Antilooppi Ky

Antiloopin POOL laajenee pääkaupunkiseudun laajimmaksi joustotilaverkostoksi

Jaa

POOL mahdollistaa kaiken kokoisille yrityksille aina sopivan tilaratkaisun kokoamisen helposti ja joustavasti. POOLin saavuttama suosio osoittaa, että vetovoimaisille, vastuullisille ja työelämän tarpeiden mukaan joustaville työympäristöille on suuri tarve. Nyt verkosto laajenee jälleen kahdella uudella kohteella, jotka avautuvat Kalasatamaan ja Ruoholahteen.

Tänä päivänä yritykset etsivät yhteisöllisiä ja hyvinvointia tukevia tiloja, joihin ei tarvitse sitoutua vuosikausiksi, toteaa Johanna Sarekoski Antiloopilta.
Tänä päivänä yritykset etsivät yhteisöllisiä ja hyvinvointia tukevia tiloja, joihin ei tarvitse sitoutua vuosikausiksi, toteaa Johanna Sarekoski Antiloopilta.

Antiloopin täyden palvelun joustotiloja tarjoava POOL kasvaa, kun POOL Itämerenkatu 3 avaa ovensa joulukuussa Ruoholahdessa ja toinen uusi, POOL Verk, avautuu helmikuussa 2024 Teurastamon naapuriin Kalasatamaan. Samalla POOLista tulee pääkaupunkiseudun suurin joustotilakonsepti yhdellätoista kohteellaan. Joustavuus on tänä päivänä yksi tärkeimmistä toimitiloja koskevista kriteereistä, kun omien toimistojen neliöitä halutaan pienentää. Laadukkailla pientoimistoilla, hot-desk-, kokous- ja tapahtumatiloilla voi ketterästi täydentää omia toimitiloja ja maksaa vain tarpeen mukaisesta käytöstä. Kokonaisuutta täydentävät viihtyisät keittiö- ja taukotilat, projektitilat sekä lounge. Joustotilojen käyttö voi olla myös henkilöstöetu ja osalle yrityksistä se voi tarjota kaivatun yhteisöllisyyden ympärilleen. Antilooppi pystyy tarjoamaan asiakkailleen joko koko POOL-verkoston tai osia, asiakkaan tarpeen mukaan.

POOLille ominaiseen tapaan kohteilla on omaleimainen ja yksityiskohtia myöten harkittu identiteettinsä. Itä-Lontoon trendikkyyttä henkivä Itämerenkadun POOL on toteutettu uutta ja vanhaa, kuten kiinnostavaa designia ja kierrätyskalusteita, yhdistäen. Teurastamon POOL Verk puolestaan edustaa New Yorkin suositusta Meatpacking Districtistä ammentavaa teollishenkistä tyylisuuntaa. Vastuullisuutta huokuva POOL Verk toteutetaan kokonaisuudessaan kierrätysmateriaalein, vintage-kalusteista vastuullisiin pintamateriaalivalintoihin ja second hand -kahvikuppeihin. Turhan remontoimisen välttämiseksi kohteissa tehtävien muutostöiden määrä on minimoitu. Vastuullisuus on muutenkin keskeisessä roolissa Antiloopin POOL-konseptissa, joka on Suomen ensimmäinen täysin hiilineutraali toimitilaverkosto.

POOLia kehitetään aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti. Useat yritykset ovat työn murroksen keskellä edelleen välitilassa ja pohtivat itselleen kokonaisuuden kannalta järkevintä tilaratkaisua. Yritykset etsivät yhteisöllisiä ja hyvinvointia tukevia tiloja, joihin ei tarvitse sitoutua vuosikausiksi. ”Skaalamme tiloja asiakasyritystemme elinkaaren eri tarpeisiin ja tarjoamme paljon kaivattua joustoa niin tiloissa, palveluissa kuin sopimuksissa. Meiltä löytyy ratkaisut, jotka elävät tulevaisuuden muutosten tahtiin”, Antiloopin Director, Customer Experience & Concept Johanna Sarekoski kertoo.

”Nykypäivän vastuulliset työnantajat ottavat huomioon tilojen vastuullisuuden lisäksi henkilöstön hyvinvoinnin. Sen lisäksi että on erilaisia työnteon tapoja, on myös erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Uskomme vilpittömästi pystyvämme auttamaan ja tukemaan asiakkaitamme muutoksissa riippumatta siitä, miten heidän yrityksessään työskennellään. On erilasia tapoja tehdä töitä ja meidän tulee tukea niitä kaikkia”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi sanoo.

Tutustu lähemmin POOL Itämerenkatu 3:een ja Sörnäistenkatu 1:ssä sijaitsevaan POOL Verkiin. Jos kiinnostuit, ole yhteydessä – kerromme mielellämme lisää!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Havainnekuva uudesta POOL Itämerenkatu 3:sta. Jokainen POOL-kohde luodaan rakennuksen alkuperäistä identiteettiä mukaillen. Kuva: Antilooppi.
Havainnekuva uudesta POOL Itämerenkatu 3:sta. Jokainen POOL-kohde luodaan rakennuksen alkuperäistä identiteettiä mukaillen. Kuva: Antilooppi.
Lataa
Havainnekuva Teurastamon naapuriin Kalasatamaan nousevasta POOL Verkistä. Kuva: Antilooppi.
Havainnekuva Teurastamon naapuriin Kalasatamaan nousevasta POOL Verkistä. Kuva: Antilooppi.
Lataa
POOL Tallberginkatu. Kuva: Antilooppi.
POOL Tallberginkatu. Kuva: Antilooppi.
Lataa
POOL Pursimiehenkatu. Kuva: Antilooppi.
POOL Pursimiehenkatu. Kuva: Antilooppi.
Lataa
POOL Leppävaara. Kuva: Antilooppi.
POOL Leppävaara. Kuva: Antilooppi.
Lataa
POOL Leppävaara. Kuva. Antilooppi.
POOL Leppävaara. Kuva. Antilooppi.
Lataa

Linkit

Antilooppi on suomalainen toimistokiinteistöihin keskittynyt vastuullinen kiinteistönomistaja. Kehitämme omistamiamme kohteita vastuullisesti ja pitkäjänteisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Kiinteistö on aina tiiviissä vuorovaikutuksessa lähiympäristönsä kanssa – meille on erityisen tärkeää kehittää paitsi kiinteistöä myös sen palveluja ja lähialueita entistä toimivammaksi. Tunnetuimpia Antiloopin kiinteistöistä ovat Ympyrätalo ja historiallinen entinen HOK Elannon kiinteistö Siltasaari 10 ja muut Hakaniemen ja Hämeentien maamerkkirakennukset, Merikortteli Punavuoressa sekä Kiilakortteli Ruoholahdessa. Kaikkiaan meillä on vuokrattavaa tilaa noin 400 000 m2, arvoltaan 1,4 mrd. euroa. Antiloopin omistavat suomalainen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja ruotsalainen eläkevakuutusyhtiö AMF Tjänstepension AB.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Antilooppi Ky

Nordic Business Forumin ja Antiloopin yhteistyö jatkuu11.4.2024 12:17:59 EEST | Tiedote

Kiinteistönomistaja Antilooppi toimii jälleen maailmanluokan puhujistaan tunnetun Nordic Business Forumin virallisena yhteistyökumppanina. Nordic Business Forum kokoaa yritysjohtajat ja huippuasiantuntijat Helsingin Messukeskukseen 25.–26.9.2024, ja sen pääteemana on ”Courageous Leadership”. Tapahtumaan odotetaan jopa 7 000 osallistujaa ja livestriimin kautta yli 25 000 ihmistä. Tänä vuonna tapahtuma kutsuu pohtimaan rohkeaa johtamista, ja sen alateemoina asiakaskokemusta, osaamisen kehittämistä sekä strategiaa. Rohkea johtaja osaa kääntää vaikeudet mahdollisuuksiksi, siirtää painopistettä riskienhallinnasta muutoksen mahdollisuuksiin ja johdattaa kohti suuntaa, jonne muut epäröivät lähteä. ”Sumuiset tulevaisuudennäkymät vaativat ilman muuta rohkeutta, vahvaa johtamista, selkeää strategiaa sekä asiakaskeskeisyyttä. Nordic Business Forum on jälleen kerran onnistunut kokoamaan upean puhujakaartin, ja niin meille kuin asiakkaillemmekin teemat antavat varmasti näkökulmia muutosten keskellä

Nordic Business Forum and Antilooppi to continue cooperation11.4.2024 12:17:59 EEST | Press release

The real-estate owner Antilooppi is once again an official partner of Nordic Business Forum, a world-class event with top-notch speakers. Nordic Business Forum will attract business leaders and top experts to the Messukeskus convention centre in Helsinki on 25 and 26 September 2024 under the theme of “Courageous Leadership”. Up to 7,000 people are expected to attend in person, as well as 25,000 live-stream viewers. This year’s event invites us to think about courageous leadership, and within that, customer experience, skills development and strategy. A courageous leader can turn difficulties into opportunities, shift the focus from risk management to the possibilities arising from change, and lead people places where others hesitate to venture. “Uncertain outlooks absolutely demand courage, strong leadership, a clear strategy and a focus on customers. Once again, Nordic Business Forum has succeeded in attracting a stellar cast of speakers, and the themes are sure to give both us and ou

Suomen ensimmäinen hiilineutraali toimitilaverkosto laajenee – teollishenkisen rouhea POOL Verk avasi ovensa Kalasatamassa14.3.2024 09:30:00 EET | Tiedote

Kiinteistönomistaja Antiloopin joustotiloja tarjoava POOL-verkosto kasvaa edelleen ja tarjoaa pääkaupunkiseudun laajimman kattauksen erikokoisia tilaratkaisuja palveluineen. Uusin kohde POOL Verk avattiin helmikuussa Helsingin Kalasatamassa kulttuuria, kohtaamisia, tapahtumia ja palveluita kuhisevan Teurastamon naapurissa. Antilooppi haluaa mahdollistaa toimivan työelämän tilaratkaisut, ja yrityksen toimitusjohtaja Tuomas Sahi kuvaileekin toimintaa ennen kaikkea ihmislähtöiseksi. ”Kaikki rakennukset on tehty ihmisiä varten. Uskomme vilpittömästi, että pystymme auttamaan ja tukemaan yrityksiä sekä heidän työntekijöitään riippumatta siitä, miten yrityksissä työskennellään. POOL-tilat tukevat erilaisia työntekemisen tapoja ja kohtaamisia. Toisten kohtaaminen on nykyään merkittävä osa työn tekemistä, ja ihmiset ovat osoittaneet viihtyvänsä kohteillamme palveluiden äärellä myös työajan ulkopuolella. Se on arvokasta.” Kaikilla POOL-kohteilla on omaleimainen identiteettinsä. POOL Verk ammenta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye