Kariston kevät on täynnä tähtiä Suomesta ja ulkomailta!
Otava-konserni julkaisee keväällä 2024 yli 170 uutuuskirjaa. Tällä viikolla julkaistu Kevään tähdet -kirjakatalogi kokoaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin konsernin seitsemän kustantamobrändin eli Otavan, Kariston, Atenan, Liken, Nemon, Moreenin ja F-kustannuksen kirjauutuudet. Katalogiin pääsee tutustumaan alla olevasta linkistä.

Hurmaavaa ja hengästyttävää kaunokirjallisuutta kevääseen
Mitä olisi kevät ilman romanttista viihdettä! Kaisa Viitalan Klaanin vieraana aloittaa hurmaavan Nummien kutsu -sarjan. 1700-luvun Skotlantiin sijoittuvan romanttisen sarjan päähenkilön Agnesin syntyyn ovat vaikuttaneet Viitalan omat kokemukset elämästä synnynnäisen tuki- ja liikuntaelinsairauden kanssa. Ruth Kvarnström-Jonesin Pullantuoksuinen Halleholm-sukusaaga on toinen tulevan kevään viihteellisistä sarjan avauksista. Halleholm – Kotiinpaluu -teoksessa palataan Halleholmin saaristokaupunkiin aloittamaan alusta suvun perintötalossa. Myös Kirsi Pehkosen huippusuosittu Jylhäsalmi-sarja ja Anu Joenpolven rakastettu Rantakylä-sarja saavat jatkoa.
Atso Haapasen Kaukopartio saarroksissa on tosipohjainen romaani kaukopartiosta oman onnensa nojassa. Neljän miehen partio lähetetään Kuolemajärven kaakkoispuolelle hankkimaan elintärkeitä tietoja vihollisen liikkeistä.
Luvassa on juonittelua, romantiikkaa ja hengenvaarallisia haltioita, kun Holly Blackin kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut Ilman väki -sarja ilmestyy viimein suomeksi. Julma prinssi käynnistää maagisen romantasia-sarjan. Magiaa on luvassa myös Travis Baldreen Legendoja ja latteja -fantasia-bestsellerissä, joka on kuin halaus kansien välissä.
Hittidekkari Kiltin tytön murhaoppaasta alkanut tarina tulee päätökseensä, kun Holly Jacksonin Kiltti tyttö, kohta kuollut ilmestyy. Sarjan viimeisessä osassa itseoppinut etsivä Pip joutuu itse pelottavien uhkauksien kohteeksi.
Katso kaikki Kariston kaunokirjat katalogista >>
Lämpimät, jännittävät ja samaistuttavat lasten- ja nuortensarjat jatkuvat
Ihania yhteisiä rauhoittumishetkiä on luvassa myös tulevana keväänä Jenni Skyttä-Forssellin ja Nora Lehtisen Piirretään satuja iholle -sarjan jatkuessa. Kuukeinu-kirjassa unille päästään iholle piirrettävien satujen ja mielikuvaharjoitusten avulla.
Juuri itse lukemaan oppineiden Kirjakärpänen-sarjassa ilmestyy kaksi jännittävää uutuutta: Niina Hakalahden ja Terese Bastin Apua, naapurini on noita! sekä J.S. Meresmaan ja Emma Rautalan Hirviöhoitola – Hirveä helkatti.
Myös pitempiä tekstejä taitaville koululaisille on luvassa kiehtovaa luettavaa: Superluokka-sarjan viimeisessä osassa Voimavoro vapaana etsitään superluokkalaisten ehtyvien voimien syytä, Runeberg Junior -palkitun Apassit-kirjasarjan Manhattanin lentävä aave -uutukaisessa matkustetaan New Yorkiin ja Mysteerijengi päätyy tutkimaan upouutta kauppakeskusta häiriköivää aavetta Ostarin kummitus -kirjassa. Jalkapallofaneille taas riittää riemua Onnenpotku-sarjan kolmannesta osasta Kohti maalia, Iida!
Katso kaikki Kariston lasten- ja nuortenkirjat katalogista >>
Lisätiedot:
Anni Gullichsen, lasten- ja nuortenkirjat
p. 050 463 5238
Jenni Heiti, kaunokirjat
p. 044 358 5060
Hanna-Leena Soisalo
Viihde, käsityö, Nemo
p. 040 743 0794
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiHanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Viihde, tietokirjat
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kotimainen kaunokirjallisuus
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Kariston kesä ja syksy tuovat mukanaan takuuvarmasti koskettavia, jännittäviä ja romanttisia tarinoita30.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Loppuvuoden 2025 uutuuskirjat kattava Otavan tähdet -katalogi on nyt julkaistu. Kariston kustantamana luvassa on muun muassa koskettavia ja jännittäviä sotaromaaneja, selkäpiitä karmivia jännäreitä sekä tietysti lempeää ja kutkuttavaa romantiikkaa. Lasten- ja nuortenkirjoissa luvassa on niin uusia tuttavuuksia kuin suosikkisarjojen jatkoa.
Supersöpöt Coco Wyo -värityskirjat ilmestyvät viimein myös Suomessa24.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Cozy Cuties- ja Cozy Corner -värityskirjat sisältävät molemmat 45 rentouttavaa ja söpöä värityskuvaa. Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kasvaneen kuvitustyylin takana on Coco Wyo -nimeä käyttävä taiteilijaryhmä.
Vapiskaa, rikolliset – Hauhon oma neiti Marple selvittää sekä rikokset että antiikkiaddiktiot! Hanni Maulan hurmaava Vintagea ja veritekoja -esikoisromaani aloittaa sarjan9.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hanni Maulan Vintagea ja veritekoja on kuin brittidekkari, joka vain sijoittuu idylliseen pieneen hämäläiskylään. Mystisiä kuolemantapauksia ja muita pikkurikoksia riittää, mutta loppujen lopuksi kyse on ystävyydestä.
Kuudes kuolee on vangitseva trilleri Kiltin tytön murhaopas -hitin kirjoittajalta8.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Holly Jackson jatkaa koukuttavan piinavien rikostarinoiden parissa. Uutuuskirjan tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin kaveriporukan kevätlomareissulle, josta muuttuukin painajainen. Kuudes kuolee nousi heti ilmestyttyään New York Timesin ja Sunday Timesin bestsellerlistojen ykköseksi.
Sanni Ylimartimon Erokuu on haikeansuloinen kirja yhden kesän mittaisesta ensirakkaudesta3.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Raikas nuortenromaani kertoo ensirakkaudesta ja ohikiitävästä kesästä. Sanni Ylimartimon edellinen romaani sai Tiiliskivi-ehdokkuuden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme