Lokakuu oli viileä, myrskyisä ja luminen
Viimeksi lokakuu oli tavanomaista viileämpi vuonna 2019. Lokakuussa Suomen yli pyyhkäisi useita voimakkaita myrskyjä, ja etelässäkin satoi paikoin ensilumi.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuu oli koko maassa tavanomaista viileämpi. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Enontekiön noin -4 asteesta lounaissaariston noin +7 asteeseen. Lokakuu oli etelässä noin asteen vertailukauden 1991‒2020 keskiarvoja viileämpi. Pohjanmaan maakunnissa ja Länsi-Lapissa poikkeama oli noin -3 astetta, mikä on harvinaista, eli näin viileä lokakuu toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Kuukauden ylin lämpötila, 16,7 astetta, mitattiin kuukauden ensimmäisenä päivä Kirkkonummen Mäkiluodon havaintoasemalla. Kuukauden alin lämpötila, -23,5 astetta, mitattiin lokakuun 31. päivänä Kittilän lentoasemalla.
Sateisinta oli etelärannikolla ja Perämeren rannikolla sekä kuukauden viimeisen päivän sateiden ansiosta myös Joutsan kunnan ympäristössä. Eniten lokakuussa satoi alustavien tietojen mukaan Virolahdella, jossa satoi 160,8 millimetriä. Vähiten satoi Inarin Kaamasen havaintoasemalla, 15,8 millimetriä. Lokakuun sademäärä oli Itä- ja Pohjois-Lapissa tavanomaista pienempi, muualla maassa määrä oli tavanomainen tai tavanomaista suurempi.
Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseudulla sateet olivat ennätyksellisiä. Esimerkiksi Siikajoen Ruukissa mitattu 124,9 millimetriä on kyseisen aseman 123-vuotisen sademittaushistorian suurin lokakuun sademäärä.
Voimakkaita myrskyjä ja ensilumi suureen osaan maata
Lokakuun aikana Suomessa koettiin voimakkaita matalapaineita. Pirjo-myrskyn voimakkaat puuskat katkoivat puita 6.‒8. lokakuuta maan etelä- ja keskiosassa. Samassa yhteydessä Etelä-Lappiin ja Pohjois-Karjalaan satoi ensilumi tavanomaista aikaisemmin.
Otso-myrsky 11.‒12. lokakuuta katkoi puita maan etelä- ja keskiosissa ja aiheutti runsasta lumisadetta Lapissa. Niin ikään 14.‒15. lokakuuta voimakas matalapaine aiheutti paikoin tuulivahinkoja etenkin etelärannikolla. Kyseisen matalapaineen myötä lokakuun suurin aamuinen lumensyvyys, 38 senttimetriä, mitattiin Kittilän Kenttärovan havaintoasemalla kuukauden 15. päivänä.
Lokakuun viimeisenä päivänä matalapaine toi runsaita lumisateita maan länsiosaan. Pirkanmaalle annettiin varoitus jopa äärimmäisen huonosta ajokelistä lumipyryn ja jäätävän vesisateen takia. Satakuntaan ja Pirkanmaalle kertyi monin paikoin toistakymmentä senttiä lunta, ja lumisade jatkui marraskuun puolelle.
Maan eteläosassa tuuli lokakuussa tavanomaista enemmän, kun taas maan keskivaiheilla tuuli tavanomaista vähemmän. Merialueilla mitattiin myrskyä kahdeksana päivänä, kun tyypillisesti myrskypäiviä on lokakuussa noin kolme.
Auringonpaistetunteja kertyi maan eteläosassa tavanomainen määrä, muualla maassa hieman tavanomaista enemmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelu, puh. 029 539 1000 (vaihde). Auki arkisin klo 9-15.
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Sää on juhannuksena vaihtelevaa ja hieman tavanomaista viileämpää17.6.2025 13:37:55 EEST | Tiedote
Kuluvan viikon sateet mahdollistavat suuressa osassa maata kokkojen polttamisen. Itse juhannusaatto on suurelta osin poutainen.
Sää lämpenee viikonloppuna – juhannusviikolla kuitenkin taas viilenee12.6.2025 12:29:24 EEST | Tiedote
Helleraja voi ylittyä viikonloppuna ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vuodet eivät ole veljeksiä: viime vuonna tähän mennessä hellettä oli mitattu jo 22 päivänä.
UV-säteily on pian voimakkaimmillaan – vaatteet, varjo ja voide suojaavat liialliselta auringonsäteilyltä10.6.2025 10:11:37 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan Suomessa juhannuksen molemmin puolin. Suojautumisraja eli UV-indeksin arvo kolme saavutetaan kesällä lähes päivittäin. Pilvisenäkin päivänä kannattaa suojautua, sillä UV-säteily läpäisee ohuen pilven.
Kutsu: Kesät tulevaisuuden ilmastossa ja juhannuksen sää -mediatilaisuus9.6.2025 10:31:47 EEST | Kutsu
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa helleaaltoihin, kuivuuteen ja muihin sään ääri-ilmiöihin? Entä miltä näyttää juhannuksen sää tämänhetkisten ennusteiden valossa – sataako vai paistaako? Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista säästä ja ilmastosta Ilmatieteen laitokselle!
Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa kovien tuulenpuuskien riski – laaja matalapaineen alue kurottaa Suomeen Ruotsista5.6.2025 15:03:40 EEST | Tiedote
Tuuli voi puhaltaa puuskissa yli 15 metriä sekunnissa, kuurosateiden ja ukkosen yhteydessä vieläkin kovemmin. Puuskainen tuuli voi kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme