Punk-villapaidasta taivassukkiin – Neuloosi on lämminhenkinen ja omakohtainen kirja neulomisesta
Tiina Mahlamäen tarinallinen tietokirja Neuloosi avaa käsitöiden hurmosta lempeän huumorin sävyttämänä ja tarjoaa uusia näkökulmia huippusuosittuun harrastukseen. Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään 5.12. Helsingissä ja 12.12. Turussa.

Neulomisharrastus on kasvattanut suosiotaan Suomessa koko 2000-luvun ajan. Tiina Mahlamäelle neulominen on tapa keskittyä, meditoida ja harjoittaa henkisyyttä – sekä samalla saada aikaan jotain konkreettista ja käsinkosketeltavaa. Hän kertoo kirjassa omasta suhteestaan neulomiseen eri elämänvaiheissa, kuten nuorena jääkiekkofanina tai teini-ikäisenä punkkarina, sekä kuvaa koskettavasti neulomista anoppinsa ja äitinsä kuolinvuoteiden äärellä.
Mahlamäki pohtii neulomista muun muassa feminismin, sukupolven, yhteisöllisyyden, uskonnon ja luokan näkökulmista tarjoten uutta perspektiiviä monelle rakkaaseen harrastukseen. Kirja sopiikin erinomaisesti lahjaksi neulomiseen hurahtaneelle, tai kuunneltavaksi neuloessa. Teos ei sisällä neulontaohjeita, mutta sen edetessä valmistuu villapaita.
Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista, sekä e- ja äänikirjapalveluista. Äänikirjan lukee Emilia Howells.
Tervetuloa julkistamistilaisuuteen 5.12. Helsingissä tai 12.12. Turussa
Tule mukaan keskustelemaan kirjasta ja neulomisesta:
- tiistaina 5.12. klo 16.30 uuteen Lamb & Co. -lankakauppaan (osoite: Helsinginkatu 6, 00500 Helsinki). Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittauduthan 28.11. mennessä: josefine.janhonen@intokustannus.fi
- tiistaina 12.12. klo 16.00 Turun yliopistolle (Arcanum-rakennus, sali A116, osoite: Arcanuminkuja 1, 20500 Turku). Ilmoittautumiset 5.12. mennessä: tituma@utu.fi
Tiina Mahlamäki on uskontotieteen yliopistonlehtori Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hänellä on pitkä kokemus kirjoittajana ja tutkijana, ja hän on julkaissut ja toimittanut useita tietokirjoja. Neulomisen lisäksi Mahlamäki harrastaa lintujen bongailua ja valokuvausta. Hän on alun perin kotoisin Porin seudulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into Kustannus
Töölönkatu 9 A 1
00100 Helsinki
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu kevään 2024 katalogiimme tästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Miten ammuskeluista tuli arkipäivää Ruotsissa?6.5.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Uutuuskirjassaan Jengisotien kasvot juristi Evin Cetin ja toimittaja Jens Liljestrand etsivät vastausta siihen, miten nuorten miesten kuolemaan johtaneista ammuskeluista tuli osa arkipäivää yhdessä maailman rikkaimmista maista. Suomenkielisen teoksen esipuheessa Helsingin Sanomien pitkäaikainen rikos- ja oikeustoimittaja Anne Kantola peilaa Ruotsin tilannetta Suomeen.
Kansainvälinen bestseller valottaa historiaa kirjansitomon naisten silmin29.4.2025 12:02:07 EEST | Tiedote
Pip Williamsin menestysteos Kirjansitoja kertoo Oxfordin yliopiston kirjansitomossa ensimmäisen maailmansodan aikaan työskennelleistä naisista. Kirja tuo esiin naisten näkymättömäksi jääneen työn ja kamppailun tiedon ja tasa-arvon puolesta.
Kirsi Siren 80 vuotta ja Teatteri Hevosenkenkä 50 vuotta – elämäkerta julkaistaan 2.5.29.4.2025 09:49:56 EEST | Tiedote
Teatterinjohtaja Kirsi Siren täyttää 80 vuotta 14. toukokuuta, ja hänen perustamansa kansainvälisestikin arvostettu Teatteri Hevosenkenkä viettää tänä keväänä 50-vuotisjuhliaan. Tunnetussa kulttuuriperheessä kasvanut Siren avaa elämäkerrassaan niin lapsuuden onnen vuosia, elämän raskaita hetkiä kuin teatterinsa menestystarinaa.
Pohjakosketus-romaanin inspiroima L/Over-sarja palkintoehdokkaana Canneseries-festivaalin pääsarjassa1.4.2025 14:01:25 EEST | Tiedote
Nina Honkasen Pohjakosketus-romaanista inspiraationsa saanut, Gutsy Picturesin tuottama ja Aleksi Salmenperän ohjaama tv-sarja L/Over kilpailee Canneseries-festivaalin pääsarjan voitosta. Sarjaa tähdittävät muun muassa Krista Kosonen, Jani Volanen, Elmo Kerosuo, Oona Airola ja Hannu-Pekka Björkman.
Iloisesti, mutta tosissaan – oivalluksia johtajuudesta26.3.2025 12:29:21 EET | Tiedote
Johtamistehtävissä toimivia askarruttaa alati se, mitä on hyvä johtajuus. Mikä paino on asioiden ja ihmisten johtamisella? Mikä merkitys on arvoilla? Saako olla hauskaa, vai onko parempi pysyä vakavana? Muun muassa näitä asioita pohtivat Ilmo Aronen ja Ritva Toivonen uutuuskirjassaan Oivalluksia johtajuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme