WSOY

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2023: Anna Elina Isoaro ja Mira Mallius: Kaksi tätiä nimeltä Veera

8.11.2023 10:30:00 EET | WSOY | Uutinen

Jaa

Kaksi tätiä nimeltä Veera on lämminhenkinen kuvakirja kahdesta erilaisesta tädistä ja kolmesta erimuotoisesta perheestä. Isoaro ja Mallius nostavat teoksessaan esille lapsettomat ja erilaisten elämäntyylien iloisen kirjon.

null

Kun Esterin ja Viljamin vanhemmilla on eripuraa, he päättävät viedä itsensä huoltoon viikonloppulomalle. Lapset lähtevät yökylään – mutta kumman Veeran luokse? Lapsilla on nimittäin kaksi tätiä, joiden molempien nimi on Veera. Raita-Veera ja Pallo-Veera ovat keskenään aivan erilaisia, kuin yö ja päivä…

Kaksi tätiä nimeltä Veera käsittelee elämäntyylien ja perheiden monimuotoisuutta lapsen näkökulmasta ja lempeällä huumorilla. Kummallakaan tädillä ei ole omia lapsia, ja molemmilla on siihen omat syynsä. Niin lapsista kuin tädeistäkin on hauskaa viettää aikaa yhdessä ja olla osa toistensa elämää.

Finlandia-raadin ehdokasperusteluissa teosta kuvataan seuraavasti:

"Kirja kuljettaa keittiön pöydästä erilaisten ihmisten koteihin ja elämään. Tarina on fantastisen oivaltava ja polveileva, mutta samalla selkeä. Kieli on elävää ja kaunista. Teoksen kuvamaailma on omaperäinen ja irrotteleva, sommittelut ovat hienoja ja sävykokonaisuus on kaunis. Myös taitto ansaitsee kiitosta, jokainen aukeama on pohdittu kokonaisuus. Teos on rakentava ja ajatuksia herättävä lukukokemus."

null
© Otto Virtanen

Anna Elina Isoaro (s. 1981) on Akaassa asuva runoilija ja lastenkirjailija. Koulutukseltaan Isoaro on filosofian maisteri, ja hän on toiminut myös mm. sanataideopettajana ja kirjallisuuden läänintaiteilijana. Mira Mallius (s. 1981) on helsinkiläinen lastenkirjailija ja kuvittaja, jonka tyyli on tuttu monenlaisista paperituotteista. Mallius on koulutukseltaan ja entiseltä ammatiltaan vaatesuunnittelija. Yhdessä Isoaro ja Mallius ovat julkaisseet myös kuvakirjan Sinä yönä tuli talvi, joka voitti Botnia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021 ja jonka käännösoikeudet on myyty kolmeen maahan.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir yhteistyöhön – Reykjavikin murhat -kirjasarja starttaa helmikuussa 202727.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Islannissa asuvat kirjailijat Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyvät kirjoittamaan yhdessä Reykjavikin ytimeen sijoittuvaa dekkarisarjaa. Reykjavikin murhat on nopeatempoinen rikossasarja, joka vie lukijansa Islannin pääkaupungin kiiltokuvapinnan alle väärintekijöiden ja petosten maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa Villi kortti ilmestyy helmikuussa 2027 WSOY:n julkaisemana. Kirjasarjan kirjat julkaistaan myös Islannissa.

Kirjailija Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle – uusi romaani käsittelee yhtä historian oudoimmista tiedehuijauksista9.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Esikoisromaanillaan Elolliset itsensä kirjallisuuden maailmankartalle kirjoittanut Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle. Turpeinen voitti Elolliset-teoksellaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla muun muassa Finlandia- ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Elolliset on ollut ehdolla Ranskassa parhaalle käännöskirjalle jaettavan Le prix du Meilleur Livre étranger-palkinnon saajaksi sekä Italiassa Premio Strega Europeo-palkinnon saajaksi. Romaanin käännösoikeudet on myyty 28 kielialueelle.

Kansainvälisesti menestynyt jännityskirjailija Antti Tuomainen siirtyy WSOY:lle25.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Pitkän ja menestyksekkään kansainvälisen uran tehneen Antti Tuomaisen teoksia on käännetty jo liki 30 kielelle. Tuomainen tunnetaan poikkeuksellisesta taidostaan yhdistää samoihin kansiin rikosromaani ja musta komedia. Brittiläinen sanomalehti The Times on nostanut Tuomaisen arviossaan Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi. WSOY julkaisee Tuomaisen seuraavan teoksen vuonna 2027.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye