Neljä myyttiä transihmisten vanhemmuudesta – Transvanhemman päivä 2023
Transtaustaisten ihmisten lapsiperheellistymiseen ja vanhemmuuteen liittyy monia myyttejä, jotka perustuvat usein ennakkoluuloihin ja tiedon puutteeseen. Sateenkaariperheet ry:n asiantuntijat murtavat tässä jutussa neljä yleisintä transihmisten lapsiperheellistymiseen ja vanhemmuuteen liittyvää myyttiä sunnuntaina 5.11. vietettävän Transvanhemman päivän kunniaksi.

Myytti 1: Transihmiset eivät voi saada lapsia
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia vanhempia on ollut olemassa koko ihmiskunnan historian ajan. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten lapsiperheellistyminen on yhtä mahdollista ja toivottavaa kuin muidenkin. Lasten hankkimisen tavat vaihtelevat kunkin mahdollisuuksista, toiveista, elämäntilanteesta ja yhteiskunnan lainsäädännöstä riippuen. Biologisen vanhemmuuden lisäksi kumppanuusvanhemmuus, perheen ulkopuolinen adoptio ja sijais- tai tukiperheenä toimiminen ovat tapoja lapsiperheellistyä sekä cis- että transsukupuolisille.
Myytti 2: Sukupuolensa korjanneet transihmiset eivät voi saada biologisia lapsia
Transsukupuoliset ja muunsukupuoliset ihmiset voivat lapsiperheellistyä ennen sukupuolenkorjausprosessia, sen aikana, tai sen jälkeen. Vanhaan translakiin kirjattu hedelmättömyysvaatimus jarrutti pitkään sekä juridisen sukupuolen vahvistamista että biologisten lasten saantia. Nyt kaikki henkilöt, joilla on oletettavasti toimiva kohtu, voivat hakeutua sekä julkisiin että yksityisiin hedelmöityshoitoihin joko itsellisinä tai pariskuntana, juridisesta sukupuolesta tai transtaustasta riippumatta. Sukupuolen korjaushoitojen yhteydessä julkinen terveydenhuolto tarjoaa myös yhä järjestelmällisemmin mahdollisuutta omien sukusolujen tallettamiseen. Sukupuolenkorjausprosessin aikana hormonihoidot voidaan keskeyttää, jotta sukusolujen tuotanto käynnistyisi uudelleen.
Myytti 3: On parempi, että vanhempi pitää transsukupuolisuuden omana tietonaan
Lapsi aistii aikuisten salaisuudet herkästi. Lapsen mieli on minäkeskeinen: jos salaisuudet aiheuttavat tulehtuneen ja piilottelevan ilmapiirin tai vanhemmille väsymystä ja turhautumista, lapsi kääntää ne helposti omaksi syykseen, jos ei tiedä ilmapiirin ja käytöksen todellista alkuperää. Siksi vanhemman sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta on hyvä puhua lapsen kanssa heidän kehitystasonsa mukaisesti mahdollisimman aikaisin.
Myytti 4: Lapsi menee vain sekaisin, jos vanhempi tulee kaapista transsukupuolisena
Myytti olettaa, ettei lapsi pystyisi ymmärtämään transsukupuolisuutta. Todellisuudessa lapset ovat usein joustavia ja sopeutuvia muutoksiin, kunhan he saavat riittävästi tukea ja tietoa kysymystensä tueksi. Lapsi saattaakin kohauttaa olkaansa ja kysyä ”Aha, mitä sitten?”, kun taas toinen kaipaa enemmän keskustelua aiheesta. Vanhemman oma asenne ja suhtautuminen tarjoavat lapselle mallin asian kohtaamiselle: lapsi voi oppia vanhemmaltaan, että sukupuoli on monimuotoinen ja joustava asia, joka ei riipu vain ulkonäöstä tai kehosta. Kaikenikäisille lapsille tärkeintä on tieto, ettei vanhemman ja lapsen välinen suhde, rakkaus tai perheen arki muutu, vaikka vanhempi elää avoimesti omana itsenään.
Opas sukupuolivähemmistöihin kuuluville vanhemmille ja vanhemmuudesta haaveileville luettavissa ja tilattavissa maksutta Sateenkaariperheet ry:n sivuilta.
Mikä Transvanhemman päivä? Transvanhemman päivää (Trans Parent Day) on vietetty vuodesta 2009 lähtien marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tänä vuonna päivää vietetään 5.11. Osa juhlii päivää isän- tai äitienpäivän tapaan tai näistä täysin erillisenä, transtaustaisten vanhempien näkyvyyttä lisäävänä teemapäivänä.
Kirjoittajat ovat Sateenkaariperheet ry:n asiantuntijoita
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Jämsätoiminnanjohtaja
Puh:044 997 1956juha.jamsa@sateenkaariperheet.fiVilppu Järvinenviestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 501 2858vilppu.jarvinen@sateenkaariperheet.fiSateenkaariperheet ry on lastensuojelu- ja perhejärjestö, joka tekee ihmisoikeustyötä, perhepolitiikan kehittämistyötä, lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä, sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden kehittämistyötä sekä moninaisuuskasvatustyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry
Italian hallitus riistää sateenkaariperheiden lapsilta vanhemmat20.11.2023 13:46:49 EET | Tiedote
YK:n lapsen oikeuksien viikolla Sateenkaariperheet ry tuomitsee lapsen oikeuksien loukkaukset Italiassa ja vaatii Italian johtoa lopettamaan sateenkaari-ihmisiin ja heidän perheisiinsä kohdistuvat heikennykset yhdessä muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa. Tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin 37 lasta uhkaa juridisen vanhemman menettäminen.
Laki ei tunnista Otson, 25, neljää vanhempaa: ”Kaikki he ovat minulle yhtä tärkeitä”20.11.2023 08:15:00 EET | Tiedote
Nykylainsäädännössä lapsella voi olla enintään kaksi vanhempaa. Tosiasiallisia vanhempia monissa perheissä on kuitenkin useampi, kuten kumppanuusperheissä. Näissä perheissä voidaan eksyä byrokratiaviidakkoon, kun lapsen tapaamisoikeus ja elatusvelvollisuus eivät tule annettuna. Kysyimme Lapsen oikeuksien viikolla kumppanuusperheen lapselta Otsolta, 25, miten lainsäädännön puutteet ovat hänen perheensä elämässä näkyneet.
Sateenkaariperheiden lapset vaarassa menettää vanhempansa Italiassa26.6.2023 10:44:21 EEST | Tiedote
Italian poliittinen johto ajaa sateenkaariperheissä eläville vanhemmille oikeudellisen vanhemmuuden menettämistä. Tämä asettaa sateenkaariperheiden lapset hyvin haavoittuvaiseen asemaan, sillä heidän syntymätodistuksensa ovat haasteen kohteena. Sateenkaariperheet ry tuomitsee jyrkästi Giorgia Melonin oikeistohallituksen lapsen oikeuksia rikkovat toimet.
Sateenkaariperheet ja Simpukka: Sijaissynnytys parantaisi lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia2.6.2023 15:47:17 EEST | Tiedote
Sateenkaariperheet ry:n ja Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n mukaan Suomessa tulee olla yhdenvertaiset lapsiperheellistymisen mahdollisuudet kaikille lasta toivoville. Sijaisynnytysjärjestelyjen sääntely tukisi yhdenvertaisia lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia Suomessa.
Järjestöt: Sijaissynnytyksen sääntely hallitusohjelmaan17.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka, Sateenkaariperheet, Väestöliitto ja Monimuotoiset perheet -verkosto vaativat sijaissynnytyksen sääntelyn ottamista mukaan hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön tuore sijaissynnytysselvitys osoittaa, että sääntelyllä voidaan parantaa nykytilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme