Lääkärit Ilman Rajoja vaatii Gazaan tulitaukoa välittömästi
30.10.2023 10:13:56 EET | Lääkärit Ilman Rajoja | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja vaatii välitöntä tulitaukoa Gazaan. Tulitauko tarvitaan ihmishenkien suojaamiseksi ja välttämättömien humanitaaristen tarvikkeiden toimittamiseksi alueelle.

Israelin joukkojen pommitukset ovat kiihtyneet ennennäkemättömällä tavalla perjantaista, 27. lokakuuta, lähtien. Gazan pohjoisosaa tuhotaan maan tasalle, ja koko Gazan kaista on joutunut iskujen kohteeksi. Siviileillä ei ole suojaa.
”Maailman johtajien toimet ovat liian heikkoja ja liian hitaita”, sanoo Linda Konate, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Suomen osaston toiminnanjohtaja.
YK:n päätöslauselma humanitaarisesta aselevosta ei ole hillinnyt ihmisiin kohdistuvaa summittaista väkivaltaa. Päätöslauselma ei ole valtioita sitova.
”Kansainvälisen yhteisön on ryhdyttävä voimakkaampiin toimiin ja vaadittava Israelia lopettamaan verenvuodatus. Ihmisiä tapetaan ja heidät ajetaan kodeistaan, ja vesi ja polttoaine ovat vähissä. Tämän mittakaavan julmuutta ei Gazassa ole ennen nähty”, Konate jatkaa.
Lääkintätarvikkeet ovat loppumassa sairaaloista
"Sairaalat ovat tulvillaan potilaita, amputointeja ja leikkauksia tehdään ilman kunnollista anestesiaa ja ruumishuoneet ovat täynnä", kertoi Mohammed Obeid, järjestön kirurgi Gazassa viime viikolla.
Tietoliikenneverkkojen katkeaminen rajoittaa entisestään humanitaarisen avun ja sairaanhoidon koordinointia ja toimittamista. Raunioiden alla olevat ihmiset, raskaana olevat ja ikääntyneet eivät pysty hakemaan apua silloin, kun he sitä eniten tarvitsevat. Sähkökatkon vuoksi Lääkärit Ilman Rajoja on menettänyt yhteyden suurimpaan osaan gazalaisista työntekijöistään.
Kiireellistä sairaanhoitoa tarvitsevien loukkaantuneiden määrä ylittää kaikkialla Gazassa terveydenhuoltojärjestelmän kapasiteetin, joka on tällä hetkellä noin 3500 vuodepaikkaa.
Esimerkiksi Al Shifan sairaala, jossa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijät jatkavat työtään, on täynnä potilaita. Israelin armeijan määräykset evakuoida sairaala ovat mahdottomia ja vaarallisia toteuttaa. Sairaala on tällä hetkellä täynnä potilaita, jotka hakevat hoitoa, ja kymmeniä tuhansia muita, jotka etsivät sairaalasta suojaa. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan potilaita, terveydenhuollon henkilöstöä ja tiloja on aina suojeltava.
"Ihmiset joutuvat hirvittävien pommitusten kohteeksi. Perheillä ei ole paikkaa, jonne paeta tai piiloutua näissä suorastaan helvetillisissä olosuhteissa. Tulitauko tarvitaan välittömästi", sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kansainvälinen puheenjohtaja Christos Christou.
Avustuskuljetukset sallittava heti
Israelin viranomaiset estävät edelleen polttoaineen kuljettamisen Gazaan. Polttoainetta tarvitaan tuottamaan sairaaloihin sähköä sekä suolanpoistolaitoksiin, joissa tuotetaan puhdasta juomavettä.
Lääkärit Ilman Rajoja vaatii, että Gazaan on sallittava kiireellisesti veden, ruoan, polttoaineen, lääkintätarvikkeiden ja humanitaarisen avun toimittaminen.
”Yli kaksi miljoonaa ihmistä elää epäinhimillisen saarron keskellä. Tämä on kollektiivinen rangaistus, jonka käyttö on kiellettyä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan”, Linda Konate painottaa.
Ennen lokakuun seitsemättä Gazaan saapui päivittäin 300–500 ruokaa ja avustustarvikkeita kuljettavaa rekkaa, sillä suurin osa väestöstä tarvitsi humanitaarista apua. Siitä huolimatta, että Rafahin rajanylityspaikka on auki, vain 84 avustusajoneuvoa on päässyt Gazaan 20.10. jälkeen. Määrä on täysin riittämätön vastaamaan jatkuvaan ja yhä kasvavaan tarpeeseen.
“Olemme valmiina lisäämään avustustyötämme Gazassa. Meillä on henkilökuntaa ja lääkinnällisiä tarvikkeita valmiina lähtemään Gazaan tukemaan sairaanhoitoa heti kun se on mahdollista”, sanoo Christos Christou.
“Mutta niin kauan kuin pommitukset jatkuvat nykyisellä voimakkuudella, ponnistukset sairaanhoidon ja humanitaarisen avun lisäämiseksi jäävät vajaiksi.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Reetta KorhonenTiedottaja
Puh:044 019 0060anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.orgKaisa VäkipartaViestintäpäällikkö
Puh:044 709 1048kaisa.vakiparta@helsinki.msf.orgKuvat

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen humanitaarinen avustusjärjestö, joka on erikoistunut sairaanhoitoon. Pelastamme ihmishenkiä ja lievitämme kärsimystä siellä, missä hätä on suurin. Hoidamme ihmisiä aina riippumatta heidän etnisestä, uskonnollisesta tai poliittisesta taustastaan. Kerromme myös näkemästämme inhimillisestä hädästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja
Tony Tony Chopper nimitetty Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön viralliseksi tukijaksi20.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tony Tony Chopper, rakastettu hahmo Eiichiro Odan luomasta ja Shueishan julkaisemasta ”ONE PIECE” -mangasarjasta, on nimetty Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön (Médecins Sans Frontières, MSF) viralliseksi tukijaksi. Tarkoituksena on lisätä tietoisuutta järjestön maailmanlaajuisesta sairaanhoitoon keskittyvästä avustustoiminnasta.
Konflikti Lähi-idän alueella kiihtyy – Lääkärit Ilman Rajoja mukauttaa toimintaansa ja valmistautuu kasvattamaan sitä6.3.2026 13:21:56 EET | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja on huolissaan Lähi-idän alueella tapahtuvien konfliktien kiihtymisestä, joka on seurausta Yhdysvaltojen ja Israelin joukkojen tekemistä iskuista Iraniin, sekä sitä seuranneista Iranin vastaiskuista useissa maissa. Lääkärit Ilman Rajoja mukauttaa ohjelmiaan vastatakseen tilanteeseen ja seuraa tiiviisti nopeasti muuttuvia humanitaarisia tarpeita.
Lääkärit Ilman Rajoja jatkaa työtään Palestiinassa niin pitkään kuin mahdollista28.2.2026 09:09:40 EET | Tiedote
Gazan humanitaarinen tilanne on edelleen katastrofaalinen Israelin asettamien avustusrajoitusten ja väkivallan vuoksi. Alueella tarvitaan kiireellisesti lisää apua. Israel on kuitenkin määrännyt Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön ja 36 muun kansainvälisen avustusjärjestön lopettamaan työnsä Palestiinassa 1. maaliskuuta 2026 mennessä.
Israel uhkaa keskeyttää Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toiminnan Gazassa ja Länsirannalla - vakava isku humanitaariselle avulle5.1.2026 17:25:12 EET | Tiedote
Israel uhkaa keskeyttää Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön ja muiden kansainvälisten avustusjärjestöjen toiminnan Gazassa ja Länsirannalla epäämällä niiltä rekisteröinnin. Kyseessä on laskelmoitu yritys estää järjestöjä tarjoamasta humanitaarista apua, mikä rikkoo Israelin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisia velvollisuuksia.
Suomen on vastaanotettava Gazasta evakuoitavia potilaita, vaatii Lääkärit Ilman Rajoja22.10.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja kehottaa maiden hallituksia lisäämään välittömästi lääketieteellisiä evakuointeja Gazasta. Tuhannet potilaat odottavat evakuointia, mutta Suomi ei ole vastaanottanut yhtään potilasta Gazasta. Suomen on nyt kannettava vastuuta ja otettava potilaita hoidettavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme