Seksitautien määrä edelleen kasvussa HUSin alueella
Kaikki raportoitavat seksitaudit lisääntyivät viime ja tänä vuonna erityisesti Uudellamaalla. Merkittävä kasvu todettiin varsinkin tippurin kohdalla.
Tippuritartuntojen määrä Suomessa on kaksinkertaistunut vuodesta 2021 alkaen. Tapauksia todettiin vuonna 2022 lähes 1000 ja saman verran jo tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä, joista kaksi kolmasosaa HUSin alueella. Tartunnan saaneista kolmannes oli naisia. Erityisesti alle 25-vuotiaiden osuus oli huomattava. Myös miesten tippuritapaukset lisääntyivät yli 25-vuotiaiden ikäryhmissä. Tartunnat olivat yleisiä miesten välisessä seksissä.
Klamydia on yleisin seksitauti Suomessa. Vuosittain todetaan yli 16 000 tartuntaa, josta noin kolmannes on Uudeltamaalta. Myös klamydiatartunnat ovat olleet jatkuvasti nousussa jo vuosien ajan. Klamydia on ennen kaikkea nuorten aikuisten tauti. Nuorten naisten lisäksi nyt myös miesten osuus on kasvussa.
Tartuntamäärien kasvun taustalla useita tekijöitä
Tartuntojen lisääntymistä selittää monta tekijää. Tippuritartunta on klamydian tapaan nykyään oireeton ja löytyy vain seksitautitesteissä.
”Osa lisääntyneistä seksitautitartunnoista voi selittyä sillä, että oireettomana ei hakeuduta testeihin ja tartutetaan edelleen muita seksikumppaneita. Varsinkin nielun ja peräaukon tartunnat ovat usein oireettomia ja jäävät herkästi testaamatta, jos ennen testausta ei kartoiteta tartuntatapoja,” sanoo iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.
Hivin ehkäisevän lääkehoidon (PrEP) käyttäjämäärä on lisääntynyt viime vuosina. PrEP suojaa hiv-tartunnalta, mutta ei muilta seksitaudeilta, ja sen vuoksi se voi tuoda väärää turvallisuuden tunnetta. Tämän vuoksi kondomin käyttö on edelleen tärkeää. Hoidon seurantaan kuuluu säännölliset seksitautitestit ja aktiivisen testauksen vuoksi tartunnat myös löydetään varhaisemmassa vaiheessa.
Hoitamattomat seksitaudit voivat aiheuttaa lapsettomuutta
Hoitamattomat tippuri- ja klamydiatartunnat voivat aiheuttaa lapsettomuutta, joka ilmenee vasta vuosien kuluttua. Tippurin hoitomahdollisuuksia heikentää bakteerin muuttuminen nykyisille antibiooteille vastustuskykyiseksi. Näitä tapauksia on jo todettu useissa Euroopan maissa. Nykyään tippuri hoidetaan kahden antibiootin yhdistelmähoidolla ja antibioottiherkkyystilannetta seurataan aktiivisesti.
”Seksitautien leviämisen estämiseksi sairastuneen tulee informoida seksikumppaneitaan tartunnastaan. Kondomi ja suuseksisuoja ovat ainoita varmoja tapoja suojautua seksitautitartunnalta,” korostaa infektiosairauksien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva Ruotsalaineninfektiosairauksien apulaisylilääkäri
Puh:050 427 9117eeva.ruotsalainen@hus.fiEija Hiltunen-Backiho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri
Puh:050 428 4182eija.hiltunen-back@hus.fiKuvat
Tietoa HUSista
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse godkände en utläggning av lagerverksamheten12.1.2026 11:44:15 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse godkände på sitt möte den 12 januari en utläggning av logistikcentralens lagerverksamhet till DHL.
HUSin yhtymähallitus hyväksyi varastotoimintojen ulkoistuksen12.1.2026 11:44:15 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus hyväksyi 12.1. kokouksessaan logistiikkakeskuksen varastotoimintojen ulkoistuksen DHL:lle.
HUS grundar ett eget ledprotessjukhus i Helsingfors för att påskynda tillgången till vård12.1.2026 11:18:20 EET | Pressmeddelande
HUS grundar ett eget ledprotessjukhus som erbjuder vård på universitetssjukhusnivå i Helsingfors för att förbättra tillgången till vård. Ledprotessjukhuset Orton fokuserar på ledprotesoperationer i höft eller knä och det är meningen att dess verksamhet ska inledas den 1 april 2026.
HUS perustaa oman tekonivelsairaalan Helsinkiin nopeuttaakseen hoitoon pääsyä12.1.2026 11:18:20 EET | Tiedote
HUS perustaa oman yliopistosairaalatasoista hoitoa tarjoavan tekonivelsairaalan Helsinkiin parantaakseen hoitoon pääsyä. Tekonivelsairaala Orton keskittyy lonkan ja polven tekonivelleikkauksiin ja sen toiminnan on tarkoitus alkaa 1.4.2026.
Förhandsmeddelande: HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 januari8.1.2026 15:15:41 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 januari till det första mötet 2026. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

