Lucius Annaeus Seneca Herakles-sankarin vaikeimpien elämänvaiheiden tulkkina
21.11.2023 09:20:00 EET | Basam Books | Tiedote
Suomalaiset ovat jo ehtineet mieltyä Rooman ensimmäisten keisarien aikana vaikuttaneen Senecan kuolemattomiin ajatuksiin ja voimakkaaseen sanomaan. Kreikkalaiseen tarumaailmaan sijoittuvissa tragedioissaan hän tulkitsee ihmeellisen syvällisesti ihmismieltä, joka tuntuu pysyvän aikojen saatossa pohjimmiltaan muuttumattomana.
Herakles-tradegiat vievät meidät Teeban kuninkaanlinnan myrskyisiin tunnelmiin ja tapahtumiin. Ne tutustuttavat lukijan myös Herakleen kahteen puolisoon, Megaraan ja Deianeiraan, joilla molemmilla on ongelmansa ja onneton kohtalonsa. Keskeisenä teemana ovat kuitenkin tarusankarin omat henkiset kamppailut.

Herakles, roomalaisittain Hercules, on antiikin kuuluisin tarusankari. Leijonantaljoineen ja nuijineen hänen hahmonsa on yhä helposti tunnistettava. Antiikin ihmisille Herakles oli ihmisten puolustaja ja pahan torjuja, jota palvottiin myös jumaluutena ja jota jopa filosofitkin kunnioittivat. Meille hän on tunnetuin kahdestatoista urotyöstään.
Roomalaisen filosofi-kirjailija Lucius Annaeus Senecan (n. 4 eaa.–65 jaa.) nimissä kulkee kaksi Herakles-tragediaa: Herakleen hulluus (Hercules furens) ja Herakles Oitavuorella (Hercules Oetaeus). Seneca tulkitsee väkevällä tyylillään kreikkalaista myyttiperinnettä keskittyen Herakleen elämän vaikeimpiin ja hirmuisimpiin hetkiin.
Molemmat maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluvat tragediat ilmestyvät nyt ensi kertaa suomeksi. Kääntäjät Maija-Leena Kallela ja Antti T OIkarinen ovat kumpikin filosofian maistereita, tietokirjailijoita ja antiikin klassikkojen kääntäjiä.
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Anita Salo
anita@basambooks.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy
Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Lindsay L. Gibsonin kirja auttaa voittamaan menneisyyden haasteet15.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Lindsay L. Gibsonin kirja tarjoaa työkaluja voittaa menneisyyden haasteet ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi, vaikka vanhemmat olisivat olleet emotionaalisesti kypsymättömiä. Teoksessa käsitellään erilaisia kypsymättömiä vanhemmuuden muotoja ja annetaan käytännön ohjeita parempien ihmissuhteiden muodostamiseen. Suomentanut Juha Kuvajainen.
"Tuhannen mestarin runot" - kiinalaisen klassikkorunouden laajin suomennos11.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Qianjiashi, "Tuhannen mestarin runot", on merkittävä kiinalainen runoantologia, joka koottiin Song-dynastian lopulla. Sisältäen 224 runoa noin sadalta Tang- ja Song-kausien runoilijalta, se muodostaa laajimman suomennoksen kiinalaisesta runoudesta. Teos sisältää runojen selitykset ja kommentit. Kirjan on suomentanut Tero Tähtinen.
"Aavekipu" – Rakkauden biologiaa, petosta ja halun logiikkaa28.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Onko rakkaus biologinen harha vai elämää ylläpitävä voima? Marja-Riitta Vainikkalan Aavekipu on epärakkausromaani, joka tutkii halua, petosta ja rakkauden kemiaa ilman vaaleanpunaisia suodattimia.
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme