Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punaisen Ristin johtama katastrofivalmiusyksikkö lähtee Egyptiin koordinoimaan hätäavun perillemenoa Gazaan

Jaa

Suomen Punaisen Ristin johtama katastrofivalmiusyksikkö lähtee Egyptiin koordinoimaan materiaaliavun perillemenoa Gazaan. Lisäksi katastrofirahastosta annetaan tukea avustustyöhön Israelissa ja Gazassa. Gazan asukkaiden tilanne on muodostunut kestämättömäksi Hamasin ja Israelin välisen konfliktin kiihdyttyä pahimmaksi vuosiin.

Palestiinan Punainen Puolikuu auttaa haavoittuneita Gazassa tarjoamalla ensiapua ja kuljettamalla loukkaantuneita sairaalaan.
Palestiinan Punainen Puolikuu auttaa haavoittuneita Gazassa tarjoamalla ensiapua ja kuljettamalla loukkaantuneita sairaalaan. Avustustyö on vaarallista: sekä Gazassa että Israelissa avustustyöntekijöitä on kuollut työtehtävissään. Palestiinan Punainen Puolikuu

Suomen Punainen Risti lähettää Egyptiin logistiikkaan erikoistuneen katastrofivalmiusyksikön yhteistyössä muiden maiden Punaisten Ristien kanssa. Suomen Punaisen Ristin johtama viisihenkinen yksikkö koordinoi kansainvälisen hätäavun vastaanottamista, varastointia ja kuljettamista Egyptistä Gazaan.

Lisäksi Suomen Punaisen Ristin lähettämä avustustyöntekijä tukee Punaisen Ristin kansainvälisen liiton operaatiota Beirutista käsin. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean avustustyöhön Israelissa ja Gazassa annetaan katastrofirahastosta 200 000 euroa.

Katastrofivalmiusyksikkö aloittaa työnsä vaikeissa olosuhteissa

Taistelujen ja iskujen kiihdyttyä lokakuun alussa yli puolet Gazan väestöstä on joutunut jättämään kotinsa. Siviiliuhreja sekä Israelissa että Gazassa on paljon. Palestiinan Punaisen Puolikuun ja Israelin Magen David Adom -järjestön avustustyöntekijöitä on kuollut työtehtävissään.

– Katastrofivalmiusyksikkömme lähtee tukemaan avun perillemenoa hyvin vaikeassa tilanteessa. Avustuskuljetuksia on saatu vietyä perille Gazaan, mutta ei tarpeeksi. On konfliktin osapuolten tehtävä varmistaa, että puolueeton humanitaarinen avustustyö on turvallista sekä apua tarvitseville että auttajille. Rajan avaaminen hetkellisesti ei riitä, vaan humanitaarista apua on voitava viedä perille säännöllisesti. Ihmisiltä Gazassa puuttuu perusasioita, kuten terveydenhuoltoa, ruokaa, vettä ja lääkkeitä, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.

Tukea avustustyöhön katastrofirahastosta

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta annettavat 200 000 euroa käytetään Punaisen Ristin kansainvälisen komitean avustustyöhön.

Komitea on toiminut Gazan, Israelin ja Länsirannan alueella jo vuodesta 1967 lähtien. Se työskentelee konfliktista kärsivien auttamiseksi ja käy osapuolten kanssa jatkuvia keskusteluja siviilien suojelemisesta sekä mahdollisuudesta toimittaa välttämätöntä humanitaarista apua sitä tarvitseville.

Komitea tukee Palestiinan Punaista Puolikuuta ja Israelin Magen David Adomia, joiden vapaaehtoiset ja työntekijät auttavat haavoittuneita ja kodeistaan paenneita esimerkiksi antamalla ensiapua ja kuljettamalla loukkaantuneita sairaalaan. Egyptin Punainen Puolikuu on mukana järjestämässä avustuskuljetuksia rajan yli Gazaan.

Suomen Punainen Risti seuraa tiiviisti paikan päällä toimivien Punaisen Ristin liikkeen toimijoiden avunpyyntöjä ja on valmis lisäämään tukeaan. Tarvittaessa paikan päälle voidaan lähettää lisää avustustyöntekijöitä tai materiaaliapua.

Lisätietoja:

Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885

Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Finlands Röda Kors Hungerdagsinsamling börjar på torsdag – pengarna som samlas in till katastroffonden används till att hjälpa i Finland och ute i världen24.9.2024 05:20:00 EEST | Pressmeddelande

Hungerdagens bössinsamling börjar runt om i Finland på torsdag 26.9 och pågår till lördag 28.9. På webben kan bidrag ges till Hungerdagen fram till 12.10. Hjälp har behövts under den senaste tiden vid plötsliga kriser i vårt eget land och ute i världen, till exempel i Gaza och i översvämningsdrabbade Etiopien.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye