Kaupunginhallitus hyväksyi Kontulan metroaseman peruskorjauksen hankesuunnitelman
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 20. marraskuuta Kontulan metroaseman laituritason peruskorjauksen hankesuunnitelman. Peruskorjauksella parannetaan metroaseman toimivuutta ja viihtyisyyttä, jotka ovat tärkeitä osatekijöitä koko Kontulan alueen kehittämisessä.
Peruskorjauksessa uusitaan vuonna 1986 käyttöönotetun metroaseman laiturialueelta muun muassa pintamateriaalit, kalusteet sekä LVISA-tekniikka. Läntinen sisäänkäynti uusitaan kokonaisuudessaan purkamalla nykyinen ja rakentamalla uusi. Samalla sisäänkäynnin hissit uusitaan.
Myös itäistä ja keskimmäistä sisäänkäyntiä uusitaan. Lisäksi laiturialueen graffititaideteokset siirretään ja valaistaan kohdevalaisimilla.
Peruskorjaus on tarkoitus toteuttaa vuosien 2024–2025 aikana. Peruskorjaushankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 7 miljoonaa euroa.
Kontulan aluetta on tarkoitus kehittää nykyistä tiiviimmäksi kaupunginosakeskukseksi. Viime vuonna keskimääräinen matkustajamäärä Kontulan metroasemalla oli arkipäivisin 16 300 henkilöä. Matkustajamäärän ennustetaan kasvavan alueen kehittämisen myötä.
Töölöntorin asemakaavan muutos etenee valtuustoon
Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Helsingin Taka-Töölössä sijaitsevan Töölöntorin asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa vuonna 2019 järjestetyn yleisen ideakilpailun voittajaehdotuksen pohjalta laaditun viitesuunnitelman mukaiset torialueen uudistukset. Toria kehitetään käveltävänä ja viihtyisänä kaupunkitilana, Taka-Töölön kaupallisena keskittymänä ja joukkoliikenteen solmukohtana.
Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden liikerakennuksen sijoittumisen torin itälaitaan, liikenteellisiä muutoksia torin ympärillä ja puurivien uusimisen. Lisäksi kaavaratkaisussa on osoitettu rakennusalat sisäänkäyntirakennuksille ja maanalaisille tiloille, jotka palvelevat maanalaisia joukkoliikenneyhteyksiä (Pisararata ja maanalainen raideliikenteen runkoyhteys välillä Kamppi-Pasila), joiden mahdolliseen toteuttamiseen on varauduttu.
Lopullisen päätöksen asemakaavan muutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.
Lisäksi kaupunginhallitus antoi lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta alkoholilain muuttamiseksi sekä lausunnon valtiovarainministeriölle hyvinvointialueesta annetun lain ja eräiden muiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Kaupunginhallitus päätti myös myöntää Helsingin tapahtumasäätiölle määrärahan vuoden 2024 Tall Ships Races -purjehdustapahtuman järjestelykuluihin.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja päätettiin useista asemakaavan muutoksista7.5.2025 21:41:45 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 7. toukokuuta. Kokouksen aloitti kyselytunti. Kyselytunnilla käsiteltiin kahta aihetta. Lisäksi valtuusto käsitteli useita asemakaavan muutoksia.
Helsinki houkuttaa matkailijoita - Matkailun kasvupotentiaalista keskusteltiin Helsingin matkailuseminaarissa7.5.2025 16:04:23 EEST | Tiedote
Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Tuoreimmat näkymät lupaavat Helsingille hyvää matkailukesää. Matkailutoimijat kokoontuivat 7. toukokuuta Helsingin matkailuseminaariin keskustelemaan alan kasvupotentiaalista ja Helsingin matkailun tärkeydestä koko maan elinvoimalle.
Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.
Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.
Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release
The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme