S&S julkaisee Meri Valkaman kirjan Tarja Halosen poliittisesta perinnöstä maaliskuussa 2024
Millaisessa maailmassa ja millaisen tiedon varassa Tarja Halonen presidenttikausiensa aikana toimi? Entä mitä noiden vuosien aikana tapahtui maailmanpolitiikan kulisseissa? Perinnönjako – keskusteluja Tarja Halosen politiikasta selvittää, millainen on Halosen maailmanpoliittinen jalanjälki.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 muutti maailman suhtautumista Venäjään, mutta sota sai monet katsomaan kriittisin silmin myös läntisiä johtajia, jotka olivat aiemmin rakentaneet lämpimiä suhteita Venäjään. Suomessa moni suuntasi syyttävän sormensa presidentti Tarja Haloseen.
– Halonen on omistanut koko poliittisen uransa ihmisoikeuksien ja rauhan puolustamiselle, mutta Ukrainan sodan alettua häntä ryhdyttiin vaatimaan tilille menneistä. Oli liian lämpimät välit Vladimir Putiniin. Oli luovuttu jalkaväkimiinoista. Samaan aikaan Halonen ei ollut vienyt Suomea Natoon. Perinnönjako pureutuu Halosen presidenttikausien aikaisiin maailmanpoliittisiin tapahtumiin ja Halosen rooliin niiden keskellä. Kirja myös kysyy, olisiko Halonen voinut tai olisiko hänen nykytiedon valossa kannattanut toimia toisin, kirjailija Meri Valkama sanoo.
Valkaman mukaan Perinnönjako on maailmanpoliittinen keskustelukirja, jossa kaksi eri sukupolven edustajaa käy dialogia siitä, millainen maailma oli silloin, millainen se on nyt, ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella. Perinteisten muistelmien tai elämäkerran muottiin Perinnönjako ei asetu.
– Oli sekä minun että Halosen toive, että kirja olisi muodoltaan jotakin muuta kuin se, mitä korkean profiilin poliittisista päättäjistä on yleensä totuttu lukemaan, hän sanoo.
Valkama kertoo halunneensa tutkia, millaisessa maailmassa ja millaisen tiedon varassa Tarja Halonen presidenttikausiensa aikana toimi ja mikä kaikki hänen politiikkaansa vaikutti. Hän seurasi vuonna 2023 Halosen työtä sekä Suomessa että maailmalla, esimerkiksi Israelissa ja Palestiinassa.
– Kirjan tekoprosessi on ollut silmiä avaava. Arvostan sitä, miten Halonen on asettanut itsensä alttiiksi vaikeille kysymyksille. Hän ei pakene hankalia aiheita, vaan katsoo suoraan niitä kohti. Uskon, että se rohkeus ja rehellisyys välittyy myös kirjasta.
Perinnönjako katsoo myös vallan kulisseihin. Miksi Joe Biden lensi Yhdysvaltain varapresidenttinä toimiessaan tapaamaan juuri Halosta, kun halusi tietää, miten Putinille kannattaa puhua? Mitä erikoista tapahtui Vladimir Putinin työhuoneessa johtavien teollisuusmaiden G8-kokouksen yhteydessä vuonna 2006? Millaiset Halosen ja Saksan pitkäaikaisen liittokanslerin Angela Merkelin välit todellisuudessa olivat? Ja mikä lopulta on presidentti Halosen maailmanpoliittinen perintö?
Kustantaja Mirjam Ilvas sanoo, ettei Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan naispresidentin perintöä ole riittävästi avattu ja arvostettu.
– Meri Valkama on täydellinen keskustelukumppani presidentti Tarja Haloselle: Halosta selvästi nuorempaa sukupolvea, kokenut ja näkemyksellinen tutkiva journalisti ja loistava kirjoittaja.
Perinnönjako. Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta ilmestyy 19.3.2024.
Yhteyshenkilöt
Jonas SundströmMedia & tiedotus
jonas.sundstrom@sets.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Elokuvaohjaaja Suvi Westin esikoisromaani nauraa stereotypioille23.4.2025 09:14:20 EEST | Tiedote
Suvi Westin esikoisromaanista piti tulla hyvin tärkeä tietokirja saamelaisnaisista. Tulikin jotain ihan muuta, itseironinen, pisteliäs ja hauska romaani naisiin kohdistuvista odotuksista, ennakkoluuloista ja yksilön rimpuilusta perinteisen kulttuurin ja valtakulttuurin välillä.
Iida Turpeisen menestysromaani Elolliset ehdolla Italian merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon saajaksi16.4.2025 12:53:08 EEST | Tiedote
Premio Strega on Italian suurin ja arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Sen kansainvälinen vastine, Premio Strega Europeo, on nuorempi (perustettu 2014) mutta yhtä arvostettu. Ehdokkaiksi valitaan viisi eurooppalaista teosta. Voittaja julkistetaan Salone del Libro -messuilla Torinossa toukokuussa.
Ida Kukkapuro tapasi sisaruksensa vasta esikoulussa, ja haluaa siksi puolustaa sisaruutta7.4.2025 10:15:08 EEST | Tiedote
Kun puhutaan perheestä, pohditaan yleensä vanhempien ja lasten suhdetta. Mutta entä sisaruus? Kun toimittaja Ida Kukkapuro alkoi selvittää omaa sukuhistoriaansa, määritelmiä pakenevat sisaruussuhteet eivät jättäneet häntä rauhaan. Syntyi omakohtainen kirja aiheesta, josta on kirjoitettu hyvin vähän. Mitä kaikkea sisaruus on?
S&S:n kesän ja syksyn kirjat 202527.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Syksyllä ilmestyy muun muassa Marisha Rasi-Koskisen upea romaani Kesuura, Susanna Hastin odotettu toinen romaani Toivottomuus ja Sanna Kajander-Ruuthin kirjoittama elämäkerta Jarmo Koski – Salattu elämäni. Lastenkirjallisuudessa on luvassa muun muassa sarjakuvataiteilijana palkitun Ulla Donnerin ensimmäinen kuvakirja ja Eva Frantzin jännittävä uusi lastenromaani.
Nimitysuutinen: Kustantamo S&S:n kustantajaksi Johanna Forss26.3.2025 13:04:07 EET | Tiedote
FM Johanna Forss on nimitetty Kustantamo S&S:n uudeksi kustantajaksi 1.6. alkaen. Lähes 20 vuotta kirja-alalla työskennellyt Forss siirtyy tehtävään Schildts & Söderströmsin liiketoimintapäällikön paikalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme