Demarinuoret

Demarinuoret: Kyselytutkimuksen tulos yksiselitteinen – nuoret suhtautuvat kielteisesti hallituksen esittämiin politiikkatoimiin

Jaa

Demarinuorten teettämästä kyselytutkimuksesta selviää nuorten kriittiset ajatukset hallituksen leikkauspolitiikkaa kohtaan. 

Demarinuoret teetti kyseltutkimuksen nuorten ja opiskelijoiden suhtautumisesta heihin kohdistettaviin heikennyksiin, joita Suomen hallitus esittää. Kaikissa kysymyksissä noin 3/4 vastaajista osoittaa suhtautuvan kielteisesti nuoriin ja opiskelijoihin kohdistuviin politiikkatoimiin. Kysymykset koskivat ensiasunnon ostajien verottamista, työntekijöiden asemaan liittyviä muutoksia, opiskelijoiden toimeentulon heikentämistä ja lastensuojelun jälkihuollon ikärajan nostamista. 

- Vastaajat kokevat selkeästi, että heikennykset, joita hallitus kohdistaa nuoriin ja opiskelijoihin, ovat epäoikeudenmukaisia. Tulokset vahvistavat nuorten huulilta nousutta kysymystä siitä, miksi hallitus laittaa politiikkansa maksajiksi juuri nuoret, Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka toteaa.

Vastaajista 73 prosenttia pitää vääränä esitettyjä heikennyksiä työntekijän oikeuksiin ja turvaan. Opintorahan indeksijäädytyksiä pitää 77 prosenttia vastaajista epäoikeudenmukaisena. Kaikista epäoikeudenmukaisimpana pitää 78 prosenttia vastaajista sitä, että valmiiksi syrjäytymisvaarassa olevilta nuorilta leikataan lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa laskemalla.

- Tulokset antavat kuvaavan käsityksen nuorten ihmisten oikeudentunnosta. Epäoikeudenmukaisten toimien keskeltä kaikista epäreiluimmaksi koetaan heikennykset, jotka osuvat tutkitusti syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, kuten lastensuojelun jälkihuollon asiakkaisiin. Juuri tällaisen yhteisvastuun ajatukselle on myös suomalaisen yhteiskunnan menestystarina rakennettu, päättää Kangaskolkka. 

Kyselytutkimuksen toteutti Verian (ent. Kantar). Tutkimuksen vastaajat ovat 18-34-vuotiaita nuoria. Tutkimukseen vastasi 767 henkilöä 31.10.-13.11.2023 aikana. 

Lue koko julkaisu sivuiltamme www.demarinuoret.fi

Lisätietoja: 

Emilia Kangaskolkka 

puheenjohtaja 

Sosialidemokraattiset Nuoret ry. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka ehdolle eurovaaleissa - “Olemme todellinen vastavoima pimeiden voimien keskellä”16.3.2024 07:13:56 EET | Tiedote

Demarinuorten puheenjohtaja, pohjoiskarjalainen Emilia Kangaskolkka on ehdolla kesäkuun eurovaaleissa. Kangaskolkka on huolissaan kasvaneista poliittisista jännitteistä Euroopan unionin ympärillä sekä erityisen huolestunut äärioikeiston noususta Euroopassa. Hänen mielestään esimerkiksi perussuomalaisten haihattelu EU-erolla on vastuutonta. – Me sosialidemokraatit olemme todellinen vastavoima pimeiden voimien keskellä. Euroopan unionin tulevaisuuden tulee rakentua yhtenäisyyden ja syventyvän integraation varaan, vaatii Kangaskolkka. – Tavoitteena on rakentaa taloudellisesti kestävä sekä ihmisille inhimillinen ja turvallinen Euroopan unioni, jossa ilmaston ja luonnon kantokyky määrätietoisesti turvataan, päättää Kangaskolkka. Turvallisuustilanne Euroopassa on historiallisen heikko. Kangaskolkka on huolissaan sen heijastuksista myös Itä-Suomeen. Kangaskolkka vihjaa, että Euroopan unioni tarvitsee päätöksentekoon itäsuomalaista elämänasennetta. – Suomen aloitteellisuus EU:ssa, Natossa ja m

Kädenlämpöisten rauhantoivotusten aika on ohi – Suomen on vietävä enemmän tykistöammuksia Ukrainaan24.2.2024 10:08:44 EET | Uutinen

Kun venäläiset joukot vyöryivät Ukrainan rajojen yli tasan kaksi vuotta sitten, maailma pidätti henkeään. Tankkien lähestyessä Kiovaa Ukrainan sodasta tuli hetkeksi paitsi koko maailman huolenaihe, myös symbolinen taistelu demokratian ja Venäjän imperialismin välillä. Ukrainan kansa ei ole edelleenkään taipunut, mutta samaa ei ikävä kyllä voi sanoa maan liittolaisista. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, etteivät EU:n jäsenmaat saa kevääseen mennessä kasaan Ukrainalle lupaamiaan miljoonaa tykistöammusta. “Läntisen yhteisön ponneton tapa reagoida Venäjän tykistöylivoimaan turhauttaa. Presidentti Zelenskyi on kansainvälisissä yhteyksissä ilmaissut toistuvasti, kuinka paha pula Ukrainalla on tykistöammuksista. On selvää, että Venäjä on Georgian sodasta lähtien pyrkinyt hyvin systemaattisesti horjuttamaan sääntöperusteista maailmanjärjestystä. Jos sotatoimille ei saada loppua nyt, Putinin mustalta listalta löytyy aina seuraava uhri”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka

Kutsu medialle: Jutta Urpilainen Demarinuorten Tulevaisuuden Eurooppa -seminaarin pääpuhujana24.11.2023 12:01:45 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, Demarinuoret järjestää Tulevaisuuden Eurooppa -seminaarin 25.11. lauantaina kello 12.15 alkaen Oodin Maijansalissa. Tapahtuman pääpuhujaksi saapuu komissaari Jutta Urpilainen, joka on ilmoittanut olevansa käytettävissä presidenttiehdokkaaksi. Tilaisuus on avoin kaikille. Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Pyydämme teitä ilmoittautumaan tapahtumaan tullessa tapahtuman järjestäjille. Seminaarin ohjelma: 12.15-12.30 Avaussanat 12.30-13.00 Komissaari Urpilainen 13.00-13.30 Kahvitauko 13.30-14.15 Paneeli: Suomi osana turvallista ja avointa Eurooppaa. Panelisteina Juha Jokela, Emilia Uljas, Benjamin Shemeikka,Miapetra Kumpula-Natri 14.15-14.30 Tauko 14.30-15.15 Paneeli: EU:n ja Suomen rooli kansainvälisessä kilpailussa. Panelisteina Eero Heinäluoma, Mika Maliranta, Sini Saarni 15.15-15.30 Loppusanat - Emilia Kangaskolkka Lisätietoja Emilia Kangaskolkka puheenjohtaja Sosialidemokraattiset Nuoret ry.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye