Uusi säädöshanke pysäytettävä – yksityismetsien tiedot eivät kuulu komissiolle
16.11.2023 11:27:49 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
EU:n komissio aikoo jatkaa metsiin liittyvää säädösvyörytystä kautensa loppuun. Komissio on tiettävästi ensi viikolla julkistamassa esityksensä metsien monitorointiasetukseksi. Asetus edellyttäisi yksityiskohtaisen tiedon keräämistä ja raportointia jopa metsälötasolla. MTK pitää esitystä mahdottomana ja vaatii Suomen hallitukselta välittömiä toimia asetushankkeen pysäyttämiseksi.

- Komissio on kertonut, että se haluaa auttaa jäsenmaita saamaan parempaa tietoa, paremmilla käytännöillä metsistä. Nyt tulossa on raportointi- ja seurantajärjestelmä, jolla komissio kontrolloisi kaikkea toimintaa suomalaisessakin metsässä. Esitys on röyhkeä. Suomen hallituksella on yhdessä muiden maiden kanssa vain muutama päivä aikaa vaikuttaa komissioon esityksen torppaamiseksi, hallitusohjelmassa on selkeät kirjaukset EU-vaikuttamisesta, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
MTK näkee monitorointiasetuksen jälleen yhtenä säädöshankkeena, jolla komissio pyrkii puuttumaan jäsenmaille yksiselitteisesti kuuluvaan metsäpolitiikkaan. Raportoitaviin tietoihin kuuluisivat muun muassa vanhojen metsien sijainti, hakkuumäärät, yleisten lintujen ja erilaisten elinympäristöjen esiintyvyys sekä puun käyttö bioenergiaksi.
- Tämä menee roimasti jäsenmaiden tontille, sillä tiedonkeruu ja metsäasiat ovat olleet vahvasti EU:n jäsenmaiden omassa päätäntävallassa. Monia metsätietoja raportoidaan jo nykyisellään useaan kohteeseen, muttei näin yksityiskohtaisesti. Komission motiivi tiedon keräämiseen näyttää selvältä: Nyt ollaan puskemassa EU-tason valvontajärjestelmää metsien käytölle, MTK:n asiantuntija Maria Pohjala sanoo.
Komissio suunnittelee myös, että datasta tulisi pääosin julkista. MTK tyrmää ajatuksen.
- Yksityiset metsävaratiedot eivät kuuluu julkaistaviksi. Olemme alusta asti painottaneet, että jäsenmaakohtaisen datan keräys on ainoa oikea lähestymistapa. Metsäomistajan tiedot ovat omaisuustietoa, eivätkä ne kuulu julkisesti leviteltäviksi. Myös järjestelmän kustannukset jäävät pimentoon, toteaa Mäki-Hakola.
MTK tuomitsee myös nykyisen komission tavan valmistella uutta sääntelyä salassa ja asianosaisia kuulematta. Tämä on toistunut muun muassa metsäkatoasetuksen ja ennallistamisasetuksen valmistelussa. Lisäksi komissio on alkanut suosia lainsäädännössään niin sanottuja delegoituja säädöksiä, jotka eivät jätä tilaa jäsenmaiden omalle harkinnalle. Ensi vuonna nimitettävän uuden komission on pystyttävä parempaan.
- Metsänomistajien kuuleminen on ollut täysin puutteellista. Tietoja metsistä ei voi kerätä elleivät metsänomistajat ole vahvasti työssä mukana. Komissio tulee väittämään kuulleensa jäsenmaita ja metsänomistajia. Väite ei pidä paikkansa: nykykomissio ei kuuntele ketään, vaan tekee itsevaltaisia esityksiä, metsäjohtaja Mäki-Hakola tuomitsee.
Lisätietoja:
Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, 040 502 6810
Maria Pohjala, asiantuntija, 050 341 7614
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote
Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.
Afrikkalainen sikarutto leviää edelleen aktiivisesti – taudin tilannekuva epäselvä29.10.2026 14:33:32 EET | Tiedote
Lokakuun tautilöydökset osoittavat, että afrikkalaisen sikaruton pahimmat uhkakuvat eivät ole poistuneet. 29. lokakuuta tiedotettiin 7 uudesta afrikkalaisen sikaruton löydöksestä, jotka kaikki tehtiin hieman ydinalueen ulkopuolella. Löydökset osoittavat, että taudin etenemistä ei ole saatu hallintaan, MTK korostaa.
MTK: EU:n itärajan ruoantuotanto on osa Euroopan turvallisuutta29.10.2026 10:52:13 EET | Tiedote
Suomen ja Baltian maiden maatalouden erityisasema on otettava huomioon EU:n tulevissa rahoitusratkaisuissa. MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä korosti Brysselissä komissaaritapaamisissa, ettei EU:n itäisen ulkorajan maataloutta voi tarkastella vain maatalous- tai aluepolitiikkana. Kyse on myös ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja Euroopan kokonaisturvallisuudesta.
MTK:lta merkittävä tunnustus Pohjois-Pohjanmaalle - Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on Vuoden Kymppi28.10.2026 11:14:36 EET | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on valittu Vuoden Kympiksi. MTK:n metsäjohtokunnan myöntämä tunnustus annetaan ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä metsänhoitoyhdistyksen jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelemisesta. Tänä vuonna Vuoden Kympiksi tehtiin kaikkiaan 43 ehdotusta.
MTK:n Tiirola hallitukselle: Siirtolinjojen hyödyt eivät voi ohittaa maanomistajia28.10.2026 09:22:27 EET | Tiedote
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola vaatii hallitukselta toimia metsänomistajien omaisuudensuojan vahvistamiseksi vielä ennen vaaleja. Erityisesti siirtolinjojen korvaukset ja kansallinen ennallistamissuunnitelma vaativat ratkaisuja, jotta vihreän siirtymän ja luonnonsuojelun kustannukset eivät jää maanomistajien maksettaviksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
