Kirjailija Satu Rämö vie seuraavaksi lapsilukijat seikkailuille Islantiin ja Suomeen
Islannissa asuva dekkaristi Satu Rämö kirjoittaa yhdessä kuvittaja ja kirjailija Satu Kontisen kanssa lastenkirjasarjaa, jossa ratkaistaan mysteerejä ja seikkaillaan kirjailijoiden omilla kotisaarilla, Islannissa ja Helsingin Lauttasaaressa. Huipputekijöiden lumoava Satujen saaret -kirjasarja kertoo serkuksista, Islannissa asuvasta Sagasta ja Suomessa asuvasta Sadusta. Tammen kustantaman kirjasarjan ensimmäinen osa Lottalehto ilmestyy keväällä 2024.

Satu Rämö ja Satu Kontinen ovat jo aiemmin tehneet yhteistyötä kirja-alalla. Idea yhteisestä ja alusta loppuun saakka yhdessä tehtävästä kirjasarjasta tuli kuvittaja ja kirjailija Satu Kontiselta. ”Kun Kontisen Satu kertoi minulle kirjaideastaan, ihastuin siihen heti ja kun kuulin sanaparin Satujen saaret oli selvää, että tämä on projekti, joka meidän on ehdottomasti tehtävä”, kuvailee kirjailija Satu Rämö.
”Olemme valtavan innoissamme tästä pohjoista outoutta ammentavasta kirjasarjasta, joka tuoreella tavalla tuo mieleen Astrid Lindgrenin satujen tunnelman ja Enid Blytonin Viisikoiden seikkailut. Sarjan kahteen maahan sijoittuvat tarinat ovat turvallisia, mutta mukaansatempaavia ja niissä on elementtejä, jotka kestävät aikaa”, kertoo Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi.
Satujen saaret -kirjasarjan ensimmäinen osa Lottalehto sijoittuu Lauttasaareen kirjailijan ja palkitun kuvittajan Satu Kontisen kotimaisemiin. ”Minusta on aivan mahtavaa päästä luomaan koko sarjan maailma teksteineen ja kuvineen. Olen usein kuvaillut itseäni tarinankertojaksi ja Satujen saaret -kirjasarjassa saan kertoa tarinaa sekä sanoin että kuvin. Olen tästä yhteistyöstä aivan mielettömän iloinen”, kuvailee Satu Kontinen.
Kirjailija Satu Rämö on parin viime vuoden aikana keskittynyt huippumenestykseksi nousseeseen Hildur-dekkarisarjaan, jonka kolmas osa ilmestyy pian. Rämöstä on mahtavaa päästä välillä kirjoittamaan myös lapsille. ”Lapsille on mahtavaa kirjoittaa, koska he ovat nopeammin valmiita seikkailuun kuin aikuiset. Kerron usein omille lapsilleni itse sepittämiäni tarinoita ja ne ovat ehdottomasti niitä kaikkein halutuimpia iltasatuja”, Rämö kertoo.
”Tarvitsemme tässä ajassa kirjoja, jotka kaikesta jännityksestä ja hankaluuksista huolimatta ovat turvallisia ja valavat uskoa siihen, että kaikki ongelmat saadaan lopulta yhdessä ratkaistua”, summaa kustantaja Saara Tiuraniemi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara TiuraniemiKustantaja
Puh:+358 40 087 3335saara.tiuraniemi@tammi.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Koko ikäluokka saa lahjoituksena Startup-käsikirjan – teos innostaa nuoria yrittäjyyteen16.10.2025 10:00:41 EEST | Tiedote
Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittaa Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittaman ja Linda Saukko-Raudan kuvittaman Startup-käsikirjan e-kirjana kaikille toisen asteen oppilaitosten kolmannen vuoden opiskelijoille. Hankkeen suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Vuoden 2025 kuumimmaksi kirjaksi nimetty Alchemised ilmestyy ensi vuonna suomeksi8.10.2025 11:48:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen SenLinYun tiiliskiviromaani Alchemised on ollut tämän vuoden puheenaihe kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Myös suomalaisten kirjakauppojen hyllyiltä englanninkielinen teos on huvennut nopeasti. Tammi on ostanut teoksen suomenkieliset oikeudet ja tuo suomennoksen markkinoille vuonna 2026.
Tammi julkaisee Janne Katajan ja Pauliina Virran ruokakirjan1.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Katajan keittiössä -kirja julkaistaan keväällä 2026.
Susijengin historiallinen EM-saavutus kansien väliin23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys.
Uusi tekoälyavusteinen selkokirjahanke avaa kirjallisuuden maailmaa kaikille15.9.2025 13:34:52 EEST | Tiedote
Osana yhteiskuntavastuutaan Werner Söderström Osakeyhtiön laadukkaasta lasten- ja nuortenkirjavalikoimastaan tunnettu Tammi on aloittanut kolmivuotisen selkokirjahankkeen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa selkokirjoja tekoälyä työkaluna hyödyntäen, laajentaa selkokirjojen tarjontaa ja siten avata kirjallisuuden maailma kaikille. Selkee-selkokirjasarja alkaa tammikuussa 2026, jolloin julkaistaan kymmenen houkuttavaa teosta huipputekijöiltä. Hanke laajenee yhtiön aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuteen seuraavien vuosien aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme