Väitös: Toimeentulotuen sanktiot voivat toimia tarkoitustaan vastaan
Aktiivisen työvoima- ja sosiaalipolitiikan keskeisin tavoite on edistää työttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Tämän vuoksi palveluita on kehitetty, työttömiin kohdistuvaa valvontaa on lisätty ja tulonsiirtoihin on liitetty erilaisia ehtoja. YTM Sami Ylistön väitöstutkimuksen mukaan erityisesti toimeentulotuen sanktiot ovat nuorille erittäin ongelmallisia.

Tutkimuksessa tarkasteltiin työttömiin kohdistuvia lakisääteisiä ja hallinnollisia velvoitteita sekä työttömille tarkoitettuja palveluita sellaisena kuin vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevat nuoret ne itse kokevat. Tutkimusta varten haastateltiin kolmisenkymmentä pitkäaikaistyötöntä nuorta Jyväskylän alueelta.
Haastateltujen nuorten työllistymistä vaikeuttivat kasautuvat vastoinkäymiset sekä realististen työllistymismahdollisuuksien puute. Yleensä vaikeudet olivat alkaneet jo nuorten lapsuudessa, ja ne jatkuivat nuoruusiässä, mikä aiheutti nuorten elämänkulkuun heidän aktiivisuuttaan voimakkaasti lannistavia piirteitä.
Koulutuksen ja osaamisen puutteet vaikeuttivat työllistymistä
Nuorten työllistymismahdollisuuksia heikensivät usein koulutuksen ja osaamisen puute sekä työ- ja toimintakyvyn vajeet, minkä vuoksi heidän oli vaikeaa täyttää työnantajien rekrytointivaatimuksia. Sen vuoksi töihin pyrkiminen oli pitkäaikaistyöttömille nuorille yleensä henkisesti raskas prosessi.
Tutkimuksen tulosten perusteella toimeentulotuen sanktiot osoittautuivat erittäin ongelmallisiksi, koska ne eivät edistäneet syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistymistä, vaan johtivat ongelmien kasautumiseen. Haastateltujen nuorten ongelmia kärjistivät erityisesti toimeentulotuen sanktiot, koska heiltä puuttuivat realistiset mahdollisuudet noudattaa heihin kohdistuvia työvoimapoliittisia velvoitteita.
Tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiin nykyistä vahvempia panostuksia osatyökykyisen ja heikosti koulutetun työvoiman kysyntää lisääviin toimenpiteisiin.
Työttömien aktivointi ei ole haastatteluaineiston mukaan ainoastaan kielteinen toimintamalli. Tutkimus osoitti, että hyvin suunnitellut, oikea-aikaiset ja laadukkaasti toteutetut työllistämistoimenpiteet tuottavat kasautuvia onnistumisen kokemuksia, jotka voivat auttaa nuoria ratkaisemaan työllistymiseen liittyviä kiperiä pulmia. Se edellyttää nuorten erityistarpeiden tunnistamista ja riittäviä resursseja.
YTM Sami Ylistön sosiaalityön väitöskirjan "Työttömyys, nuoret ja aktivointi. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien nuorten elämänhallinnallisista valinnoista työmarkkinoilla" tarkastustilaisuus pidetään 24.11.2023 salissa S212 alkaen klo 12.00. Vastaväittäjänä toimii akatemiatutkija, dosentti Lotta Haikkola (Nuorisotutkimusseura) ja kustoksena apulaisprofessori Johanna Kiili (Jyväskylän yliopisto).
Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Etäyhteys väitöstilaisuuteen: https://r.jyu.fi/dissertation-ylisto-241123
Linkki väitösjulkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9822-6
Taustatietoa:
Sami Ylistö on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan sosiologia ja sosiaalityö. Hän on toiminut Jyväskylän yliopistossa väitöskirja- ja projektitutkijan sekä yliopistonopettajan työtehtävissä sosiaalityön oppiaineessa vuodesta 2012 lähtien. Hän on myös työskennellyt Hannikaisenkadun sosiaaliasemalla sosiaalityöntekijänä vuosina 2019–2022.
Ylistön tutkimukselliset intressit liittyvät työttömyyteen, nuoriin sekä kuntoutukseen. Ylistön väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Oskar Öflunds Stiftelse, Keski-Suomen Kulttuurirahasto, Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiö ja Jyväskylän yliopisto.
Lisätietoa: sami.ylisto@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan ryhmälauluopetus edistää nuorten hyvinvointia kehollisuuden ja hengitystietoisuuden kautta9.5.2025 09:48:03 EEST | Tiedote
Ryhmälauluopetus voi vahvistaa nuorten itsetuntoa, lievittää stressiä ja vähentää sosiaalista ahdistusta, todetaan FM, MuM Mari Koistisen musiikkikasvatuksen väitöstutkimuksessa.
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme