Vuoden kasvuyritys Profilencen tarina alkoi autotallista
14.11.2023 15:29:25 EET | Kasvu Open | Artikkeli
Vuoden kasvuyrityksen 2023 valinnut tuomaristo ylisti Profilencen tahtotilaa ja vahvaa kansainvälisen myynnin tiimiä.

Vuoden kasvuyritykseksi valitulla oululaisella Profilencella* on jo vyön alla kansainvälistä menestystä. Valinnan tehneen tuomariston puheenjohtaja Lennu Keinänen nosti valintaperusteissa esiin myös Profilencen skaalautuvan ja rohkean liiketoimintamallin.
– Yritys on ottanut ison riskin ja vaihtanut liiketoimintamallin paremmin skaalautuvaksi. Riskinotto on kannattanut, Keinänen tiivisti.
Profilencen perustajajäsen, toimitusjohtaja Sami Utriainen korostaa, että kaiken menestyksen takana on upea tiimi.
– Meidän tiimi on vahvan kansainvälinen, tekijöitä on mukana ympäri maailman. Ilman tätä tiimiä emme olisi nyt tässä, yksin ei kukaan saa tällaista tulosta aikaan.
AUTOTALLISTA KANSAINVÄLISILLE MARKKINOILLE
Profilencen tarina on kuin suoraan amerikkalaisesta elokuvasta. Steve Jobsin Applen tavoin Profilencekin sain alkunsa autotallissa.
Elettiin vuotta 2014. Microsoft (entinen Nokia) oli juuri ajanut alas toimintansa Oulussa ja irtisanonut suuren osan työntekijöistään, joiden joukossa oli Profilencen perustajakolmikko Sami Utriainen, Mikko Keskitalo ja Mika Mikkelä.
Kolmikolla oli käsissään jo Nokian aikana ideoitu data-analytiikan sovellus, jonka kehittäminen oli kuitenkin vielä ajatuksen tasolla.
– Ei meillä siinä vaiheessa ollut mitään, ei minkäänlaista rahoitusta. Menimme Mikan autotalliin ja aloimme koodaamaan. Kalifornialaisista menestystarinoista tämä eroaa sillä tavalla, että oululaisessa autotallissa on aika lailla kylmempää, Utriainen nauraa.
Ensimmäinen ratkaistava ongelma menestyksen tiellä olikin autotallin nosto-oven eristäminen. Pian käsissä kuitenkin oli ensivaiheen sovellus, jolle löytyi ensimmäiset asiakkaat.
Profilencen kehittämä sovellus auttaa Android-laitevalmistajia ennustamaan laitteiden toimintaa pitkällä aikavälillä. Liiketoimintamallin menestys piilee siinä, että Profilence ei myy asiakkailleen sovelluksia, vaan dataa, joka on tuotettu suoraan asiakkaalle Profilencen sovellusta käyttämällä.
– Käytännössähän me myymme kristallipalloja. Kykenemme ennustamaan, miten laite toimii käyttäjillä käytännössä ja pystymme analysoimaan syitä, miksi laite ei toimi toivotulla tavalla.
Tämä mahdollistaa laitevalmistajille faktapohjaisen päätöksenteon ja strategisen riskinoton. Kun mahdolliset tulevat viat ovat tiedossa, voidaan laskea, onko laite taloudellisesti kannattavaa laittaa markkinoille.
SPARRAUKSESTA VASTAUKSIA ONGELMAKOHTIIN
Hakemuksen Kasvu Openin sparrausohjelmaan Utriainen täytti turhautuneessa tilassa. Yrityksen toiminta tuntui polkevan paikoillaan ja ongelmakohtia riitti listaksi asti.
– Olimme liikaa kiinni tuotekehityksessä. Ei ollut riittävästi resursseja strategian luomiseen, saati myyntiin ja markkinointiin. Hakemukseen listasin kaikki ne asiat, jotka eivät toimi tai joita pitää muuttaa.
Utriainen kokee, että Profilence lähti sparraukseen juuri täydelliseen aikaan. Yrityksessä oli laitettu iso myllerrys käyntiin. Uuteen uskoon menivät niin johtoryhmä kuin strategian kannalta keskeiset tekijät.
Sparrauksessa tästä oli valtava etu, sillä kaikki ne liiketoiminnan osa-alueet, joihin eniten kaivattiin tukea, tulivat esiin kuin itsestään.
– Suosittelen käyttämään aikaa oman liiketoiminnan kipukohtien löytämiseen. Kun ne ovat tiedossa jo etukäteen, saa sparrauksesta kaiken mahdollisen hyödyn irti, Utriainen sanoo.
KOHTI KORKEUKSIA
Kasvupolku-sparrausohjelman puolen vuoden rupeaman aikana on Utriaisen mukaan tapahtunut valtava määrä asioita.
– Saimme ihan todella hyvää sparrausta kun pystyimme näyttämään tosi tarkasti, mihin asioihin sparrausta tarvitsemme. Saimme avuksemme ihan järjettömän taitavia ammattilaisia.
Keskeisimmät opit ja oivallukset liittyivät tiimin koostamiseen ja johtamiseen. Esihenkilötyöhön on Utriaisen mielestä löytynyt kehittämiskohteita sparrauksessa valtavasti.
– Erityisen vahvasti on mieleen jäänyt sparraajamme Pekka Usva, joka soitti minulle ensin tunnin puhelun, jonka aikana päätettiin, mistä kaikesta puhutaan 45 minuuttia kestävässä varsinaisessa sparrauksessa, Utriainen nauraa.
Profilencen strategia on kirkas aina vuoden 2025 loppuun. Sparrauksen aikana tarkennettiin askelmerkkejä, joiden mukaan edetään.
Niistä tärkeimmät liittyvät Utriaisen mukaan tiimin vahvistamiseen. Profilencessa uskotaan, että sitoutuminen syntyy työn merkityksellisyyden ja tavoitteiden kautta. Näitä ohjaa yrityksen visio, joka on samaan aikaan sekä kunnianhimoinen että realistinen.
– Tässä sitä nyt kasvetaan. Kuljetaan strategiaan kirjattua maltillista polkua. Sen jälkeen painetaan kaasu päälle ja kiihdytetään korkealle.
*Vuoden kasvuyritys valittiin kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalissa 2.112023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Kaisa TalvitieViestintäpäällikkö
Puh:040 715 6924anna-kaisa.talvitie@kasvuopen.fiJaana SeppäläToimitusjohtaja
Puh:050 304 6794jaana.seppala@kasvuopen.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Katso lista: TOP 30 -kasvuyritykset vauhdittavat taloutta ja työllisyyttä23.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valinnut 30 potentiaalisinta kasvuyritystä Vuoden kasvuyritys -kilpailuun. Semifinalistit tähtäävät merkittävään kasvuun: yritykset aikovat kolminkertaistaa liikevaihtonsa ja tuplata henkilöstömääränsä seuraavan kolmen vuoden aikana. Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvu Open Karnevaalissa Jyväskylässä 28.10.2026.
Kasvu Open valittu Valmetin uuden Industrial NEXUS -veturiohjelman sparrausohjelman toteuttajaksi – tavoitteena vahvistaa startup- ja pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä15.9.2026 13:16:43 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valittu Valmetin tuoreen Industrial NEXUS -ohjelman sparrrausohjelman toteuttajakumppaniksi. Sparrausohjelman tavoitteena on vahvistaa veturiohjelmaan osallistuvien startup- ja pk-yritysten liiketoimintaosaamista, rahoitettavuutta sekä kansainvälistymismahdollisuuksia.
Seed Village: See the Selected Companies 202615.9.2026 10:55:16 EEST | Tiedote
Seed Village is an RDI-driven accelerator for companies who want to scale their business and develop their products. This year, Kasvu Open organizes two accelerators: Optimal Human Performance and Wellbeing and H2 Fuel the Momentum. The Seed Village juries selected 20 companies for the accelerators.
Kasvu Open Karnevaalin ohjelman keskiössä ovat rohkeat kasvutarinat12.8.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Kasvu Open Karnevaali tuo yhteen rohkeat yrittäjät, kokeneet sparraajat ja kasvun mahdollistajat 28.10.2026 Jyväskylään. Tapahtumassa tapaat Suomen kiinnostavimmat kasvuyritykset, seuraat Vuoden kasvuyritys -finaalia ja varaat asiantuntijasparrauksia. Tapahtuman keynote-puheenvuoron pitää Johannes “Hatsolo” Hattunen.
Kasvu Open tarttuu nuorten työllisyyskriisiin – uusi malli rakentaa opiskelijoille yhteyksiä kasvuyrityksiin12.8.2026 13:46:08 EEST | Tiedote
Nuorten työllistyminen ja opintoihin kuuluvien harjoittelupaikkojen puuttuminen on puhuttanut viime aikoina laajasti. Kasvu Open vastaa huutoon käynnistämällä pilottihankkeen Keski-Suomen liiton rahoituksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

