Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Asumistuen leikkaus iskee kaikkiin tuensaajiin
Perusomavastuun nosto, tukiprosentin lasku, suojaosan poistaminen, omistusasunnon tuen lakkauttaminen – hallitus moukaroi yleistä asumistukea joka puolelta ja osuu kaikkiin tukea saaviin. Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä huomauttaa, että leikkaus lisää jo entisestään heikommassa asemassa olevien taloudellisia ongelmia ja velkaantumisriskiä.

Esimerkiksi opiskelijoilla yleinen asumistuki muodostaa sitä saavilla suurimman osan heidän tuloistaan ja opiskelijat ovat suurin asumistuen saajaryhmä. Toimeentulovaikeudet voivat johtaa valmistumisen viivästymiseen työssäkäynnin tai mielenterveysongelmien takia. Opiskelijat kuuluvat myös sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arvioinnin mukaan kaavailtujen uudistusten suurimpiin häviäjiin.
Asumistuen muutokset kohdistuvat myös muihin jo entuudestaan pienituloisiin. Jatkossa luvassa on indeksijäädytysten lisäksi mm. vielä lisää kiristyksiä asumistukeen ja työttömyysturvaan.
– On erityisen huolestuttavaa, että useat hallituksen suunnittelemat sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuvat osin samoihin henkilöihin eli jo valmiiksi pienituloisiin. Näiden paloittain esiteltävien muutosten vaikutuksia eri ihmisryhmiin pitäisi ehdottomasti tarkastella kokonaisuutena, Johan Kvarnström painottaa.
Muuttuvan kokonaisuuden rinnalla myös yleisen asumistuen leikkauksen perustelut ovat muuttuneet matkan varrella. Keväällä vaalipuheissaan kokoomus väitti vielä yleisen asumistuen leikkauksen hillitsevän vuokrien nousua ja parantavan työllisyyttä.
– Tämä leikkaus on puhdas säästötoimi, sillä tutkimusten mukaan se ei vaikuta vuokratasoon eikä kannusta erityisesti työllistymään. Ansiotulovähennyksen 300 euron suojaosan poistaminen vaikeuttaa pienituloisen työssäkäyvän toimeentuloa ja toisaalta poistetaan vähäiseen osa-aikaiseen työhön kykenevältä taloudellinen kannustin tehdä sitä pientä määrääkään työtä, mihin hän kykenisi ja mikä auttaisi pysymään yhteiskunnassa mukana. Kelan arvion mukaan leikkaus pudottaa 15 000 kotitaloutta toimeentulotuelle, Marko Asell korostaa.
Toimeentulotuen kannustinloukkuun työntäminen voi osaltaan lisätä asuinalueiden eriytymistä, jos vuokralla asuvat joutuvat muuttamaan edullisemmille alueille.
– Tällaiset pakkomuutot hankaloittavat ihmisten arkea, jos lasten täytyy vaihtaa koulua, työmatkat pitenevät ja läheisten muodostama turvaverkko jää kauemmas. Näin asuinalueet eriytyisivät voimakkaammin varakkaiden ja pienituloisten alueiksi, mikä lisää syrjäytymisriskiä. Tätä kehitystä on pyritty estämään lähiöohjelmalla ja ARA-tuotannolla. Hallituksen asuntopolitiikka uhkaa kuitenkin romuttaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen markkinat vähentämällä niiden tuotantoa, jolloin kysyntä nousee tarjontaa suuremmaksi ja erityisesti markkinavuokrat kallistuvat, Pinja Perholehto pohtii.
Leikkauksen seurauksena asumiskustannusten osuus tuloista kasvaa, mikä voi pahentaa työvoimapulaa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Helsingissä maksettavaa tukea halutaan vähentää yhdistämällä se matalamman tukitason kuntaryhmään.
– Pääkaupunkiseudulla on esimerkiksi ravintola- ja sote-alalla pulaa työvoimasta, mutta asumiskustannukset ovat niin korkeat, että se muodostuu matalammin palkatun, mutta kriittisen tärkeän työvoiman saannin esteeksi. Työntekijöitä tarvittaisiin, mutta ei huolehdita siitä, että heillä olisi mahdollisuus asua kohtuullisen matkan päässä työpaikastaan. Helsingin yhdistäminen samaan tukiryhmään muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa leikkaa erityisesti pienituloisten helsinkiläisten toimeentuloa, sillä pääkaupungissa on tunnetusti korkeammat asumisen neliöhinnat. Myös jopa tuhat yksinhuoltajaperhettä on menettämässä asumistuen kokonaan Helsingissä, valiokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvioi.
Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä jätti yhdessä vasemmistoliiton ryhmän kanssa perjantaina eriävän mielipiteen valiokunnan lausunnosta koskien hallituksen esitystä laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Juha Viitala: Lisäämällä työntekijöiden epävarmuutta ei rakenneta luottamusta15.1.2026 16:21:35 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varajäsen Juha Viitala pitää hallituksen tänään 15.1. antamia esityksiä työelämän heikennyksistä täysin vääränä politiikkana aikana, jolloin talouteen ja työelämään tarvitaan lisää luottamusta ja vakautta huonon työllisyys- ja talouskehityksen kääntämiseksi kasvuun. Viitalan mukaan hallitus asettaa ideologiansa maan talouden edun edelle.
SDP:n Johan Kvarnström: Perusteettomat pätkätyöt eivät lisää nyt tarvittavaa luottamusta - päinvastoin, lisäävät prekarisaatiota15.1.2026 15:46:22 EET | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) kritisoi hallituksen esitystä helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista sillä perusteella, että se lisää epävarmuutta ja kasvattaa raskaussyrjinnän riskiä. Yritysten työllistämiskynnyksen madaltamiseksi hän kannattaa SDP:n esiin nostamaa ratkaisua, eli rekrytointiverohyvitystä ja arvonlisäveron alarajan nostoa.
SDP:n Suhonen: Oikeistohallituksen yksipuolinen työpolitiikka etenee jälleen – raunioittamisen tie jatkuu!15.1.2026 12:33:33 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen on pettynyt ja paheksuu, että Suomen historian – kenties oikeistolaisin hallitus – jatkaa edelleen työtätekevien ihmisten työ- ja elämänolosuhteiden rankkaa heikentämispolitiikkaa. Hallitus antaa tänään torstaina esityksensä eduskunnalle työsopimuslain muuttamiseksi eli lain, jolla vuoden määräaikainen työsopimus voidaan tehdä ilman perusteltua syytä; lain, jolla lomautusilmoitusaika puolitetaan seitsemään päivään sekä lain, jolla takaisinottovelvollisuus poistetaan alle 50 hengen työpaikoilta.
SDP:n Joona Räsänen: Myönsivätkö jo Partanen ja Satonen sen, mitä pääministeri Orpo ja työministeri Marttinen eivät uskalla – kokoomuksen työllisyyslupaus on petetty14.1.2026 13:51:33 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen vaatii pääministeri Petteri Orpolta ja työministeri Matias Marttiselta rehellisyyttä työllisyystilanteen suhteen. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen ja entinen työministeri Arto Satonen ovat jo myöntäneet julkisesti, ettei hallituksen työllisyystavoite toteudu.
SDP:n Harakka ja Skinnari: Milloin ja miten Suomen hallitus aikoo tuomita USAn asettaman viisumikiellon entiselle EU-komissaarille Thierry Bretonille?10.1.2026 11:33:14 EET | Tiedote
Kansanedustajat Timo Harakka ja Ville Skinnari (sd) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Yhdysvaltain hallituksen ulkoministeri Marco Rubion 23.12.2025 ilmoittamasta viisumikiellosta EU:n komission entiselle jäsenelle Thierry Bretonille sekä neljälle muulle Britannian ja Saksan kansalaiselle. — Suomen ja EU:n on reagoitava viipymättä, kansanedustajat vaativat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme