Suomalainen tuotekehitys mullistaa maailman maataloutta – AGCO Power esittelee uusia ratkaisuja työkoneiden päästöjen vähentämiseksi
Kansainväliseen AGCO-konserniin kuuluva AGCO Power on historiansa merkittävimpien julkistusten äärellä. Maatalouden kestävä kehitys vaatii työkoneiden päästöjen radikaalia vähentämistä, ja konseptivaiheessa olevat uudet teknologiat tarjoavat siihen käytännönläheisiä ratkaisuja.

”Olemme saaneet vuosien tutkimus- ja kehitystyön siihen pisteeseen, että AGCO-konserni laajentaa tulevaisuudessa tuoteteknologiaansa dieselmoottoreiden lisäksi laajalla kirjolla vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivia moottoreita ja sähköisiä ratkaisuja”, Nokian Linnavuoressa sijaitsevan AGCO Powerin moottoritehtaan tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen kertoo.
AGCO Powerilla on päävastuu AGCOn voimantuoton tuotekehityksestä. AGCO Powerin kehittämät ja valmistamat moottorit toimivat voimanlähteinä useissa maailman johtavissa traktorimerkeissä, kuten esimerkiksi Fendtissä, Valtrassa ja Massey Fergusonissa.
Moottoritehtaalla kehitetään ratkaisuja eri työkoneisiin vastaamaan maanviljelijöiden tarpeita esimerkiksi sähköakkujen, vedyn, metaanin ja metanolin avulla.
Yhtiön historian merkittävimmät kestävän kehityksen voimantuoton prototyypit ovat kaikkien nähtävillä Saksassa marraskuussa pidettävillä Agritechnica-messuilla.
Millä tulevaisuuden työkoneet liikkuvat?
Tulevaisuuden päästövähennyksiin ei ole vain yhtä ratkaisua.
”On hyvin tärkeää panostaa tutkimukseen ja kehitykseen sekä selvittää monenlaisia vaihtoehtoja. Käynnissä on rinnakkain monia eri tuotekehityslinjoja, joiden tuotteet tulevat täydentämään toisiaan. Tarkoituksenmukaisin ratkaisu riippuu käyttökohteesta ja asiakkaan tarpeista”, AGCO Powerin tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen toteaa.
Kaikki nykyiset AGCO Powerin moottorit ovat täysin yhteensopivia uusiutuvan HVO-tyyppisen (hydrotreated vegetable oil) dieselin kanssa. HVO vähentää kasvihuonepäästöjä noin 75–95 prosenttia fossiiliseen dieselpolttoaineeseen verrattuna. Uusin moottoriperhe, AGCO Power CORE, on suunniteltu myös tulevia energiamuotoja ajatellen.
Vaihtoehtoja päästöttömään viljelyyn
AGCO Power esittelee Agritechnica-messuilla Hannoverissa CORE-moottoriperheen seuraavan mallin, taloudellisen ja vähäpäästöisen CORE 50:n. Moottoriperheen esikoinen CORE75 voitti vastikään kansainvälisesti arvostetun Diesel Progress Summit Awardsin ”Engine of the Year” -kategorian muun muassa poikkeuksellisen hyvän polttoainetaloudellisuutensa ansiosta.
Samaan CORE-alustaan perustuu myös messuilla näytteillä oleva CORE50 eHydrogen-vetyhybridimoottorin prototyyppi. Siinä vetypolttomoottorin jatkuvaa voimantuottoa täydentää mm. kuormituspiikeissä sähkön lisäteho.
”Esittelemme myös polttokennopohjaisen e100 Vario Range Extender -konseptin, joka kaksinkertaistaa Fendtillä jo mallistossa olevan sähköisen traktorin toiminta-ajan neljästä kahdeksaan tuntiin. Laitteisto muuntaa fossiilivapaasti tuotettua metanolia vedyksi ja edelleen akkuja lataavaksi sähkövirraksi”, Kari Aaltonen sanoo.
Sähköä talteen ja omaan verkkoon
Sähkö on kasvavassa roolissa tulevaisuuden maanviljelyssä. Tätä kehitystä tukee AGCO Powerin messuilla esittelemä Microgrid-konsepti, jolla maatila voi toteuttaa oman älykkään sähköverkon.
Microgrid-konseptissa sähköä saadaan keskeytyksettömästi kulloinkin edullisimmasta lähteestä – valtakunnanverkosta, tuuli- tai aurinkovoimalasta, omalla voimanlähteellä toimivasta generaattorista tai akustosta. Microgrid sisältää älyn, joka ohjaa energian lähteitä sekä varastointia.
Uusiutuvan sähkön varastointi on myös osa puhtaampaa maataloutta. Microgridiin voi esimerkiksi liittää sähköajoneuvojen latauspisteen, ja AGCO Powerin osastolla nähdään Fendt e100 Vario -sähkötraktoriin tarkoitettu akkupaketti. 700 voltin ja 100 kWh nestejäähdytteinen akusto tarjoaa korkeaa suorituskykyä ja kapasiteettia maatalouden tarpeisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt:
Vilja Pylsy
viestintäpäällikkö
vilja.pylsy@agcocorp.com
p. 040 595 1355
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nokian Linnavuoressa sijaitseva AGCO Power on yhdessä Kiinassa, Brasiliassa ja Argentiinassa toimivien tuotantolaitostensa kanssa yksi maailman johtavista dieselmoottorien valmistajista.
Yli 80 vuotta toiminut AGCO Power kuuluu kansainväliseen AGCO-konserniin.
AGCO Powerin kehittämät ja valmistamat moottorit toimivat voimanlähteinä useissa maailman johtavissa traktorimerkeissä, kuten esimerkiksi Fendtissä, Valtrassa ja Massey Fergusonissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta AGCO Power Oy
AGCO Power julkistaa maatalouden tulevaisuuden voimalinjateknologioita Agritechnica-suurtapahtumassa30.10.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Nokian Linnavuoressa työkoneiden moottoreita suunnitteleva sekä valmistava AGCO Power julkistaa Agritechnica-messuilla marraskuun alussa maatalous- ja metsäkoneiden tulevaisuuden voimanlinjaratkaisuja sekä -konsepteja. Agritechnica on maatalouskonealan suurin ja tärkein tapahtuma, joka kokoaa viljelijät, urakoitsijat, jälleenmyyjät ja valmistajat joka toinen vuosi Hannoveriin.
AGCO Power unveils next-generation sustainable powertrain innovations at Agritechnica 202530.10.2025 09:00:00 EET | Press release
At Agritechnica 2025 in Hanover, AGCO Power will unveil a bold vision for the future of agricultural and forestry machinery powertrain solutions—combining cutting-edge diesel technology with pioneering low-carbon innovations designed to meet the evolving needs of farmers worldwide.
54 miljoonan euron investoinnit AGCO Powerin Nokian Linnavuoreen – uutta tuotantokapasiteettia ja vahvistusta kiertotalouteen25.9.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
AGCO Power avaa Nokian Linnavuoressa uudet tuotantotilat, jotka vahvistavat suomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukykyä sekä kiertotalouden merkitystä modernissa voimantuotannossa. Investoinnin arvo on 54 miljoonaa euroa, ja se on osa aiempaa AGCO-konsernin 70 miljoonan euron kokonaispanostusta Linnavuoren moottoritehtaaseen.
AGCO Power avaa Suomeen puhtaan energian laboratorion9.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Johtava kansainvälinen maatalous- ja työkoneiden moottoreiden kehittäjä sekä valmistaja luo uusia ratkaisuja kohti vähähiilistä ja hiilineutraalia maanviljelystä.
AGCO Power Opens Clean Energy Laboratory in Finland9.7.2024 12:00:00 EEST | Press release
Leading global manufacturer of engines for agricultural and other machinery advancing innovations to achieve low- and zero-carbon solutions for farming.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
