Kansainväliset Erämessut siirtymässä Suomen Messut Oyj:n järjestämisvastuulle
Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy (RTOY) ja Suomen Messut Oyj ovat sopimassa Kansainvälisten Erämessujen siirtymisestä Suomen Messujen järjestämisvastuulle. Erämessut järjestetään jatkossakin Riihimäellä mutta käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Messujen tytäryhtiö Expomark Oy. Siirtyminen tukee tapahtuman kehittämistä ja kansainvälistymistä. Siirtymän on määrä tapahtua kesällä 2024 järjestettävien Erämessujen jälkeen.
![Kuva Riihimäen Erämessuilta, mukavaa messupöhinää, ulkoilmatapahtuma.](/data/images/public/754650/70057970/c5ff4542-4494-4bf8-b524-7a1bc8fc58a3-w_720.jpg)
”Olemme sopimuksesta todella iloisia. Saamme kokeneen tapahtumajärjestäjän tekijäksi, ja voimme kehittää Erämessuista entistäkin vahvemmat”, sanoo Erämessuja 30 vuotta luotsannut messujohtaja Ninni Manninen.
Riihimäen Messut Oy sulautui emoyhtiöönsä RTOY:hyn vuoden 2022 alussa. RTOY:n ydintoimintaa ei kuitenkaan ole tapahtumien järjestäminen, joten yhteistyö Expomarkin kanssa on luontevaa ja mahdollistaa tapahtuman kehittämisen. Erämessujen oikeudet ja brändi säilyvät RTOY:llä. Yhteistyö auttaa tapahtuman kehittämisessä ja poistaa pienen organisaation haavoittuvuutta.
”Kansainvälisillä Erämessuilla on upea 50-vuotinen historia, vakiintunut kävijäkunta ja vahva näytteilleasettajapohja. Tapahtuman ohjelma on laadukas, ajankohtainen ja kiinnostava. Näistä asetelmista on hienoa lähteä kasvattamaan Erämessuista entistä kansainvälisempää, koko Itämeren aluetta palvelevaa tapahtumaa”, sanoo Expomarkin toimitusjohtaja Tomi Niemi.
Messujohtaja Ninni Manninen luotsaa jatkossakin Kansainvälisiä Erämessuja. Näytteilleasettajan näkökulmasta muutoksia on vähän: messuinfra vahvistuu, tapahtumapaikka ja yhteyshenkilö pysyvät tuttuina. ”Olemme viime vuosien aikana lisänneet vuoropuhelua näytteilleasettajien kanssa ja haluamme jatkaa samalla linjalla. Meille tärkeintä on, että näytteilleasettajat saavat Erämessuista kaiken mahdollisen hyödyn ja kävijäkokemus on paras mahdollinen”, sanoo Manninen.
Sopimus on 20.11.2023 Riihimäen kaupunginhallituksen käsittelyssä. Erämessut järjestetään entisin vastuin vielä 7.-9.6.2024, minkä jälkeen Erämessujen on määrä siirtyä Expomark Oy:n vastuulle seuraavalla järjestämiskerralla vuonna 2026.
Lisätietoja:
Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy / Riihimäen Messut
Ninni Manninen, messujohtaja, ninni.manninen@riihimaenmessut.fi, 050 362 6051
Pauliina Lindgren, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, pauliina.lindgren@riihimaenmessut.fi, 050 516 4004
www.rtoy.fi
Expomark Oy
Tomi Niemi, toimitusjohtaja, 040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi; www.expomark.fi
Tarja Gordienko, Suomen Messut Oyj, viestintäpäällikkö, tarja.gordienko@messukeskus.com, 050 5847 262
Avainsanat
Kuvat
![Kuva Riihimäen Erämessuilta, mukavaa messupöhinää, ulkoilmatapahtuma.](/data/images/public/754650/70057970/c5ff4542-4494-4bf8-b524-7a1bc8fc58a3-w_240.jpg)
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Pohjoinen Teollisuus -tapahtuman tarjonta oli runsaampaa kuin koskaan aiemmin23.5.2024 15:25:24 EEST | Tiedote
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma keräsi pohjoisen teollisuusosaamisen huiput Oulun Ouluhalliin 22.–23.5.2024. Kaksipäiväinen tapahtuma houkutteli paikalle ennätysmäärän näytteilleasettajia, ja messuvieraita paikalle saapui lähes 4000.
Kutsu medialle: Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma kokoaa yhteen pohjoisen menestyksen tekijät15.5.2024 15:20:52 EEST | Kutsu
Tervetuloa Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumaan Oulun Ouluhalliin 22.–23.5.2024! Tapahtuma tuo kahden päivän ajaksi saman katon alle pohjoisen Suomen menestyksen tekijöiden kärkikaartia: merkittäviä yrityksiä sekä teollisuuden asiantuntijoita ja päättäjiä. Tänä vuonna Pohjoinen Teollisuus järjestetään jo 14. kerran.
Liikunnallinen kuntoutus tuo voimaa arkeen6.5.2024 11:04:45 EEST | Tiedote
Terveyden ja toimintakyvyn ylläpito on tärkeää sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Lisäksi kuntoutukselle on luotava järkevät taloudelliset resurssit. Fysioterapia & Kuntoutus -tapahtuma 2.–3.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa käsittelee kuntoutuksen merkitystä monelta kannalta ja tuo yhteen alan osaajat, tiedon ja ratkaisut.
Vanhustyön huipputapahtumassa yhdistyvät tieto ja käytännön ratkaisut6.5.2024 09:53:28 EEST | Tiedote
Hyvä Ikä -tapahtuma on innostava foorumi päättäjille, vanhustyössä toimiville ammattilaisille ja ikääntyville. Tapahtuman teemoja ovat mm. asumisen, hyvinvoinnin ja teknologian ajankohtaiset kysymykset. Alan ammattilaisille suunnatussa Kuntouttava hoiva -seminaarissa vanhustyötä käsitellään geriatrisesta, oikeudellisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta. Helsingin Messukeskuksessa 2.–3.10. pidettävä tapahtumakokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden tehokkaaseen koulutuspäivään, jossa ajankohtaiset aiheet ovat esillä sekä seminaarissa että näyttelyalueen ohjelmalavalla.
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla25.3.2024 10:35:00 EET | Tiedote
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään jälleen Oulun Ouluhallissa 22.–23.5.2024. Näytteilleasettajapaikat on loppuunmyyty, ja tapahtuman ohjelmalava täyttyy mielenkiintoisista ja taatusti ajankohtaisista puheenvuoroista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme