Iida Turpeisen Elolliset on kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2023
Elolliset on poikkeuksellisen vaikuttava esikoisromaani. Se käsittelee lajikatoa yhden lajin, stellerinmerilehmän, näkökulmasta. Luonnontutkija ja teologi Georg Wilhelm Steller löysi ja luokitteli uuden merilehmälajin tutkimusretkellä Beringinmerellä vuonna 1741, ja vain 27 vuotta myöhemmin laji oli metsästetty sukupuuttoon. Yksi kolmesta kokonaisena säilyneestä luurangosta löytyy Helsingin Luonnontieteellisen museon kokoelmista. Miten ja miksi stellerinmerilehmän luuranko on päätynyt tänne?

Myös Elollisten vastaanotto on ollut poikkeuksellinen. Siitä on otettu jo neljä painosta kahden kuukauden sisällä julkaisusta. Romaanin käännösoikeuksista on kilpailtu maailmalla suurten kustantamoiden kesken ennennäkemättömässä mittakaavassa. Toistaiseksi oikeudet on myyty 15 kielialueelle, joista merkittävimpinä mainittakoon Yhdysvallat ja Iso-Britannia, Saksa, Ranska, espanjankielinen maailma, Italia, Hollanti ja Ruotsi. Finlandia-palkinnon lisäksi Elolliset on ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi.
30 000 euron arvoinen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto jaetaan 29.11. Palkinnon jakaa Suomen Kirjasäätiö. Palkintoraati perustelee ehdokasvalintaa seuraavasti:
Ihmisen suhde luontoon ja muihin eläinlajeihin, ja eläinten hyödyntäminen ihmisyhteisön raaka-aineena on keskeinen teema tämän päivän eettisfilosofisessa keskustelussa. Elolliset käsittelee teemaa jännittävästi yhdistämällä tieteen historiaa usealla eri aikatasolla hienosyisesti kerrottujen henkilöiden kautta. Elolliset tekee tuntemattomasta luontokappaleesta niin elävän, että lukijana haluaa mennä museoon hengittämään samaa ilmaa luurangon kanssa.
Iida Turpeinen (s. 1987) on helsinkiläinen kirjallisuudentutkija, joka valmistelee väitöskirjaa luonnontieteiden ja kirjallisuuden risteymistä. Kirjoittajana häntä kiehtovat tutkimustiedon kaunokirjalliset mahdollisuudet ja tieteen historian erikoiset anekdootit ja sivupolut. Turpeisen aikaisempiin kirjallisiin seikkailuihin lukeutuvat J. H. Erkon kilpailun voitto ja käsikirjoitus Ellen Thesleffin elämäkertaan pohjautuvaan sarjakuvaromaaniin.
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssMedia & tiedotus
Puh:050 5717 522johanna.forss@sets.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Ulla Donner ja Maija Hurme ehdolla Runeberg Junior-palkinnon saajiksi10.11.2025 10:26:18 EET | Tiedote
Kaksi Kustantamo S&S:n lastenkirjaa on valittu ehdokkaiksi vuoden 2026 Runeberg Junior -palkinnolle: Ulla Donnerin Pysäyttäkää voro! ja Maija Hurmen Mistä kaikki päivät tulevat?, joka on lisäksi ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kymmenen kirjaa kymmenessä vuodessa: Eva Frantzin lastenkirja Kilpikonnasaari ilmestyy marraskuussa6.11.2025 08:47:48 EET | Tiedote
Eva Frantz julkaisee kymmenennen kirjansa – ja samalla neljännen lastenkirjansa. Marraskuussa 2025 ilmestyvä Kilpikonnasaari on tunnelmallinen ja jännittävä romaani 9–12-vuotiaille. Kilpikonnasaari sai inspiraationsa Välimeren saaresta, mutta Frantz vie lukijan pohjoiseen, karuun ja salaperäiseen maisemaan.
Maija Hurmeen kuvakirja Mistä kaikki päivät tulevat? ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Kuvittaja ja kirjailija Maija Hurme on ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi filosofisella kuvakirjallaan Mistä kaikki päivät tulevat?. Kirja kokoaa yhteen lasten suuria ja pieniä kysymyksiä ja kutsuu aikuiset ja lapset yhteiseen pohdintaan.
Kustantamo S&S esittelee kevään 2026 kirjat30.10.2025 14:21:36 EET | Tiedote
Kustantamo S&S:n kevään 2026 kirjavalikoima kutsuu pohtimaan, miten suhtaudumme luopumiseen hiipuvien resurssien maailmassa.
Taistelu Ukrainasta – kuvaus sodasta, joka muutti Euroopan9.10.2025 15:56:12 EEST | Tiedote
Turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen toimittajan Marcus Lindqvistin uusi teos Taistelu Ukrainasta (suom. Klaus Laitinmäki) kertoo Ukrainan sodan käänteentekevistä hetkistä – ja siitä, miten kansa jonka ei pitänyt selviytyä, pysäytti maailman toiseksi vahvimman armeijan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




