Leikki yhteisenä kielenä -tapahtuma 7.11. - leikki valloittaa, yhdistää ja ylittää esteet
Valtakunnallinen Leikkipäiväverkosto järjestää yhteistyössä Helsingin keskustakirjasto Oodin kanssa maksuttoman ja avoimen tapahtuman kaikille leikin ystäville! Tapahtuman teemana on leikki yhteisenä kielenä. Vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä, voimme löytää toisiimme yhteyden leikin avulla. Yhteinen leikki ei edellytä sanoja.

Leikki yhteisenä kielenä -tapahtuma järjestetään tiistaina 7.11. klo 16-19.45 Maijansalissa, Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Tapahtumassa kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja muun muassa siitä, millaisia hyötyjä leikistä on, miten leikki ylittää kielimuureja, miten leikki ja arvot liittyvät yhteen ja miten leikin avulla voi myös opetella uusia tunteita tai taitoja. Tilaisuus huipentuu Helsingin keskustakirjasto Oodissa sijaitsevassa Leikkipuisto Lorussa pidettävään kaikenikäisten yhteiseen leikkihetkeen.
- Leikki on tosi tärkeää kaikille lapsille paikasta tai olosuhteista riippumatta. Se vahvistaa uskoa tulevaisuuteen, mikä on erityisen tärkeää tässä ajassa, kertoo kehittämispäällikkö Tarja Satuli- Kukkonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
MLL:n koordinoima, yli 50:n eri toimijan muodostama Leikkipäiväverkosto muistuttaa tapahtumalla leikin tärkeydestä ja hyvän olon tuomisesta kaikille, ikään ja kansallisuuteen katsomatta.
Leikki tekee hyvää niin lapsille kuin aikuisillekin
- Verkoston edustajat puhuvat leikistä eri näkökulmista. Tässä sotauutisten sävyttämässä maailmassa haluamme muistuttaa leikin tuomasta jaetusta ilosta, hauskanpidosta ilman suorituspaineita, sanoo Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori Karolina Lamroth Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Media on tervetullut tapahtumaan läsnä tai etänä. Jos osallistut striimin kautta, täytä tämä lomake: https://www.lyyti.fi/reg/leikkiyhteisenakielena23 .
Lue lisää Leikkipäivän sivuilta
Alla tarkempi ohjelma
Ohjelma
Klo 16.00 Alkusanat, Karolina Lamroth, MLL
16.05−16.25 Tilaa ja aikaa leikille, Tarja Satuli-Kukkonen, MLL
16.25−16.45 Leikin kieli ja leikkisä mieli, Elina Weckström, SOS-Lapsikylä
16.50−17.00 Keskustelua/ tauko
17.00- 17.20 Leikki ja arvot – miten ne liittyvät yhteen? Johanna Olli, sairaanhoitaja ja väitöskirjatutkija
Leikkihetki
17.50−18.10 Språkstimulerande lek. Du får bekanta dig med olika lekar och material som på olika sätt stöder barnens språkutveckling. Esityksessä myös suomenkielinen osuus. Johanna Sallinen, Folkhälsan
18.30−18.50 Tuettu leikki – avain yhteisen leikin kokemukseen, Anna-Mari Laitila, Mahdollisuus lapselle ry ja Susanna Heugenhauser, Lapset on tärkeitä -hanke
18.50−19.00 Keskustelua
19.00−19.45 Ohjelma jatkuu leikin merkeissä Oodin 3. kerroksessa. Leikkipuisto Lorussa Oodin 3. kerroksessa leikitään! Luvassa on yllättävän tuttuja leikkejä eri puolelta maailmaa. Kaikki mukaan! Leikkejä ohjaamassa Isa Perinneleikit ry:stä.
Aiheeseen liittyvää
- Leikkipäivä. Leikki yhteisenä kielenä -tapahtuma on Leikkipäiväverkoston järjestämä. Lue lisää 20.4.2024 järjestettävästä Leikkipäivä-tapahtumasta Leikkipäivän sivuilta: leikkipäivä.fi,
- Leikkipankki. Tutustu myös Leikkipankkiin, joka tarjoaa leikkejä ja vinkkejä hauskaan yhdessäoloon kaikenikäisille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karolina LamrothLeikkipäivä-ohjelman koordinaattoriMannerheimin Lastensuojeluliitto
Puh:050 4635 615karolina.lamroth@mll.fiKuvat

Mannerheimin Lastensuojeluliittoon avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 73 000 jäsentä, 536 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
18 000 mindre bemedlade barnfamiljer fick ett Jul i Sinnet-matpresentkort24.12.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Matpresentkorten som skaffats med medel från Jul i Sinnet-insamlingen har levererats till mindre bemedlade barnfamiljer runt om i Finland. Hjälpen behövs, eftersom antalet mindre bemedlade familjer har ökat. I familjerna råder brist på mat och basförnödenheter.
18 000 vähävaraista lapsiperhettä sai Hyvä Joulumieli -ruokalahjakortin24.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Apua tarvitaan, sillä vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut. Perheissä on pulaa ruuasta ja perustarvikkeista.
Aina joulu ei ole huoleton - MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 päivystää myös jouluna17.12.2025 09:07:52 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten murheet eivät pidä lomaa. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Joulun aikaan puhelin palvelee päivittäin klo 17–24 ja chat klo 17–20.
MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen maratonpäivystys muistuttaa lapsen oikeudesta tulla kuulluksi19.11.2025 06:35:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20. marraskuuta MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen numerossa 116 111 päivystetään 12 tuntia. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna kello 12–20, ja Nuorten tukilinja jatkaa numerossa 116 111 päivystystä klo 24 saakka.
Survey on poverty among families with children: low income reflected in lack of food and clothing – Good Holiday Spirit campaign helps families during the holidays11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote
A survey conducted by the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) and the Finnish Red Cross reveals that poverty manifests itself in the everyday lives of low-income families with children as mental distress and a lack of basic necessities. The Good Holiday Spirit campaign, which starts on Thursday, will help distribute food gift vouchers to a total of 18,000 low-income families with children in Finland.