Ilmarisen sijoitustuotto 3,3 prosenttia – työllisyys heikkenee
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–syyskuussa 3,3 prosenttia. Operatiivisen toiminnan tehostaminen jatkui. – Nousimme viime vuonna hoitokulusuhteella mitattuna alan tehokkaimmaksi yhtiöksi. Tänä vuonna eläketurvan tuottamiseen tarvittavat hoitokulumme ovat edelleen pienentyneet ja laskemme hoitokustannusmaksuja asiakkaillemme 20 prosenttia, toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.

Sijoitussalkun 3,3 prosentin tuoton ajureina olivat osakemarkkinan suotuisa kehitys sekä korko- ja luottoriskisijoitukset. Korkotason nousu heijastui kiinteistösijoitusten tuottoihin, jotka kääntyivät negatiivisiksi. Pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,7 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli 57,7 miljardia euroa.
Ilmarisen kustannustehokkuus parani edelleen, kun vakuutusmaksutulo kasvoi 5 prosenttia ja hoitokulut laskivat 2 prosenttia. Hoitokulut olivat 0,34 prosenttia vakuutettujen TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosta. Maksoimme eläkkeitä tammi–syyskuussa noin 5,4 miljardia euroa 455 000 eläkeläiselle.
Eläkevaroille haettava korkeampaa pitkän aikavälin tuottoa
Hallitusohjelmaan on kirjattu työeläkelainsäädännön muutostarpeet järjestelmän rahoituksellisen kestävyyden varmistamiseksi ja etuustason turvaamiseksi. Hallituksen tavoitteena on julkisen talouden pitkän aikavälin vahvistaminen noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Se vastaa noin miljardia euroa.
Suomen eläkejärjestelmä on juuri julkaistun Melbourne Mercer Global Pension Index -vertailun mukaan maailman kuudenneksi paras. Vaikka työeläkejärjestelmä on hyvässä kunnossa, on varauduttava väestönkehityksestä johtuvaan eläkemaksun korotuspaineeseen.
Sijoitustuottojen kasvattaminen on tehokas tapa parantaa eläkejärjestelmän taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä.
– Tästä syystä on vakavaraisuussääntelyä kehittämällä varmistettava paras mahdollinen pitkän aikavälin tuotto eläkevaroille. Nykyinen vakavaraisuussääntely on lyhytnäköinen, monimutkainen ja ohjaa sijoittamaan myötäsyklisesti. Näin ollen sijoitustoiminnassa ei voida hyödyntää eläkevarojen erittäin pitkää sijoitushorisonttia, Jouko Pölönen toteaa.
Lisäksi avainasemassa eläkejärjestelmän tulevaisuuden rahoituksen näkökulmasta ovat työllisyyden parantaminen ja työurien pidentäminen.
Työllisyys heikkenee
Työllisyyden heikkeneminen näkyy Ilmarisen suhdanneindeksissä.
– Asiakasyritystemme työntekijämäärä kääntyi kesällä laskuun ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Työllisyys heikkeni edelleen syyskuussa työntekijämäärän laskiessa jo 1,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, Pölönen kertoo.
Toimialoista suurimmassa laskussa olivat henkilöstövuokrauksen ja rakentamisen työntekijämäärät. Kasvua edellisvuodesta oli vielä teollisuudessa ja IT-alalla.
– Velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan kasvua ja tuottavuuden parantamista. Kun työllisyys heikkenee, tuottavuuskehityksen merkitys korostuu entisestään. Digitalisaation, automaation ja tekoälyn hyödyntäminen prosessien kehittämisessä on olennaista. Näiden kehittämistä jatkamme vahvasti myös Ilmarisessa. Asiakkaamme hyötyvät suoraan tehokkuutemme parantumisesta. Vuoden 2024 alusta hoitokustannusmaksu alenee 20 prosentilla. Eläkkeet ovat osa julkista sosiaaliturvaa ja haluamme hoitaa niitä jatkuvasti yhä tehokkaammin, Jouko Pölönen sanoo.
Tammi–syyskuun 2023 kehitys Ilmarisessa lyhyesti
- Ilmarisen sijoitussalkun tuotto oli 3,3 (-8,0) prosenttia eli 1,9 mrd. euroa. Sijoitusten markkina-arvo nousi 57,7 (56,3) miljardiin euroon. Sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,7 prosenttia. Tämä vastaa 3,7 prosentin reaalituottoa.
- Kokonaistulos nousi 0,2 (-4,8) miljardiin euroon.
- Vakuutusmaksutulo nousi 5 prosenttia 5,2 (5,0) miljardiin euroon. Eläkkeitä maksettiin 5,4 (5,0) miljardia euroa.
- Nettoasiakashankinta oli 135 (159) miljoonaa euroa ja rullaava edellisen 12 kuukauden asiakaspysyvyys oli 96,6 (97,7) prosenttia.
- Hoitokulut alenivat 2 prosentilla 72 (73) miljoonaan euroon ja olivat 0,34 (0,36) prosenttia vakuutettujen TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosta.
- Vakavaraisuuspääoma nousi 12,0 (11,8) miljardiin euroon ja vakavaraisuusaste laski 125,5 (125,8) prosenttiin.
- Näkymät: Ilmarisen maksutulon odotetaan kasvavan palkkasummien kasvun myötä, mutta kasvuvauhdin odotetaan hidastuvan edellisvuodesta.
Lue lisää:
Yhteyshenkilöt
Jouko Pölönentoimitusjohtaja
Puh:050 1282jouko.polonen@ilmarinen.fiKaisa Ala-Laurilaviestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:+358 407779212kaisa.ala-laurila@ilmarinen.fiMikko Mursulavaratoimitusjohtaja, sijoitukset
Puh:050 380 3016mikko.mursula@ilmarinen.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on lähes 58 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20258.5.2025 12:11:38 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi!
Ilmarisen toimitusjohtaja vaihtuu5.5.2025 07:49:48 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.
Växthusgasutsläppen från Ilmarinens pensionsinvesteringar minskade avsevärt30.4.2025 15:43:13 EEST | Tiedote
Kolintensiteten i arbetspensionsbolaget Ilmarinens noterade placeringar minskade betydligt jämfört med 2020. Detta framgår av Ilmarinens första lagstadgade hållbarhetsrapport. – Vi har systematiskt vidtagit åtgärder enligt vår klimatfärdplan och detta har burit frukt, säger Karoliina Lindroos, Ilmarinens direktör för ansvarsfulla placeringar.
Greenhouse gas emissions of Ilmarinen’s pension investments decreased significantly30.4.2025 15:40:22 EEST | Tiedote
The carbon intensity of Ilmarinen’s listed investments decreased significantly from 2020. This is reflected in Ilmarinen’s first statutory sustainability report. “We have systematically implemented measures in line with our climate roadmap, and this has produced results,” says Karoliina Lindroos, Head of Responsible Investments at Ilmarinen.
The first quarter in Ilmarinen: Return on investments was 0.2 per cent, solvency was strong, and cost-effectiveness improved25.4.2025 13:08:57 EEST | Tiedote
Ilmarinen’s return on investments was 0.2 per cent, investment assets EUR 63.1 billion and solvency capital EUR 13.7 billion. Strong solvency enables the long-term investment of pension assets in an unstable market situation undermined by the trade war.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme