Koronatestien myynti räjähti edellisviikolla ja viikonlopun aikana
Koronatestien myynti on lähtenyt hurjalla vauhdilla käyntiin. Ensimmäinen pikkujouluviikonloppu vauhditti koronatestien tilauksia vielä entisestään.

Koronatilanne on viime viikkojen aikana yltynyt koko maassa. Myös vuoden 2022 alkutalvi oli koronatestien myynnin huippua. Testejä myytiin tällöin reippaasti suoraan kotiovelle, koska kuluttajat välttivät turhia kontakteja ja pysyttelivät sisätiloissa.
Foodora Market toimittaa tilauksia pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Viime viikolla kaikissa kaupungeissa havahduttiin kuitenkin siihen, että koronatestejä myytiin ennätyksellisesti enemmän kuin aiempana vuonna. Menekkiin oltiin varauduttu edellisvuoden myynteihin verraten. Viime viikon kysyntä oli kuitenkin yllätys.
– Koronatestien menekki on ollut nyt menneellä viikolla hyvin suurta. Hyllyt ovat hetkellisesti olleet tyhjinä. Koronaa on siis selkeästi liikkeellä tavallista enemmän, kuin koko vuoteen, kertoo Head of Foodora Market Anni Ahnger.
Pikkujoulukausi alkoi edellisviikonloppuna ja kuluttajat tilasivat myös ruokaa kotiin tavallista enemmän. Koronatestejä myytiin jälleen ennätysmäärä. Testit olivat myydyimpien tuotteiden kärjessä.
– Asiakkaat ovat mitä ilmeisimmin huomanneet, että koronatestit voi tilata nopeasti kotiin, vaarantamatta muita kanssaliikkujia. Jos kokee olevansa sairas, koronatestien lisäksi Foodora Market toimittaa myös ruokaostokset, jotta voi levätä rauhassa, sanoo Ahnger.
Foodora Market on varautunut nyt koronatestien saatavuuteen tulevien viikkojen osalta, mutta tuotteita lisätään tarvittaessa nopeasti, jos tilanne merkittävästi muuttuu. Saatavilla on yksittäisten testien lisäksi monipakkauksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Mämmi
PR & Communications Lead
press@foodora.fi
040 1645401
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Pohjoismaiden suurin ruoka- ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista. Delivery Hero toimii yli 70 maassa ympäri maailmaa. Euroopassa Foodora toimii kahdeksassa maassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Tanskassa, Unkarissa, Norjassa, Ruotsissa ja Slovakiassa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodoran tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Foodora listasi kesän 2025 tilatuimmat grillituotteet10.7.2025 09:19:02 EEST | Tiedote
Suomen kesä on parhaimmillaan, ja grilli kuumenee heti sään salliessa. Foodora listasi tämän kesän kymmenen suosituinta grillituotetta. Possu, nauta ja yllättäen myös halloumi-juusto nousevat selkeästi kanan edelle.
Missä puistoissa eurooppalaiset käyvät piknikillä? – foodora paljastaa parhaat paikat26.6.2025 12:09:41 EEST | Tiedote
Mitä puistoja paikalliset suosivat eri puolilla Eurooppaa, kun he haluavat nauttia kesästä ja hyvästä ruoasta? Foodoran tilaustietoja tarkastelemalla selviää kuuden eurooppalaisen pääkaupungin suosituimmat piknik-alueet.
Pikakuljetuspalvelut muuttivat kuluttajien arjen18.6.2025 11:36:15 EEST | Tiedote
Kuljetuspalvelut ovat mullistaneet suomalaisten kulutuskäyttäytymisen. Ruokaa ja päivittäistavaroita tilataan yhä enemmän kotiin. Kymmenen vuotta Suomessa toimineella foodoralla on suomalaiset juuret.
Karkkitilauksissa korostuu edullisuus – näitä hittimakeisia tilataan nyt foodorasta8.5.2025 08:44:41 EEST | Tiedote
Foodora on koonnut yhteenvedon suomalaisten suosikkimakeisista, joita tilataan eniten foodoran kautta Alepa- ja Sale-myymälöistä. Kuluttajille maistuvat erityisesti Coop- ja Xtra-merkkien tuotteet. Somehitti komeilee listan kirkkaana ykkösenä.
140 rekkalastillista – Näin paljon suomalaiset ovat syöneet kebabia 10 vuodessa25.4.2025 10:40:58 EEST | Tiedote
Foodora täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi selvitettiin kuinka paljon suomalaiset ovat kuluttaneet kebabia tuona aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme