Hyvinkään koko perheen joulukauden avaus järjestetään 2. joulukuuta
20.11.2023 11:35:37 EET | Hyvinkään kaupunki | Tiedote
Tänä vuonna Hyvinkään joulunavaustapahtuma tempaisee joulunodotuksen käyntiin lauantaina 2.12.2023 kello 10.30–15.

Luvassa on jälleen monipuolinen joulukauden avaus lavaohjelman, kampanjatarjousten ja perinteisen markkinatunnelman merkeissä; tunnelmalliset joulumarkkinat, joulukulkue, musiikkiesityksiä, kuorolaulua, tanssia, talutusratsastusta sekä tietysti joulupukki muoreineen! Joulupukin lisäksi tapahtumassa vierailevat myös Muumipeikko ja Pikku Myy!
Tapahtuman esiintymislavat ovat ulkona Willantorilla ja sisällä Willanaukiolla Robert's Coffeen yhteydessä, minkä lisäksi esityksiä nähdään myös Citymarketin ja Prisman auloissa. Esiintymislavoilla päästään nauttimaan vierailevien tähtien lisäksi myös hyvinkääläisten kuorojen ja orkestereiden sekä muiden paikallisten esiintyjien lahjakkuudesta.
Myös museokeskus Taika ja Suomen Rautatiemuseo ovat mukana joulun avauksessa.
Katso koko ohjelma täältä.
Willantorilla yhteistyökumppaneiden esittely- ja myyntipisteitä. Hyvinkään Lions Clubien teltalla otetaan vastaan joulukuusitilauksia ja myydään Hyvinkää-kalentereita. Seurakunnan teltalle voi tuoda hygieniatuotteita tai lahjakortteja diakoniatyön joulunajan avustustoimintaan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville hyvinkääläisille.
Joulupukin saattue lähtee liikkeelle Aseman koululta noin kello 10.30 suunnaten kohti kauppatoria. Paras paikka kulkueen seuraamiseen on Kauppalankadun varrella ja Hämeenkadulla välillä Kauppalankatu– Hämeensilta. Kauppatorilta pukki ja muori siirtyvät kävellen Willantorin esiintymislavalle.
Psst. Kulkueeseen mahtuu mukaan vielä iloisia urheiluseuralaisia, partiolaisia, kulttuuriyhdistyksiä tai muita kiinnostuneita. Yhteydenotot: outi.ruso@hyvinkaa.fi.
Joulunavauksen yhteydessä avataan myös Hyvinkään jouluikkunakilpailu.
Joulunavaustapahtuman järjestää Hyvinkään kaupunki yhteistyössä kauppakeskus Willan, Hyvinkään Lionsklubien, Hyvinkään kaupunkiyhdistyksen ja Hyvinkään seurakunnan kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Ruso
Puh:0400 929 846outi.ruso@hyvinkaa.fiMia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiHyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Yksi päivä, lukemattomia elämyksiä – Charivari täyttää Hyvinkään keskustan sirkuksella ja yhdessä tekemisen ilolla11.8.2026 09:16:50 EEST | Tiedote
Charivari-katutaidetapahtuma kutsuu kaikenikäiset viettämään iloista ja yllätyksellistä päivää Hyvinkään keskustaan 22.8.2026. Luvassa on näyttäviä sirkusesityksiä, taidetyöpajoja, musiikkia sekä osallistavaa ohjelmaa, jossa jokainen voi olla osa tapahtumaa.
Hyvinkään kesätaiteilijaksi valittu Jenni Skyttä-Forssell kerää kaupunkilaisten tarinoita yhteiseksi taideteokseksi8.6.2026 12:51:44 EEST | Tiedote
Kesätaiteilijatoiminta käynnistyi Hyvinkäällä vuonna 2025. Toiminnan tavoitteena on tuoda taide osaksi kaupunkilaisten arkea, lisätä mahdollisuuksia osallistua taiteen kokemiseen ja tekemiseen sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä eri puolilla kaupunkia.
Hyvinkää rakentaa vahvaa tapahtumakokonaisuutta – uudet kumppanuudet tuovat kaupunkiin elämyksiä ympäri vuoden29.4.2026 13:02:37 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on valinnut tapahtumakumppanit tuleville vuosille. Mukana on sekä valtakunnallisesti tunnettuja tapahtumia että uusia, kasvupotentiaalia omaavia kokonaisuuksia.
Kesän piilotettu matkailuhelmi löytyy Hyvinkäältä30.3.2026 09:57:25 EEST | Tiedote
Kotimaan matkailun piilotettu helmi löytyy Hyvinkään Kaukasten kylän maalaisromanttisista maisemista. Middle of Nowhere ‑taidepuisto on paikka, jonka vetovoima syntyy sen omaleimaisesta luonteesta. Puiston rakennuksissa, installaatioissa ja ympäristössä näkyy kierrätysmateriaalien kekseliäs käyttö, mikä tekee paikasta erityisen.
Hyvinkään Paavolatalolle pohjoismainen Joutsenmerkki23.3.2026 10:58:17 EET | Tiedote
Hyvinkään Paavolatalo on saanut pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin. Merkki osoittaa, että rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme