Truster Partners Oy saartoon – Työntekijälle alle kuuden euron tuntipalkka
Rakennusliitto on saartanut Truster Partners Oy:n maanantaina 13.11. kello 7 alkaen. Truster Partners Oy ilmoittaa tilaajavastuuraportissaan noudattavansa työntekijöihinsä rakennusalan työehtosopimusta. Todellisuudessa yhtiön työntekijän palkkalaskelman mukaan palkaksi muodostuu alle kuusi euroa tunnilta.
Rakennusalan työmarkkinaosapuolet Rakennusteollisuus RT ry ja Rakennusliitto ry ovat todenneet, että ns. kevytyrittäjyys ei sovi rakennustyömaille. Truster Partners kiertää päätöstä piilottamalla yrittäjyyden yrityksen osakkuuteen.
Truster Partnersin mallissa työntekijät tekevät yritykseen työsopimuksen, ns. vähemmistöosakkuussopimuksen. Tällä muodostuu toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja samalla merkitään Truster Partnersin b-osake 0 euron hintaan. Vähemmistöosakkailla ei ole oikeutta yhtiön osinkoon. Truster Partners Oy mainostaa palvelua lauseella ”luvanvaraiset työt Y-tunnuksella”.
Vähemmistöosakkuussopimuksen myötä osakkaat kuitenkin sitoutuvat siihen, etteivät he aloita tai harjoita yhtiön kanssa kilpailevaa toimintaa sopimuksen voimassa ollessa eikä 12 kuukauden aikana sopimuksen päättymisen jälkeen. Mikäli kilpailukieltoa rikotaan, on rikkoja velvollinen suorittamaan 50 000 € sopimussakon.
Truster Partnersin työntekijän suorittamasta työstä veloitetaan toimeksiantajalta 23 €/tunti, josta vähennetään ensin TP:n kuukausittainen kevytyrittäjän palvelumaksu 30 euroa, lisäksi jokaisesta laskusta peritään palvelumaksua 3,99 % laskun summasta. Hetipalkka-lisäpalvelumaksu 5 % veloitetaan normaalin palvelumaksun lisäksi.
Truster Partnersin ilmoituksen mukaan ”Partnerina työskennellessä et ole enää kevytyrittäjä vaan yrityksen partneri, jolloin et enää ole yrittäjä. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun palkastasi maksetaan normaalit työntekijämaksut sekä työnantajamaksut. Nämä kulut maksetaan sinun asiakkaalta laskuttamasta summasta.”
Truster Partnersin työntekijän palkkalaskelman mukaan Rakennusalan työehtosopimuksen mukaiseksi tuntipalkaksi tulee tällä järjestelyllä 5,75 €/tunti.
Yrityksen mukaan työntekijä on itse sopinut töistään toimeksiantajan kanssa, eikä Truster Partners sovi partnereiden työstä yritysten kanssa. Yrityksen vastineen mukaan partneri määrittelee itse, tekeekö laskutettavaa työtä vai ei.
Rakennusliitto ry katsoo, että kyse on puhtaasti piilotetusta työsuhteisesta työstä, ei yrittäjyydestä.
– Järjestely paljastaa, että hyväksikäyttäjät ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen ulkomaalaisen työntekijän rakennustyömaalle ja riistääkseen ison siivun hänen työpanoksestaan itselleen, sanoo Rakennusliiton sopimusalavastaava Toni Malmström.
Yhteyshenkilöt
Jyrki OjanenvarapuheenjohtajaRakennusliitto ry
Puh:040 530 9755jyrki.ojanen@rakennusliitto.fiToni MalmströmSopimusalavastaava
Puh:040 682 0120toni.malmstrom@rakennusliitto.fiJanne Mäkinenviestintäpäällikkö
Puh:040 352 1161janne.makinen@rakennusliitto.fi
Rakennusliitto on 66 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Rakennusliitto valvoo myös kansainvälisiä jättihankkeita Suomessa – Palonen: saatavuusharkinta kireälle8.5.2025 11:16:21 EEST | Tiedote
Yle uutisoi tänään 8.5. näyttävästi, että Kotkaan rakennettavan akkumateriaalitehtaan rakentajiksi olisi tulossa satoja kiinalaisia. Tehtaan omistaa kiinalais-suomalainen Easpring Finland New Materials, josta kiinalaiset omistavat 70 prosenttia ja suomalainen valtio-omisteinen Finnish Minerals Group 30 prosenttia. Tehtaan rakennusvaiheen pääurakoitsija on kiinalainen CHEC.
Neuvottelutulos rakennusalalle – lakko peruuntuu6.5.2025 17:16:24 EEST | Tiedote
Rakennusliiton sopimusneuvotteluissa on saavutettu osapuolten välillä neuvottelutulos kaikilla sopimusaloilla, ja keskiviikkona alkavaksi ilmoitettu Uudenmaan alueen LVI-töiden työnseisaus on peruutettu.
Kasvuriihi lapioi multaa rakentamisen haudalle30.4.2025 13:07:13 EEST | Tiedote
Kasvuriiheksi nimetty hallituskauden puoliväliriihi ei antanut toiveita valtion toimista rakentamisen elvyttämiseksi. Esimerkiksi asuntolainojen maksimilaina-ajan jatkaminen viidellä vuodelle 35 vuoteen on kovin vaisu yritys asuntokaupan vauhdittamiseksi.
Rakennusliitolta lakkovaroitus22.4.2025 13:38:28 EEST | Tiedote
Rakennusliitto on julistanut työseisauksen Uudenmaan alueen LVI-töille 7.–9.5.2025 Työnseisauksen tarkoituksena on vauhdittaa työehtosopimusneuvotteluja.
Sopimukseton tila jatkuu, neuvottelut jäihin21.3.2025 15:59:20 EET | Tiedote
Rakennusalan työehtoneuvottelut ovat jumiutuneet ja sopimukseton tila on jatkunut maaliskuun alusta lähtien. Rakennusliiton perjantaina koolla ollut hallitus totesi tilanteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme