Valtiokonttori ja digipostipalvelu Kivra yhteistyöhön
2.11.2023 06:55:00 EET | Valtiokonttori | Tiedote
Valtion virastojen laskut voi yhteistyön myötä vastaanottaa sähköisesti myös digipostina Kivraan

Valtiokonttori ja digipostipalvelu Kivra ovat solmineet yhteistyösopimuksen laskujen toimittamisesta sähköisesti digipostina. Kivra tulee uudeksi valtion laskujen sähköiseksi vastaanottamisen kanavaksi e-laskun ja muiden sähköisten kanavien rinnalle.
Valtion virastojen laskuja toimitettiin vuonna 2022 yli 9,1 miljoonaa kappaletta, joista noin 42% välitettiin sähköisesti. Valtion virastoja ovat esimerkiksi Traficom, Digi - ja väestötietovirasto, Maanmittauslaitos ja kymmenet muut virastot. Paperilaskujen osuus valtion laskutuksessa on edelleen merkittävä ja Valtiokonttori tekee aktiivisesti toimenpiteitä paperitse toimitettavien laskujen vähentämiseksi edistämällä mm. hallitusohjelman mukaista digitaalista ensisijaisuutta viranomaisviestintään sekä mahdollistamalla kansalaisille modernit sähköiset kanavat laskujen vastaanottamiseen.
“ Valtiokonttori palvelee valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä. Meille on tärkeää tarjota kansalaisten arkeen sopivia sähköisiä kanavia valtion virastojen laskujen välittämiseen. Yhteistyö digipostipalvelu Kivran kanssa mahdollistaa kansalaisille uuden kanavan laskujen vastaanottamiseen ja maksamiseen”, kertoo maksuliikepäällikkö Tarja Tapio Valtiokonttorista.
Digipostina toimitetut laskut ovat nopeasti, todennettavasti ja turvallisesti perillä ilman paperilaskuista syntyviä kustannuksia ja ympäristöhaittoja. Jos kaikki 5,4 miljoonaa vuonna 2022 paperilla toimitettua laskua toimitettaisiin sähköisesti, syntyisi ilmastopäästöjä 40,8 t Co2e verran vähemmän vuodessa, joka vastaa puissa laskettuna yli tuhatta täysikasvuista puuta.
“ Olemme iloisia, että Valtiokonttorin kanssa tehdyn sopimuksen myötä kansalaiset voivat vastaanottaa jatkossa valtion virastojen laskut sähköisesti digipostina Kivraan. Suomi on monissa asioissa digitalisaation edelläkävijä, mutta digipostin kehityksessä olemme jääneet yhteiskunnassamme pohjoismaisessa vertailussa jälkeen. Toimiva ja laajasti kansalaisten arkea kokoava digiposti nopeuttaa digitalisaatiota ja tuo laajoja hyötyjä yhteiskuntaan. Valtiokonttorin kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen myötä kansalaisilla on jatkossa mahdollisuus koota jälleen askeleen laajemmin yksityisen ja julkisen sektorin laskut digipostina samaan sähköiseen palveluun, yhden turvallisen kirjautumisen taakse ”, kertoo Kivran toimitusjohtaja Ilari Abdeen
Valtiokonttori tulee ottamaan digipostipalvelu Kivran käyttöön valtion virastoille vaiheittain vuoden 2024 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi Launomaa, projektipäällikkö, Valtiokonttori, 029 550 2031, verkkolaskutus@valtiokonttori.fi
Ilari Abdeen, toimitusjohtaja, Kivra oy, 040 519 7678, ilari.abdeen@kivra.fi
Kuvat
Linkit
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä. Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille. Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Kivra on digipostipalvelu, joka kokoaa kuluttajien tärkeät dokumentit turvallisesti ja saavutettavasti samaan paikkaan, vahvan tunnistautumisen taakse. Palvelua käyttää digipostin toimittamiseen asiakkailleen Suomessa jo yli 40 000 yritystä ja organisaatiota, kuntaa ja hyvinvointialuetta, kaikilta toimialoilta sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Kivra on saapunut Suomeen Ruotsista vuonna 2020, jossa palvelua arjen dokumenttien hallintaan käyttää jo lähes 6 miljoonaa ruotsalaista. Kivra rakentaa Suomeen yhdessä kumppaniverkoston kanssa turvallista, kestävää ja helppokäyttöistä digipostia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat21.4.2026 13:20:00 EEST | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 3‑ och 19‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 500 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset21.4.2026 13:20:00 EEST | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 3- ja 19-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 500 miljoonalla eurolla.
Peppol Day Finland 2026: Unlocking Global Trade Efficiency with Peppol16.4.2026 08:47:00 EEST | Press invitation
The State Treasury of Finland and Peppol Team Finland invite journalists and media representatives to join Peppol Day Finland 2026 on 21 April 2026, streamed live from 09:00 to 14:00 (EEST). The event brings together international Peppol authorities, policymakers, and industry leaders to discuss the future of digital trade and interoperability. This marks the first time Finland hosts a full‑scale international Peppol Day, underscoring the country’s growing role in advancing cross‑border digital services and supporting the EU’s digital transition.
Staten lånade 4 miljarder euro i ett 10-årigt benchmarklån till en ränta på 3,362 procent9.4.2026 17:56:58 EEST | Pressmeddelande
Staten emitterade ett nytt benchmarklån på fyra miljarder euro som förfaller till betalning den 15 september 2036. Orderboken på lånet uppgick till över 12 miljarder euro och innehöll anbud från 110 investerare.
Valtio lainasi neljä miljardia euroa 10 vuodeksi 3,362 % korolla9.4.2026 17:51:00 EEST | Tiedote
Suomen valtio laski liikkeeseen uuden neljän miljardin euron suuruisen 10-vuotisen viitelainan, joka erääntyy 15.9.2036. Lainan tarjouskirja kasvoi yli 12 miljardiin euroon ja sisälsi tarjouksia 110 sijoittajalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

