Lapin työttömyys on laskussa lomautusten lisääntymisestä huolimatta
Työttömien osuus työvoimasta oli lokakuussa Lapissa 9,6 % ja koko maassa 9,7 %. Koko maassa työttömiä oli 10 % enemmän kuin vuotta aiemmin, ja työttömyys väheni ELYkeskuksittain vain Lapissa.

Lapissa oli lokakuun lopussa 7 680 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 650. Työttömiä oli 290 enemmän kuin syyskuussa, mutta 235 vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Lomautukset ovat lisääntyneet kolmanneksella. Lokakuun työttömien määrä on ollut Lapissa viimeksi alempi vuonna 1989.
- Työttömyyden kehitys jatkuu Lapissa koko maata myönteisempänä. Myös Työ- ja elinkeinoministeriön viime viikolla julkaisemassa työmarkkinaennusteessa työttömien määrän ennustetaan jatkavan Lapissa ensi vuonnakin laskuaan, Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä kertoo.
Työttömien osuus työvoimasta alitti lokakuussa 10 % kahdeksassa Lapin kunnassa. Alimmat osuudet olivat Sodankylän 6,4 %, Keminmaan 7,1 % ja Tornion 7,4 %. Korkeimmat osuudet olivat Kemijärven 14,3 % ja Kemin 13,4 %. Joka kolmannessa Lapin kunnassa työttömiä oli lokakuussa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Lokakuussa TE palveluihin ilmoitettiin Lapissa 3 250 avointa työpaikkaa. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi 165 vähemmän kuin viime vuonna. Koko maassa avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen määrä väheni viime vuodesta lähes kolmanneksella.
Pitkäaikaistyöttömyys on laskussa
Yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita työnhakijoita oli Lapissa lokakuussa 2 160. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä oli Lapissa alempi kuin koko maassa. Pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vähemmän kuin kuukautta aiemmin ja yli 150 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen kohdistui pisimpään työttömänä olleisiin.
Seuraava työllisyyskatsaus (marraskuu 2023) julkaistaan 22.12.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636
Kuvat

Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
- Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 2023
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme