Kruunuvuorenrannan uusien katujen rakentaminen etenee
Kaupunki rakentaa Kruunuvuorenrannassa katuja alueen palveluita ja asuintaloja varten.

Nyt alkaneessa urakassa rakennetaan Pitkäluodonkatu, Varisluodonkatu, Kaivoskallionpolku, Stansvikinkallionpolku ja Stansvikinkallionkuja. Lisäksi rakennetaan osa Stansvikinkallionkadusta ja osa Stansvikin rantakadusta.
Katujen rakentamisen vuoksi tehtävät puunkaatotyöt on aloitettu tänään. Urakan alkuvaiheessa tehdään myös louhintatöitä.
Kruunuvuorenrannan uudet palvelut riippuvaisia kaduista
Urakan alkuvaiheessa luonto- ja paikallisjärjestöt ovat jättäneet Ely-keskukseen hallintopakkohakemuksen, jossa vaaditaan katusuunnitelmien toteuttamiselle toimenpidekieltoa. Kaupunki on tutustunut hakemukseen ja katsonut, että hakemuksessa esiin nostettuja luontoarvoja on olennaisilta osin selvitetty alueen kaavoituksen ja katusuunnittelun yhteydessä ja katujen rakentaminen ei aiheuta hakemuksessa esitettyjä vahinkoja suojelluille luontoarvoille.
Koska kyseessä on asuinalueen rakentumisen ja alueen palveluiden kannalta tärkeä infrahanke, työt aloitetaan alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen. Kaupunki antaa loppusyksyn aikana vastineensa hallintopakkohakemukseen.
Uusia katuja ja niiden yhteyteen rakennettavaa infraa, kuten vesihuoltoa, tarvitaan Kruunuvuorenrannan keskeisiä palveluita varten. Rakentamalla kadut varmistetaan, että Kruunuvuorenrannan koulu, päiväkoti, liikuntahalli ja kaupat valmistuvat ajallaan. Lisäksi katujen varrelta on varattu tontteja asuntojen rakentamista varten.
Koulu, päiväkoti ja liikuntahalli tulevat palvelukortteliin. Niin sanottuun keskuskortteliin tulee päivittäistavarakauppoja, muita kaupallisia palveluita sekä asumista. Ensimmäiset talonrakentamistyöt alueen pohjoisosassa Koirasaarentien suunnassa alkavat jo ensi vuoden aikana.
Stansvikinkallion asemakaava on osittain uudelleen arvioitavana
Katutyöt perustuvat vuosina 2020 ja 2022 voimaan tulleisiin asemakaavoihin sekä kesäkuussa 2023 hyväksyttyihin, lainvoimaisiin katusuunnitelmiin.
Kaupunkistrategian mukaisesti vuonna 2020 voimaan tullut Stansvikinkallion asemakaava on parhaillaan osittain uudelleen arvioitavana metsäluonnon arvojen näkökulmasta. Nyt rakennettavat kadut sijoittuvat uudelleen arvioitavan alueen ulkopuolelle.
Uudelleen arvioinnin pohjalta valmisteltu asemakaavan muutosehdotus viedään kaupunkiympäristölautakuntaan vuoden 2024 aikana.
Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa
Kruunuvuorenrannan uutta asuinaluetta rakennetaan entisen Laajasalon öljysataman paikalle ja ympäristöön. Rakentaminen jatkuu arviolta vuoteen 2030 asti.
Asuntojen, palveluiden ja puistojen lisäksi alueelle rakennetaan monipuolisia liikenneyhteyksiä. Kruunusillat-pikaraitiotieyhteyden valmistuttua matka Kruunuvuorenrannasta kantakaupunkiin taittuu raitiovaunulla 15 minuutissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katujen rakentaminen:
Lasse Mustonen
projektinjohtaja, rakennuttaminen
Kaupunkiympäristön toimiala
lasse.mustonen@hel.fi
p. 09 310 39 839
Kruunuvuorenrannan aluerakentamisen koordinointi:
Kati Kiyancicek
projektinjohtaja, aluerakentaminen
Kaupunginkanslia
kati.kiyancicek@hel.fi
p. 09 310 31624
Katusuunnittelu:
Tarmo Hyvärinen
projektinjohtaja, liikenne- ja katusuunnittelu
Kaupunkiympäristön toimiala
tarmo.hyvarinen@hel.fi
p. 040 5843293
Asemakaavan uudelleenarviointi:
Tyko Saarikko
Arkkitehti, asemakaavoitus
Kaupunkiympäristön toimiala
tyko.saarikko@hel.fi
p. 09 310 37441
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Renoveringen av lekparken Vimpeln inleds – den skogiga stämningen bevaras1.8.2025 10:52:53 EEST | Pressmeddelande
Nästan alla lekredskap och gårdsytor i lekparken Vimpeln förnyas i renoveringen som inleds i augusti. Samtidigt förnyas parkgångarna och belysningen i Tilkängen. Renoveringen färdigställs i augusti 2026.
Leikkipuisto Viirin peruskorjaus alkaa – metsäinen tunnelma säilyy1.8.2025 10:52:53 EEST | Tiedote
Lähes kaikki leikkipuisto Viirin leikkivälineet ja pihan pinnat uusitaan elokuussa alkavassa peruskorjauksessa. Samalla uusitaan Tilkanniityn puiston puistokäytäviä ja niiden valaistusta. Peruskorjaus valmistuu elokuussa 2026.
Renovation of Playground Viiri begins – forest atmosphere to be preserved1.8.2025 10:52:53 EEST | Press release
Almost all the play equipment in Playground Viiri and surfaces in the yard area will be replaced in the renovation project starting in August. The project also involves work on Tilkkaniitty park’s park corridors and lighting. The renovation will be completed in August 2026.
Liikennejärjestelyt Jätkäsaaren sillalla muuttuvat 1. elokuuta30.7.2025 12:19:42 EEST | Tiedote
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulkureitit Jätkäsaaren kannaksen sillan länsipuolella muuttuvat torstain 31.7. ja perjantain 1.8. välisenä yönä. Seuraavan kerran liikennejärjestelyt muuttuvat arviolta viikolla 33–34, kun Ruoholahdenkanavan puoleinen kiertotie otetaan käyttöön moottoriajoneuvoille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Kallio Block Party påverkar trafiken lördagen den 2 augusti29.7.2025 14:44:39 EEST | Pressmeddelande
Det förekommer tillfälliga trafikarrangemang i linjernas område på grund av gatufestivalen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme