Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Äänestys alkaa tänään - Helsingin nuorisoneuvostovaalien äänestyspaikat Oodissa ja yli sadassa koulussa ympäri kaupungin

Jaa

Helsingin uuteen nuorisoneuvostoon on ehdolla ennätysmäärä ehdokkaita kaikkialta Helsingistä. Äänestää voivat kaikki 2006–2010 syntyneet helsinkiläisnuoret. Äänestys on käynnissä 24.11. asti, ja vaalien tulos julkaistaan 7.12.

Vaalien ehdokkaat tulevat eri kaupunginosista kaikkialta Helsingissä
Nuoret ovat asettuneet ehdolle kattavasti ympäri kaupunkia, mikä tekee vaaleista erityisen kiinnostavat. Vaaleissa on ennennäkemättömän suuri määrä ehdokkaita: 92 nuorta. Helsingin nuorisopalvelut

Helsingin nuorisoneuvosto on kuntalain edellyttämä nuorten vaikuttamiselin, joka toimii nuorten äänenä Helsingin päätöksenteossa. Nuorisoneuvoston kautta helsinkiläisnuoret voivat vaikuttaa suoraan kaupungin toimintaan.  

”Nuorisoneuvosto on linkki kuntapäättäjien ja nuorten välillä. Nuorisoneuvoston edustaja voi edistää omalle koululle tai alueelle tärkeitä asioita suoraan kaupungin päättäjien kanssa. Nuorisoneuvosto vaikuttaa myös koko kaupungin asioihin konkreettisesti: muun muassa bussien, metrojen ja ratikoiden USB-latauspistokkeet, graffitiseinät sekä Kesäseteli ovat esimerkkejä nuorisoneuvoston aikaisempien kausien saavutuksista”, sanoo Katri Kairimo, Helsingin nuorisopalveluiden aluepäällikkö. 

Tänä vuonna vaaleissa on ennennäkemättömän suuri määrä ehdokkaita – kaikkiaan 92 nuorta. Ehdokasjoukossa on niin uusia tulokkaita kuin toiselle kaudelle pyrkiviä nuoria. Nuoret ovat asettuneet ehdolle kattavasti ympäri kaupunkia, mikä tekee näistä vaaleista erityisen kiinnostavat. 

Ehdokkaat esittäytyvät nuorten suunnittelemassa vaalikoneessa

Helsingin nuorisoneuvoston vaaleissa käytettävän vaalikoneen kysymykset ovat nuorten suunnittelemia. Samoja vaaliväittämiä käytetään myös Espoossa ja Vantaalla, joissa käydään nuorisovaltuustojen vaalit samaan aikaan.

”Nuorten vaalikonevastauksissa korostuvat tänä vuonna erityisesti mielenterveysasiat. Nuoret ovat huolissaan mielenterveyspalveluiden saatavuudesta. Lisäksi moni haluaa tehdä Helsingistä paremman paikan nuorille”, Kairimo kertoo. 

Äänestys toteutetaan sähköisesti 6.–24.11. 

Nuoret äänestävät pääasiassa kouluissa koulupäivien aikana. Äänestyspaikkoja on 106 ja mukana on suurin osa yläkouluista, lukioista ja ammattikouluista. Lisäksi äänestysmahdollisuus on tarjolla Oodissa joka päivä klo 17–20. Oodi on auki myös lauantaisin ja sunnuntaisin, joten kaikki nuoret voivat äänestää heille sopivana ajankohtana. 

Vaalitulos julkaistaan 7.12. järjestettävässä Nuorten Gaalassa Tiivistämöllä, ja uusi nuorisoneuvosto aloittaa kautensa 1. tammikuuta 2024.     

Lisätietoja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Katri Kairimo, aluepäällikkö, Helsingin kaupungin nuorisopalvelut
email: katri.kairimo@hel.fi
puh: 041 512 1710

Kuvat

Nuoret ovat asettuneet ehdolle kattavasti ympäri kaupunkia, mikä tekee näistä vaaleista erityisen kiinnostavat. Vaaleissa on ennennäkemättömän suuri määrä ehdokkaita: 92 nuorta.
Nuoret ovat asettuneet ehdolle kattavasti ympäri kaupunkia, mikä tekee näistä vaaleista erityisen kiinnostavat. Vaaleissa on ennennäkemättömän suuri määrä ehdokkaita: 92 nuorta.
Helsingin nuorisopalvelut
Lataa

Linkit

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande

Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?

Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.

Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye