Pellervon taloustutkimus PTT

Pikakommentti asuntojen hinnoista: Syyskuu oli huonompi kuin olisi voinut odottaa

Jaa

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku syyskuussa oli negatiivinen yllätys, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n ekonomisti Veera Holappa perjantaiaamun hintatilastoja.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syyskuussa 2023 vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 6,8 % edellisvuodesta ja 0,8 % elokuusta. Helsingissä hinnat laskivat syyskuussa vuoden takaisesta 7,3 ja elokuusta 0,4 prosenttia.

”Miinukset eivät olleet suuria, mutta odotuksissa oli ennemmin nykäys ylöspäin kuin alaspäin, eli että kuukausitasolla hinnat jopa nousisivat hieman edelliseen kuukauteen verrattuna”, Holappa sanoo.

Viime kuukausien kehitys viittaa siihen, että hintojen pohjakosketus olisi nähty, mutta toisaalta käänne nousuun vaikuttaa tapahtuvan ennakoitua hitaammin.

Asuntomarkkinoille antaa toivoa, että EKP ei enää nostanut korkojaan. Kotitalouksille syntyy näin käsitys korkotason vakiintumisesta, minkä pitäisi jatkossa virkistää asuntokauppaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ekonomisti Veera Holappa, veera.holappa@ptt.fi, 040 631 7217

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

EU:n metsäkatoasetuksesta suurimmat kustannukset puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan toimijoille30.4.2025 09:02:02 EEST | Tiedote

EU:n metsäkatoasetus voi aiheuttaa jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset suomalaisille yrityksille, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Suurimmat kustannukset koituisivat puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan yrityksille. Yritykset kaipaavat asetuksen toimeenpanoon käytännönläheistä koulutusta ja neuvontapalveluja sekä vastuullisuusvelvoitteiden tehokasta koordinointia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye