Kotivakuutus ei aina riitä kattamaan vuokranantajan riskejä – huomioi vakuutuksissa ainakin nämä
30.10.2023 09:45:00 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote
Vastoin yleistä käsitystä, vuokralaiselta vaadittava kotivakuutus ei läheskään aina riitä taklaamaan kaikkia vuokranantajan riskejä. Vuokranantajien tarpeisiin onkin tarjolla vakuutuksia täyttämään vuokralaisen kotivakuutuksen ja taloyhtiön kiinteistövakuutuksen aukkoja, selviää Suomen Vuokranantajat ry:n tilaamasta vakuutusvertailusta. Osana vertailua on ensi kertaa tarkasteltu myös Airbnb:n tarjoamaa Majoittajan vahinkoturvaa.

Kotivakuutus on pääsääntöisesti olemassa asunnossa asuvien omaisuuden suojaksi. Vuokra-asunnossa kotivakuutus on siis ennen kaikkea vuokralaisen turvana. Vuokralaisen kotivakuutus tai taloyhtiön kiinteistövakuutus eivät kuitenkaan yleensä kata vuokralaisen tahallaan aiheuttamia vahinkoja. Joskus myös vuokratulon saaminen voi keskeytyä vaikkapa vesivahinkoremontin ajaksi. Mahdotonta ei ole sekään, että vuokrasuhteen osapuolet joutuvat ratkomaan erimielisyyksiään tuomioistuimessa suurella kuluriskillä.
”Vuokranantajan vakuutus voi tuoda tällaisissa tilanteissa toivottua lisäturvaa. Viime vuosina markkinoille onkin syntynyt kattava valikoima vakuutustuotteita vuokranantajien tarpeisiin”, Suomen Vuokranantajat ry:n lakimies Saara Penttilä kertoo.
Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?
Vuokranantajan arvioidessa vakuutusten sopivuutta valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. Painoarvoa on annettava myös vuokranantajan omalle riskinkantokyvylle ja sille, vuokrataanko kohteita pitkäaikaisesti vai lyhyemmissä jaksoissa kalustettuna.
Käytännössä erilaisten keskittämisalennusten vuoksi valintaan vaikuttaa merkittävästi myös vuokranantajan jo käyttämä vakuutusyhtiö. Vakuutusten ehdoissa voi olla suurta vaihtelua, joten nekin kannattaa käydä tarkkaan läpi.
”Vakuutus kannattaa valita oma sijoitusstrategia mielessä pitäen. Markkinoilla on nykyisin yhä enemmän vaihtoehtoja, ja perusturvan lisäksi niihin on saatavissa myös lisätuotteita vuokratulon keskeytymisen tai oikeusprosessien varalle. Vakuutuksen kustannukset ovat myös vähennyskelpoisia vuokratulojen verotuksessa”, Penttilä toteaa.
Kuten muissakin sijoitusmuodoissa, myös asuntosijoittamiseen kuuluu riskejä eikä kaikkiin mahdollisiin riskeihin voi mitenkään varautua vakuutuksilla. ”Vuokranantaja voi vakuutusten lisäksi vähentää riskejä merkittävästi omalla toiminnallaan, sillä esimerkiksi vuokralaisen valinnalla on suuri merkitys. Rahallinen puskuri takataskussa on myös hyvä varautumiskeino yllättäviin tilanteisiin”, Penttilä muistuttaa.
Airbnb:n tarjoama Majoittajan vahinkoturva nähtävä ennemmin etuutena kuin vakuutuksena
Vakuutusvertailussa oli ensi kertaa mukana myös Airbnb:n tarjoama Majoittajan vahinkoturva. Kyseinen tuote on majoittajalle maksuton ja siinä on poikkeuksellisen suuri, jopa 3 miljoonan dollarin (USD) maksimikorvausmäärä. Vertailussa selvisi kuitenkin, ettei kyseessä ole varsinainen vakuutus.
”Majoittajan vahinkoturva on nähtävä ennemminkin etuutena, jonka Airbnb yhtiönä tarjoaa majoittaja-asiakkailleen”, Penttilä kuvailee.
Etuutta ei koske Suomen tai EU:n vakuutuslainsäädäntö, ja vuokranantajan oma vakuutus on etuuteen nähden ensisijainen korvauskanava. Korvauksen hakemiseen Majoittajan vahinkoturvasta on sen ehdoissa tarkat ohjeet ja määräajat.
”Tämä etuus voi tuoda vuokranantajalle lisäturvaa, kunhan vain muistaa sen erot perinteiseen vakuutukseen nähden sekä toimia tarkoin ohjeiden mukaisesti korvausta haettaessa”, Penttilä avaa.
Lisätiedot:
Saara Penttilä
Suomen Vuokranantajat ry
(09) 1667 6345 (Puhelimitse lakineuvonnan kautta, josta asiantuntijamme ohjaavat oikealle henkilölle.)
Suomen Vuokranantajat ry teettää vuosittain vertailun markkinoilla tarjolla olevista yksityisten vuokranantajien vakuutusvaihtoehdoista. Vertailun toteutti Söderberg & Partners Oy:n vakuutusmeklari Pekka Määttä. Vertailuun voi tutustua Suomen Vuokranantajien jäsensivuilla (vain jäsenet) tai pyytämällä sitä mediakäyttöön Kiia Etelävuorelta.
Kiia Etelävuori
viestintäpäällikkö
Suomen Vuokranantajat ry
p. 050 557 6488
kiia.etelavuori@vuokranantajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara PenttiläLakimies, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:(09) 1667 6345saara.penttila@vuokranantajat.fiSuomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Yli 30 vuotta vanha huoneenvuokralaki päivittyy – tätä muutos käytännössä tarkoittaa26.3.2026 13:56:38 EET | Tiedote
Hallitus on tänään 26.3.2026 antanut esityksensä huoneenvuokralain ja asunto-osakeyhtiölain päivittämiseksi. Huoneenvuokralain kohdalla on kyse merkittävästä asumisen lainsäädäntömuutoksesta, sillä nykyinen laki on yli 30 vuotta vanha. Uusi laki astuu voimaan näillä näkymin syksyn aikana. Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah kertoo, mitä muutoksia vuokra-asumisen arkeen on luvassa.
Asuntojen vuokrat -tilaston supistaminen tai jopa lakkauttaminen vaarantaisi asuntomarkkinoiden läpinäkyvyyden23.3.2026 05:11:00 EET | Tiedote
Vuokra-asumisen järjestöt varoittavat, että Tilastokeskuksen vuokratilastoinnin heikentäminen vähentäisi asuntomarkkinoiden läpinäkyvyyttä, päätöksenteon tietopohjaa ja markkinoiden toimivuutta. Järjestöjen mukaan luotettava vuokratilasto on keskeinen osa toimivaa asuntomarkkinaa ja talouden tietoinfrastruktuuria.
Vuokramarkkinan haasteet kääntyivät uudelleen kasvuun vuonna 2025 – tarjonta kasvoi ja loppuvuodesta vuokrat kääntyivät laskuun koko maassa13.3.2026 06:05:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien analyysin mukaan vuosi 2025 oli vuokramarkkinoilla poikkeuksellisen haastava. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta nousi koko maan tasolla ennätykseen, keskimäärin 34 300 asuntoon, eikä tarjonta erityisesti suurimmissa kaupungeissa juuri vähentynyt. Samalla vuokrakehitys heikkeni: pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat keskimäärin 0,5 prosenttia (2024: +0,5 %), ja muualla Suomessa vuokrien nousu hidastui selvästi 0,6 prosenttiin (2024: 1,9 %). Katsaus on tehty yhdessä Vuokraovi.com kanssa.
Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.
Vuokrien lasku syvenee ja laajenee – vapaarahoitteiset vuokrat laskivat jo koko maassa15.1.2026 08:59:52 EET | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä loka-joulukuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat nyt sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 1,3 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa laskua kertyi 0,5 prosenttia. Kyseessä on poikkeuksellinen tilanne, jossa vuokrien lasku ei enää rajoitu yksittäisiin kaupunkeihin tai alueisiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme