Suurin osa koronatartunnoista paranee itsestään
Menossa oleva korona-aalto aiheuttaa pääosin lievempiä oireita kuin pandemian alkuvaiheen aallot. Suurin osa koronatartunnoista paranee itsestään ja jos yleisvointi on hyvä, ei yleensä ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hakeutua koronavirustestiin. Jos tarvitset sairauslomaa varten todistuksen, ole yhteydessä työterveyteen tai omaan terveysasemaasi.
Koronassa ja muissakin hengitystieinfektioissa lepo on usein paras lääke. Korkean kuumeen alentamiseksi ja olon parantamiseksi voit käyttää parasetamoli- tai tulehduskipulääkevalmisteita. Vältä kontakteja, kunnes oireesi ovat lievittymässä. Jos kuitenkin joudut oleskelemaan muiden seurassa, muista hyvä yskimishygienia eli yskiminen nenäliinaan sekä käsien desinfiointi. Myös maskin käyttö vähentää pisaroiden leviämistä.
– Valtaosalla tartunnan saaneista tauti on nyt lieväoireinen, syysflunssaa muistuttava hengitystieinfektio. Tämä johtuu rokotusten ja aikaisempien tartuntojen lisäämästä vastustuskyvystä sekä Omikron-varianttien taudinaiheuttamiskyvystä, kertoo apulaisylilääkäri Janne Laine Taysin infektioyksiköstä.
Vaikeammissa tai pitkittyneissä oireissa, kuten hengitysvaikeuksissa tai yleistilan laskiessa ole yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos oireesi ovat vaikeat, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköisen asioinnin kautta työterveyshuoltoon tai omalle terveysasemallesi. Niiden ollessa suljettuna soita päivystysapuun 116117. Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.
Lisätietoa:
- Lisätietoa koronarokotuksista: pirha.fi/rokotukset
***
Tiedotettä päivitetty 17.11.2023: Tarkennettu virkettä: Jos tarvitset sairauslomaa varten todistuksen, ole yhteydessä työterveyteen tai omaan terveysasemaasi.
Yhteyshenkilöt
Apulaisylilääkäri Janne LaineInfektioyksikkö
Puh:03 311 64556janne.laine@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Onnistu omalääkärinä -täydennyskoulutus keskittyy hoidon jatkuvuuteen ja hoitosuhteen ylläpitämiseen5.5.2025 10:49:32 EEST | Tiedote
Tammikuussa alkanut Onnistu omalääkärinä -kurssi houkutteli runsaasti hakijoita koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Tampereella järjestettävissä koulutuspäivissä on ollut innostava ja energinen tunnelma.
Ruoveden ja Kämmenniemen lähiasiointipisteiltä saa apua kiireettömiin asioihin – vastaanotot toimivat ajanvarauksella2.5.2025 12:44:46 EEST | Tiedote
Ruoveden ja Tampereen Kämmenniemen lähiasiointipisteillä käynnistyy uusi toimintamalli maanantaina 5.5.2025. Lähiasiointipisteet tuovat ajanvarauksella toimivia, kiireettömiä palveluja lähelle asukkaita.
Kaikenikäiset ovat löytäneet digiklinikan: erityisen suosittu ruuhkavuosia elävien keskuudessa2.5.2025 11:01:53 EEST | Tiedote
Vuoden käytössä ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka on saavuttanut suuren suosion Pirkanmaalla, ja 25 % alueen väestöstä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Suomen suurin julkisen terveydenhuollon digiklinikka on erityisesti 20–40-vuotiaiden suosiossa, mutta myös yli 60-vuotiaat ovat löytäneet palvelun. Poikkeuksellinen flunssatalvi näkyi myös digiklinikalla.
Aluevaltuusto evästi hallitusta kuntouttavan päivätoiminnan keskustelulla ja hyväksyi valiokuntaohjelman29.4.2025 21:47:45 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli tiistaina ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan järjestämisvaihtoehdoista, hyväksyi valiokuntaohjelman ja merkitsi tiedoksi kolmen eri valiokunnan mietinnöt. Myös ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelman väliraportista keskusteltiin laajasti.
Aluehallitus hyväksyi Pitkäniemen alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen ja palautti asiakasmaksuvapautusten kokonaisuuden valmisteluun28.4.2025 12:31:35 EEST | Tiedote
Hallitus hyväksyi maanantaina Pitkäniemen alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen, joka mahdollistaa alueen palvelujen ja asumisen kehittämisen yhdessä Nokian kaupungin kanssa. Asiakasmaksuvapautuksia koskevat linjaukset ja aihepiiriin kuuluva aluevaltuustoaloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme