Suomen Punainen Risti auttaa Nepalin maanjäristysalueella
Suomen Punainen Risti antaa 150 000 euroa katastrofirahastostaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla autetaan Nepalin maanjäristyksessä loukkaantuneita ja kotinsa menettäneitä.

Nepalin länsiosaa myöhään perjantai-iltana 3.11.2023 koetellut maanjäristys jätti jälkeensä laajaa tuhoa Jajarkotin ja Läntisen Rukumin alueilla. Voimakkaan maanjäristyksen jäljiltä arviolta 250 000 ihmistä tarvitsee apua Karnalin maakunnassa.
Nepalin Punainen Risti on ollut paikan päällä auttamassa heti katastrofin ensimmäisestä päivästä alkaen. Paikallisen Punaisen Ristin hätäaputiimit ovat antaneet ensiapua, kuljettaneet loukkaantuneita sairaalaan, osallistuneet kadonneiden etsintöihin ja pelastustoimiin sekä tarjonneet välitöntä materiaaliapua, kuten pressuja, huopia ja patjoja kotinsa menettäneille.
– Nepalin länsiosaa on koetellut tänä vuonna jo useampi maanjäristys, joista edellinen oli vain noin kuukausi sitten. Uusin maanjäristys osui syrjäiselle vuoristoalueelle, jossa elää jo lähtökohtaisesti hyvin heikossa asemassa olevia. Apua tullaan tarvitsemaan vielä pitkään, jotta alueen ihmiset pääsevät takaisin jaloilleen, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Sari Autio.
Suomen Punainen Risti ohjaa 150 000 euroa katastrofirahastostaan tukea Punaisen Ristin kansainvälisen liiton avustusoperaatioon maanjäristyksen takia apua tarvitseville. Avun vie perille Nepalin Punainen Risti yhteistyössä kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa.
Apua ja tukea ohjataan erityisesti kaikista haavoittuvimmassa asemassa oleville, kuten lapsille, yksinhuoltajaäideille, raskaana oleville, imettäville, vammaisille, ikääntyneille ja kotinsa menettäneille.
– Vuoristossa talvikausi on jo alkanut. Nyt tarvitaan aivan ensimmäiseksi suojaa ja lämpimiä vaatteita järistyksessä kotinsa menettäneille. On todella tärkeää, että apu tavoittaa kaikkein haavoittuvimmat. Karnalin maakunnan maanjäristysalueelle on leimallista se, että usein lapset, naiset ja vanhukset elävät paikallisissa yhteisöissä pitkiä aikoja keskenään miesten lähdettyä kausitöihin Intiaan, kertoo Autio.
Välittömän hätäavun lisäksi tuhoalueilla asuville tarjotaan henkistä tukea, käteisapua sekä tukea alueen jälleenrakentamiseen yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa.
Lisätiedot:
Kansainvälisen avun suunnittelija Sari Autio, 040 503 0344
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korsets hjälpverksamhet vid östgränsen avslutas – organisationen är beredd att erbjuda stöd även i fortsättningen30.11.2023 11:15:05 EET | Tiedote
Finlands Röda Kors hjälpverksamhet vid gränsstationen Raja-Jooseppi avslutas 30.11.2023. Röda Korset är även i fortsättningen redo att hjälpa vid östgränsen med att tillgodose basbehov för människor som anländer till Finland. Att bereda sig för olika exceptionella situationer är en del av Röda Korsets grundläggande beredskap.
Punaisen Ristin avustustoiminta itärajalla päättyy – Järjestö on valmiina tarjoamaan tukea myös jatkossa30.11.2023 11:15:05 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin avustustoiminta Raja-Joosepin asemalla päättyy 30.11.2023. Punainen Risti on kuitenkin valmiina auttamaan itärajalla Suomeen saapuvien ihmisten perustarpeisiin vastaamisessa myös vastaisuudessa. Erilaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin valmistautuminen on osa Punaisen Ristin perusvalmiutta.
Nu är det halt före – det är dags att ta på sig skor med bra grepp och se till att alla gångvägar är trygga28.11.2023 06:24:00 EET | Tiedote
När det är halt före måste man satsa mer än vanligt på underhåll av gårdar och gångvägar. Alla kan också med sin egen verksamhet påverka sin risk för halkolyckor.
Liukkaat kelit ovat täällä – on aika pukea pitävät jalkineet ja huolehtia kulkuväylät turvallisiksi28.11.2023 06:24:00 EET | Tiedote
Liukkailla keleillä pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on panostettava tavallista enemmän. Jokainen voi myös vaikuttaa toiminnallaan omaan liukastumisriskiinsä.
Föräldrarnas oro över framtiden syns inom mathjälpen och andra hjälptjänster – Insamlingen Jul i Sinnet ger hopp till mindre bemedlade barnfamiljer under jultiden14.11.2023 05:15:00 EET | Tiedote
Framtiden väcker oro hos fattiga barnfamiljer som söker hjälp via Finlands Röda Kors mathjälp och Mannerheims Barnskyddsförbunds (MLL) föräldratelefon- och chattjänster. Målet med organisationernas och Yles gemensamma Jul i Sinnet-insamling är att dela ut presentkort på mat till 22 000 mindre bemedlade familjer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme