Uusi asuinalue tuo Otaniemeen kerrostaloja, puistoa ja kivijalkaliikkeitä
15.11.2023 11:24:22 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Etelä-Otaniemeen suunnitellaan uutta asuinaluetta noin 1100 asukkaalle. Betonimiehen kaavaehdotus tuo metron varrella sijaitsevalle opiskelu- ja työpaikka-alueelle monipuolista kaupunkia asuntoineen, puistoineen ja liiketiloineen.

Kaavaehdotuksen korkeimmat rakennukset ovat 16-kerroksisia, ja sijaitsevat lähimpänä Keilaniemeä. Otaniemeä kohti mentäessä rakennukset madaltuvat yhdeksänkerroksisiksi. Katutasoon on tulossa tiloja myös kivijalkaliikkeille. Yhteensä rakennusoikeutta on noin 56 000 kerrosneliömetriä.
Kaupungin tavoitteena on yhdistää Otaniemi ja Keilaniemi entistä tiiviimmin toisiinsa. Keilaniemestä on uusine tornitaloineen tulossa yhä merkittävämpi korkean rakentamisen keskittymä.
”Betonimiehen kaupunkikuva on suunniteltu niin, että eteläosat näyttävät enemmän Keilaniemeltä ja pohjoisosat enemmän Otaniemeltä. Aiemmissa suunnitelmissa rakennukset poikkesivat enemmän Otaniemen rakennustyylistä, mutta nyt olemme tehneet muutoksia asukkailta saamamme palautteen pohjalta”, kertoo alueen suunnittelija Toni Saastamoinen.
Tällä hetkellä kaava-alueella sijaitsee yliopiston tiloja, joista toiminta on jo siirtynyt muualle. Suurimman osan maa-alueista omistaa Aalto-yliopisto.
Lisää puistoa ja sujuvaa liikennettä
Uuden asuinalueen keskelle on tulossa metsäinen julkinen puisto. Lisäksi kaava-alueen pohjoisosassa sijaitsee pitkulainen Kivikairan puisto. Jalankulun ja pyöräilyn verkosto kulkee puistoa pitkin läpi koko alueen. Viihtyisyyttä lisää myös lähellä oleva merenranta.
Kaavalla aiotaan turvata myös alueen arvokasta luontoa. Otaniemelle ominaisia metsiköitä säilytetään, samoin kaava-alueella sijaitseva liito-oravien kulkuyhteys.
Uusi asuinalue sijaitsee erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Hiljattain kulkunsa aloittaneen pikaraitiotie 15:n pysäkki sijaitsee aivan alueen vieressä. Myös Aalto-yliopiston metroasemalle on lyhyt matka. Autoilun näkökulmasta alue sijaitsee kätevästi Kehä I:n tuntumassa.
Alueen autoliikenteeseen on kaavan myötä luvassa muutoksia Kuusisaarentien risteyksessä: Miestentie ei jatkossa enää liitykään Otaniementiehen, vaan suoraan Kuusisaarentiehen. Alueen pysäköintipaikkoja sijoitetaan Keilaniemen keskuspysäköintilaitokseen, mikä parantaa ympäristön viihtyisyyttä.
Kolmen kaavan kokonaisuus etenee pala kerrallaan
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Betonimiehen asemakaavaehdotusta kokouksessaan 22.11.2023. Jos kaava asetetaan nähtäville, on asukkaille tulossa siitä infoa sekä keskustelumahdollisuus. Lisätiedot päivitetään kaavan verkkosivulle ja Espoon kaupungin Facebook-sivulle.
Tiiviissä yhteydessä Betonimiehen kanssa on työstetty myös kahta muuta kaavaa: suojeluun painottuvaa Kivimiestä sekä Kivikairaa, jonne on myös suunnitteilla uusia asuinrakennuksia. Kivimiehen kaava on parhaillaan hyväksymisvaiheessa. Kivikairan kaavaehdotus on tulossa nähtäville myöhemmin. Yhdessä Betonimies ja Kivikaira tuovat eteläiseen Otaniemeen koteja noin 1800 asukkaalle.
Lisätiedot:
Toni Saastamoinen, Betonimiehen asemakaavan valmistelija
arkkitehti, asemakaavoitus, Epoon kaupunkisuunnittelu
puh. 040 520 8272, toni.saastamoinen@espoo.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Staden för bort båtar från Långträsks stränder i Esbo – kontrollera din egen båts läge och skick26.6.2026 09:03:24 EEST | Pressmeddelande
Esbo stad för bort trasiga och kasserade båtar från stadens områden vid Långträsk i Esbo sommaren 2026. Vi önskar att också privata markägare för bort kasserade båtar från sin mark. Att förvara en båt kräver alltid markägarens tillstånd. Det är i första hand båtens ägare som ska föra bort den.
Kaupunki poistaa veneitä Espoon Pitkäjärven rannoilta – muista tarkistaa oman veneesi sijainti ja kunto26.6.2026 09:03:24 EEST | Tiedote
Espoon kaupunki poistaa rikkinäisiä ja käytöstä poistettuja veneitä hallinnoimiltaan alueilta Espoon Pitkäjärven rannoilta kesällä 2026. Kaupunki toivoo, että myös yksityiset maanomistajat toimivat omilla maillaan samoin. Kaupunki myös muistuttaa, että veneiden säilyttämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Veneen poistamisesta vastaa ensisijaisesti sen omistaja.
Tilastot ja tutkimukset –kuukausitiedote kesäkuu 202625.6.2026 15:18:45 EEST | Tiedote
Espoon väkiluku oli toukokuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 327 330. Työttömyyden kasvu jatkui toukokuussa, erityisen voimakkaasti kasvoi nuorisotyöttömyys. Eetvartti-julkaisussa: Espoolaisten osallisuus ja hyvinvointi pääosin hyvällä mallilla – erojen kaventamiseen kuitenkin syytä panostaa. Kuluttajamielipiteitä 16 Euroopan maasta – suomalaisten tulevaisuudenusko koetuksella. Toimintaympäristön tila Espoossa 2026 -aineisto antaa kokonaiskuvan Espoon tilasta ja kehityksestä. Työllisyys- ja työttömyysasteesta on olemassa useita erilaisia lukuja – mitä nämä luvut tarkoittavat ja mitä ne kertovat? Espoossa lukutaitotyötä tehdään varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.
Espoo ja Siemens tarjoavat kysyttyä automaatio-osaamista insinööritaustaisille työnhakijoille22.6.2026 10:00:44 EEST | Tiedote
Espoon kaupunki ja teknologiayhtiö Siemens käynnistävät uuden yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa insinööritaustaisten työnhakijoiden valmiuksia työllistyä automaatioalalle. Kesällä järjestettävä Siemens TIA Portal -koulutus tarjotaan osallistujille maksutta.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Kaitans och Alberga i juni17.6.2026 16:02:02 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i juni i Kaitans och Alberga. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens protoko
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme