa

Maan parhaasta puolustuspelistä tunnetun TPS:n verkko pölisi peräti yhdeksästi, kun Nokian KrP löi mestarit viime kevään finalistien kohtaamisessa kotonaan 9-5.

Vielä avauserä väännettiin tasalukemiin 2-2, mutta toisessa KrP repi eroa. Luukulta löytynyt Mikko Laakso nosti johtomaalin ja Joona Rantala ensin rangaistuslaukauksesta lukemiksi 4-2 ja perään vielä ylivoimalla 5-2. Isäntien kuudennen maalin pohjusti TPS:n prässin huikealla nousullaan purkanut Miska Mäkinen, ja perään Nico Jonaeson sivalsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi jo 7-2. Waltteri Vesterisen kavennus erän loppuun ja Lauri Eloluodon tolppakudin paluupallosta iskemä 7-4 nostattivat vieraiden toiveita, mutta Valtteri Viitakoski ylivoimalla sekä seuraavassa vaihdossa Mikko Laakso sammuttivat ne lopullisesti. TPS alkoi yrittää kuudella kenttäpelaajalla jo päätöserän puolivälin jälkeen, mutta tuloksena oli vain Lauri Eloluodon illan kolmas maali.

Lauri Eloluoto oli saldollaan 3+1 ottelun pistehai. Kotijoukkueesta merkittiin Valtteri Viitakoskelle sekä Nico Jonaesonille 1+2 ja Juuso Aholalle 0+3.

Ottelun erikoisuus oli KrP:n päävalmentaja Janne Kainulaiselle tuomittu pelirangaistus, kun hän toisen erän lopulla astui erehdyksessä kaukaloon luultuaan erän jo päättyneen.

Nokian KrP nousi voitollaan sarjakakkoseksi pisteen päähän Oilersista. TPS jatkaa kuudentena.

F-liigan miesten sarja jatkuu perjantaina, jolloin pelataan ottelut Westend Indians – Nokian KrP ja Classic – TPS.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye