Lomautettujen määrän kasvu lokakuussa veti työttömyyden lievään nousuun Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomessa työvoiman kysyntä on pudonnut viime vuoden lokakuusta lähes 40 prosenttia mutta työttömyys noussut vasta vajaalla tuhannella hengellä viime vuodesta. Valtakunnallisesti Varsinais-Suomen työttömyystilanne on varsin hyvä, koska työttömyysaste on 8,7%, joka on yhden prosenttiyksikön alempi kuin koko maassa keskimäärin.
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa 20 200 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä pysyttelee yleensä samoissa syyskuuhun verrattuna, mutta nyt lomautusten määrän kasvu nosti hieman työttömyyttä. Työttömien määrä nousi 300 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 700 henkilöllä eli 4 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 10 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä nousi 400 henkilöllä (27 %) verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,7 % eli 0,2 %-yksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli selkeästi pienempi kuin koko maassa (9,7 %) keskimäärin.
Lokakuussa työttömiä oli muissa Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän paitsi Vakka-Suomen seutukunnassa. Vakka-Suomessa oli työttömiä 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna huolimatta kesäisistä autotehtaan irtisanomisista ja lomautuksista. Toki edellisvuoden heinäkuussa tapahtui autotehtaalla myös vastaava prosessi ja osa lomautuksista ehti päättyäkin jo, joka selittää lokakuun lukuja.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (9,1 %) sekä Turussa (11,5 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,0 %) sekä kunnista Ruskolla (4,1 %).
Lokakuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 3 800 kappaletta eli vähemmän (-44 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 15 800 kpl eli 36 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna lokakuun aikana 8 800 kappaletta, joista 4 800 oli uusia, lokakuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli lokakuussa tarjolle 39 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Marraskuussa työttömien työnhakijoiden määrä pysyy normaalisti suhteellisen samana lokakuuhun verrattuna.
Tarkempaa tietoa:
- Kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.
- Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.
Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi
- Työllisyyskatsaukset pdf-muodossa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonenTyöelämäkoordinaattoriELY-keskus
Puh:+358295020035timo.vahtonen@ely-keskus.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.
Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Fertilex Oy:n kanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Fertilex Oy suunnittelee munituskanalan laajennusta Laitilan kaupungin Nästin kylässä.
Päällystystyöt käynnistyvät Varsinais-Suomessa2.5.2025 14:15:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kesän 2025 päällystystyökausi alkaa ensimmäisten kohteiden osalta ensi viikolla (vk 19). Töitä tehdään neljässä urakassa, ja kevään aikana on määrä kilpailuttaa vielä yksi urakka. Lisäksi toteutetaan pieniä päällystyskohteita ja erilaisia paikkaustöitä erillisen maanteiden paikkausurakan toimesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme