Ilahduta ikäihmistä joulukortilla
Vaasassa voi osallistua 13.11.–4.12.2023 valtakunnalliseen joulukorttikeräykseen, jossa kortit toimitetaan kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Joulupostia ikäihmisille -keräyksen järjestää luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot.
Vaasan kulttuuri- ja kirjastopalvelut kutsuu mukaan kampanjaan, jotta mahdollisimman moni Vaasassa asuva ikäihminen saisi tänä vuonna lämpimät joulun toivotukset.
Kampanjaan voi osallistua tekemällä joulukortin ohjeiden mukaan ja toimittamalla sen lähimpään keräyspisteeseen 13.11.–4.12. Keräyspisteitä on eri puolilla Vaasaa, esimerkiksi pääkirjastossa ja lähikirjastoissa, Vaasan Setlementtikeskuksessa Palosaarella sekä kansalaisopisto ALMAn ja Vaasan Suomalaisen Seurakunnan tiloissa.
Joulupostia ikäihmisille -kampanjan järjestää luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot jo yhdennettätoista kertaa. Tavoitteena on kerätä joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.
Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vaasassa kampanjan koordinaattorina toimii Vaasan kaupungin kulttuuripalvelut.
Vaasan keräyspisteet löytyvät myös kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Andrea Frondelius-Kovács, p. 040 556 9973, andrea.frondelius-kovacs@vaasa.fi
kulttuuriohjaaja Heli Hokkanen, p. 0408684672, heli.hokkanen@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kammarmusik och bakelser till mors dag – specialerbjudande gläder konsertbesökare5.5.2025 13:37:16 EEST | Pressmeddelande
På mors dagen den 11 maj får vi höra kammarmusik i stadshuset med musiker ur Vasa stadsorkester. Vi bjuder på ett specialerbjudande dagen till ära; konsertbiljett med kaffe och bakelse i pausen för 25 €.
Äitienpäivän kunniaksi kamarimusiikkia ja herkkuja – erikoistarjous ilahduttaa konserttivieraita5.5.2025 13:33:46 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä 11.5. Vaasan kaupunginorkesteri soittaa kamarimusiikkia kaupungintalolla. Juhlan kunniaksi yleisölle on tarjolla erikoistarjous: konserttilippu sekä väliajalla tarjoiltavat kahvi ja leivos yhteishintaan 25 €.
Finlands Järnvägsmuseum samlar in minnen om Vasabanan - en berättarverkstad i Kuntsi museum för modern konst 10.5 kl. 12–155.5.2025 13:26:35 EEST | Pressmeddelande
Som ett nationellt ansvarsmuseum samlar Finlands Järnvägsmuseum in material relaterat till järnvägar, inklusive immateriellt kulturarv som minnesberättelser. Finlands Järnvägsmuseum ordnar en berättarverkstad om Vasabanan i Kuntsi museum för modern konst lördagen den 10.5 kl. 12–15.
Suomen Rautatiemuseo kerää Vaasan rataan liittyvää muistitietoa – tarinatyöpaja Kuntsin modernin taiteen museossa 10.5. klo 12–155.5.2025 13:26:32 EEST | Tiedote
Suomen Rautatiemuseo valtakunnallisena vastuumuseona kerää kokoelmiinsa rautateihin liittyvää aineistoa, myös aineetonta kulttuuriperintöä, kuten muistitietoa, ja toteuttaa Vaasan rautatiehen liittyvän tarinatyöpajan Kuntsin modernin taiteen museon tiloissa lauantaina 10.5 klo 12–15.
Fortfarande oklart vem som blir den nya caféföretagaren i Metviken5.5.2025 12:24:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad fattade i slutet av april beslut om den nya företagaren för caféet i Metviksparken. Efter beslutet upptäcktes det emellertid oklarheter i anbudsförfrågan och staden bestämde sig för att avbryta upphandlingen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme