IBU-cup-kauden avaus Suomessa ensimmäistä kertaa: ”Urheilijalla vielä toinen mahdollisuus näyttää”, sanoo Tero Seppälä
Kaisa Mäkäräisen oma IBU-cup ura alkoi ja loppui Östersundin sprinttivoittoon. Suomea edustaa IBU-cupin avauksessa ja kauden ainoissa kotikisoissa marras-joulukuun vaihteessa 13 urheilijaa.

Marras-joulukuun vaihteessa Suomessa ja Kontiolahdella käynnistyvä ampumahiihdon IBU-cup on urheilijan ponnahduslauta maailmancupiin.
”IBU-cupista minäkin olen maailmancupiin noussut. Maailmancup-vuosien aikaan kävin yksittäisiä kisoja kilpailukalenterin täytteenä tai jos ne passasivat paremmin suunnitelmiin”, sanoo itse ensi viikonlopun maailmancup-avaukseen Ruotsin Östersundiin matkaava Tero Seppälä.
”Kovia kisoja”
IBU-cupissa on joukkueita enemmän kuin maailmancupissa, mikä tekee urheilijoiden välisestä kilpailusta tiukkaa. Alkutalven kisoissa kilpailua kiristää entisestään se, että monet maat vielä karsivat paikkoja maailmancupiin.
”Urheilijat ovat hyvässä kunnossa, kun ovat joutuneet testikisoissa näyttämään, pääsisikö maailmancupiin. Jos on sitten jäänyt maailmacupin ulkopuolelle, niin IBU-cupissa on vielä toinen mahdollisuus näyttää. Kovia kisoja.”
”Eka ja vika IBU-cupin kisa”
Kolme kertaa maailmancupin kokonaiskilpailun voittanut Kaisa Mäkäräinen kilpaili urallaan vain yhdessä IBU-cupin osakilpailussa syksyllä 2011.
”Olin silloin Kontiolahden GP-kisojen aikaan kipeänä enkä pystynyt osallistumaan. IBU-cup alkoi Östersundista viikkoa ennen maailmancupia, ja kävin hakemassa sieltä talven ennakkokisan”, Mäkäräinen sanoo.
Tuloksena oli pikakisan voitto.
”Se oli eka ja vika IBU-cupin kilpailu ja toimi hyvänä valmistavana kisana maailmancup-kauteen.”
Yleisölle tekemistä ja vapaa pääsy
Yleisöllä on IBU-cupin avaustapahtumaan vapaa pääsy kaikkina kisapäivinä torstaista sunnuntaihin.
Urheilijoiden kannustamisen lisäksi tarjolla on muutakin ohjelmaa.
”Torstai on tapahtumassa opiskelijoiden ja koululaisten teemapäivä. Lauantaina ja sunnuntaina paikalliset urheiluseurat, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja muut toimijat tarjoavat omilla pisteillään perheille sopivaa näkemistä ja tekemistä. Paikalla on esimerkiksi Joensuun Urheiluautoilijoiden autoja, arvontaa sekä Jekku-Jänön toimintarasteja ja reaktionopeuden testaamista Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n pisteellä”, sanoo tapahtumajohtaja Sami Leinonen Kontiolahden Urheilijoista.
IBU-cupin avaus tuo Suomeen 32 eri maan joukkueet. Sekä joukkueita että yksittäisiä urheilijoita on enemmän kuin maailmancup-tapahtumissa. Suomen joukkueeseen on nimetty 13 urheilijaa.
”Tämä on tietysti kotiyleisöä ajatellen loistavaa”, Leinonen sanoo.
Kyseessä on historian ensimmäinen IBU-cup-kauden avaustapahtuma Suomessa. IBU-cupin osakilpailu on järjestetty Kontiolahdella kerran aikaisemmin, kaudella 2016-17.
Info: IBU-cupin avaus 30.11.-2.12. & suomalaisurheilijat
Ohjelma:
To 30.11.: Normaalikilpailu, naiset/miehet
La 2.12.: Pikakilpailu, naiset/miehet
Su 3.12.: Sekaviesti (2 x N + 2 x M) ja parisekaviesti (N+M)
Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. Kaikkina kilpailupäivinä alueella on tarjolla grillimakkaraa ja lämmintä juomaa. Viikonloppuna tapahtumakeskuksessa on paikallisia urheiluseuroja ja muita tahoja omilla toiminta- ja esittelypisteillään.
Suomen joukkueen urheilijat
Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on nimennyt seuraavat urheilijat IBU-cupin avaukseen Kontiolahdelle:
Naiset:
- Emilia Irvankoski
- Sofia Joronen
- Heidi Kuuttinen
- Venla Lehtonen
- Seela Peuralahti
- Daria Virolainen
- Frida Achrén
Miehet:
- Arttu Heikkinen
- Ville-Valtteri Karvinen
- Jimi Klemettinen
- Heikki Laitinen
- Jonni Mukkala
- Joni Mustonen
Yhteyshenkilöt
Sami LeinonenTapahtumajohtaja
Puh:+358 50 557 8003sami@kontiolahtibiathlon.comKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon
Grillimakkaraa, ralliautoja, salibandyä: Ampumahiihdon IBU-cupissa sporttia ja omin käsin tekemistä28.11.2023 10:10:35 EET | Tiedote
Yleisölle maksuton sisäänpääsy on tarjolla kaikkina kolmena kisapäivänä torstaista sunnuntaihin.
Noora Kaisa Keränen ja Ukrainan Anton Dudchenko voittivat pikakilpailut Kontiolahden GP-kisoissa19.11.2023 16:03:29 EET | Tiedote
Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä ja Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta olivat miesten kisassa toinen ja kolmas. Naisten sarjassa Tuusulan Voima-Veikkojen Daria Virolainen oli toinen ja Närpes Kraft Skidföreningenin Heidi Kuuttinen kolmas.
Suvi Minkkinen ja Ukrainan Denis Nasyko voittoihin ampumahiihdon GP-kisoissa Kontiolahdella18.11.2023 16:05:55 EET | Tiedote
Ahveniston Ampumahiihtäjien Erika Jänkä oli naisten kakkonen ja Tuusulan Voima-Veikkojen Daria Virolainen kolmas. Miesten kisassa Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta ja Tuomas Harjula veivät kakkos- ja kolmossijat.
Ampumahiihdon IBU Cup avataan Suomessa ja Kontiolahdella marras-joulukuussa26.9.2023 07:38:49 EEST | Tiedote
Kansainvälisen IBU Cupin avaustapahtuma Pohjois-Karjalan Kontiolahdella 30.11.-3.12. tarjoaa hienoja kokemuksia lajin tulevaisuuden lupauksille maailmancup-tason stadionilla lumivarmoissa olosuhteissa.
World Environment Day, June 5th 2023: Trees planted in Kontiolahti to offset carbon emissions5.6.2023 15:32:16 EEST | Press release
World Cup volunteers, staff, and partners gathered to plant the trees.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme