JHL aloittaa vuorokauden lakot marraskuussa: Ammattiliitto on valmiina järeämpiin toimiin, jos hallituksen linja ei muutu
3.11.2023 13:02:47 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Ammattiliitto JHL aloittaa poliittisten lakkojen sarjan Pohjois-Suomesta ja Oulun alueelta tiistaina 7. marraskuuta. Viikon mittaan poliittisia lakkoja järjestetään myös Varsinais-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kiristään otettaan kamppailussa hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Ammattiliitto järjestää sarjan poliittisia lakkoja, jotka kestävät vuorokauden.
Lakot alkavat Pohjois-Suomessa ja Oulun alueella tiistaina 7. marraskuuta. Varsinais-Suomessa lakkoillaan keskiviikkona 8. marraskuuta ja Itä-Suomessa torstaina 9.marraskuuta. Lakkokohteita eri puolilla Suomea on kymmeniä.
Lista kaikista lakkokohteista on tiedotteen liitteenä.
Lakot vaikuttavat muun muassa liikuntapaikkojen, jäteasemien sekä pesula- ja ruokapalveluiden toimintaan. Turussa lakko iskee joukkoliikenteeseen, kun JHL:n jäsenet Turun kaupunkiliikenne Oy:ssä ryhtyvät lakkoon keskiviikkona 8. marraskuuta. Myös Turku Energiassa työskentelevät JHL:n jäsenet ovat lakossa 8. marraskuuta.
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toivoo, että poliittiset lakot herättävät vihdoin hallituksen. Tähän mennessä pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) eivät ole edes suostuneet tapaamisiin, saati harkitsemaan järkeviä vaihtoehtoja julmille leikkauksille.
– Nyt meidän on pakko ryhtyä puolustamaan jäsentemme työehtoja lakoilla. Olemme valmiina vielä järeämpiin toimiin, jos hallitus jatkaa jääräpäistä politiikkansa, Niemi-Laine korostaa.
Suomen hallitus kaavailee rajuja heikennyksiä sosiaaliturvaan ja työntekijöiden perusoikeuksiin. Esimerkiksi ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus olisi kova isku pienipalkkaisille. Heillä ei käytännössä ole varaa sairastaa palkatta.
– Monet meidän jäsenistämme tekevät töitä vanhusten ja lasten kanssa. Haluaako hallitus todella asettaa nämä ihmiset tartuntavaaraan, jos heitä hoitaa kipeä työntekijä, Niemi-Laine hämmästelee.
Hallitus haluaa myös haudata esimerkiksi hoitoalojen pienipalkkaiset työntekijät ikuiseen palkkakuoppaan. Näin käy, jos mikään ala ei saa suurempia palkankorotuksia kuin vientiteollisuus.
– Lasten ja vanhusten hoitajat, siivoojat, kouluruokaloiden kokit ja lukemattomat muut ammattilaiset ovat ilmeisesti hallituksen mielestä toisen luokan kansalaisia, joille ei tarvitse maksaa kunnon palkkaa tärkeästä työstä. Tämä on suorastaan törkeää, Niemi-Laine alleviivaa.
JHL:n lakot ovat osa SAK:n Painava syy -kampanjaa, joka vastustaa hallituksen epäreilua leikkauspolitiikkaa. Ensi viikolla lakkoja järjestävät myös Palvelualojen ammattiliitto PAM, Rakennusliitto ja Teollisuusliitto.
Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Fackförbundet JHL: Arbetstagare har rätt att få lön om myndigheterna beordrar dem att stanna hemma på grund av drönarhot21.5.2026 15:05:25 EEST | Pressmeddelande
Den finländska lagstiftningen måste raskt ändras så att arbetstagarna bibehåller sin ekonomiska trygghet även i undantagssituationer. JHL inleder så fort som möjligt förhandlingar med arbetsgivarförbunden om lönebetalning i undantagssituationer.
Ammattiliitto JHL: työntekijöiden on saatava palkkansa, kun viranomainen käskee jäämään kotiin drooniuhan takia21.5.2026 14:26:50 EEST | Tiedote
Suomen lainsäädäntöä pitää kiireesti muuttaa, jotta työntekijät tuntevat olevansa taloudellisesti turvassa myös poikkeustilanteissa. JHL ryhtyy mahdollisimman pikaisesti neuvottelemaan työnantajaliittojen kanssa siitä, miten palkanmaksu poikkeustilanteissa määräytyy.
JHL: Joka neljäs nainen kokee raskaus- ja perhevapaasyrjintää1.5.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n tietojen mukaan joka neljäs nainen Suomessa on kohdannut raskaus- tai perhevapaasyrjintää työelämässä.
JHL: Kehysriihen tulos heikentää julkista taloutta ja kurittaa palveluja23.4.2026 16:04:26 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL pitää hallituksen kehysriihen linjauksia kokonaisuutena karmeina sekä julkisen talouden että työntekijöiden näkökulmasta. Hallitus on päätöksillään pahentanut alijäämäkehitystä sen sijaan, että olisi vahvistanut talouden kestävyyttä.
JHL: Pelkät leikkaukset eivät tasapainota valtion budjettia15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että valtiontaloutta ei saada kestävälle uralle vain menoja leikkaamalla. Keskeinen ongelma on tulojen ja menojen eritahtinen kasvu: menot kasvavat selvästi tuloja nopeammin, mikä pitää velkaantumisen käynnissä leikkauksista huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme