Kärmekallion tuulivoimahankkeen YVA-menettely käynnistyy
Eurowind Energy Oy suunnittelee tuulivoimahankkeen rakentamista Sastamalan kaupungin alueelle. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta voi jättää mielipiteitä 15.12. asti.
Eurowind Energy Oy on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) Kärmekallion tuulivoimahankkeesta. Arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima suunnitelma hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisesta.
Eurowind Energy Oy suunnittelee Kärmekallion tuulivoimahanketta Sastamalan kaupungin alueelle Pirkanmaan maakuntaan. Hankealue sijoittuu kantatie 44 (Pohjanmaantie) ja yhdystie 2492 (Putajantie) väliselle metsäiselle alueelle, noin 5 km etäisyydelle Vammalan keskustaajamasta.
Tuulivoimahankealueen kokonaispinta-ala on noin 1400 ha. Hankealueelle suunnitellaan enimmillään 7 tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä ja yksikköteho 6-8 MW.
Hankkeen sähkönsiirron liityntä on alustavasti suunniteltu liitettäväksi joko Caruna Oy:n Kiikkoisten sähköaseman kautta, Fingrid Oyj:n Harjavalta-Melo 110 kV voimajohtoon, Fingrid Oyj:n Myllymaan 110 kV sähköaseman kautta tai Caruna Oy:n Myllymaa-Sastamala 110 kV voimajohtoon.
Hankkeessa ei suunnitella uuden voimajohdon rakentamista, vaan suunnitelmana on hyödyntää nykyistä sähkönsiirtoverkkoa ja voimajohtopylväitä.
Arvioitavat vaihtoehdot
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto 0 (VE0): Hanketta ei toteuteta
- Vaihtoehto 1 (VE1): Hankealueelle rakennetaan enintään 7 tuulivoimalaa
- Vaihtoehto 2 (VE2): Hankealueelle rakennetaan enintään 5 tuulivoimalaa
Kuulutus arviointiohjelmasta on nähtävillä 15.11.-15.12.2023 Pirkanmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/pirkanmaa, YVA-ohjelma sekä muut hankkeen asiakirjat ovat esillä ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/karmekalliontuulivoimahankeYVA
Arviointiohjelman painettu versio on luettavissa seuraavissa toimipaikoissa aukioloaikojen mukaan:
- Pirkanmaan ELY-keskus, Yliopistonkatu 38, Tampere
- Sastamalan kaupungintalo, Tampereentie 5, Sastamala
- Sastamalan pääkirjasto, Sillankorvankatu, Sastamala
YVA-ohjelmasta järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus 29.11. klo 17
Ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus keskiviikkona 29.11.2023 klo 17 Sylvään koulun auditoriossa (valtuustosali), Ojansuunkatu 8, Sastamala.
Mielipiteitä voi esittää 15.12.2023 asti
Arviointiohjelmasta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 15.12.2023 Pirkanmaan ELY-keskukseen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere (viitteenä PIRELY/8232/2022).
Yhteysviranomaisena toimivan Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto arviointiohjelmasta tulee myöhemmin nähtäville hankkeen verkkosivuille.
Lisätietoja:
Hankkeen verkkosivu: www.ymparisto.fi/karmekalliontuulivoimahankeYVA
Hankkeesta vastaava: Eurowind Energy Oy, Frans Duldin, fdu(at)eurowindenergy.com, p. 050 365 6545
YVA-konsultti: FCG Finnish Consulting Group Oy, Marjo Kirillow, marjo.kirillow(at)fcg.fi, p. 041 732 0391
YVA-yhteysviranomainen: Pirkanmaan ELY-keskus, Kirsi Nieminen, p. 0295 022 119, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi.
Avainsanat
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Pirkanmaan päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä on kääntynyt kasvuun16.12.2025 14:00:44 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkotietojen perusteella Pirkanmaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat maltillisesti noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2007 lähtien päästöt ovat vähentyneet 45 prosenttia. Päästövähennyksiä syntyi erityisesti energiasektorilta sähkön käytöstä ja kaukolämmön tuotannosta. Liikenteen päästöt kasvoivat neljä prosenttia.
Vettä lumen sijaan – vedenpinnat nousseet Pirkanmaalla16.12.2025 10:40:34 EET | Tiedote
Vielä syksyllä vedenkorkeudet olivat huomattavan matalalla, mutta syksyn ja alkutalven sateet ovat saaneet niin pienempien kuin isompienkin järvien vedenpinnat nousuun. Vedenpinnan korkeudet ovat saavuttaneet ajankohdalle tavanomaisen tason. Pirkanmaan säännöstellyillä järvillä oikealla juoksutuksen suunnittelulla varaudutaan Kokemäenjoen talvitulviin.
Pirkanmaalle yli 97 miljoonaa euroa ELY-keskuksen kautta16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Pirkanmaalle on kanavoitu noin 97 miljoonaa euroa yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen, teiden parantamiseen ja kunnossapitoon sekä ympäristökorvauksiin ja avustuksiin. Luvut perustuvat ELY-keskuksen tammi–marraskuun tilastoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme