Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Rokotusviikot päättyivät - yli 83 000 riskiryhmiin kuuluvaa rokotettiin

Jaa

Noin 83 800 riskiryhmään kuuluvaa saivat influenssa- ja koronarokotteet rokotuspisteillä. Lisäksi tuhansia riskiryhmiin kuuluvia on rokotettu hoivapalveluissa ja neuvoloissa.

”Rokotuspisteiden rokotukset ovat päättyneet. Todella hienoa, että näin moni on nyt rokotettu. Haluamme kiittää helsinkiläisiä siitä, että suuri osa haki rokotteet rokotusviikkojen aikana. Iso kiitos myös rokottajille, he ovat tehneet ison urakan”, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen toteaa.

Rokotuspisteillä vilkasta ensimmäisinä päivinä

Moni kävi rokotuspisteillä ensimmäisten päivien aikana. Kolmessa päivässä rokotettiin noin 23 000 riskiryhmään kuuluvaa. Suuri kävijämäärä oli yllätys.  

 ”Varsinkin ensimmäisinä rokotuspäivinä oli ruuhkaa, joka onneksi rauhoittui rokotusten edetessä. Tällöin muodostui kohtuuttoman pitkiä jonoja, josta olemme toki pahoillamme. Jälkimmäisellä viikolla ja varsinkin viimeisinä rokotuspäivinä oli hiljaisempaa, kun moni haki rokotteen etupainotteisesti”, Timo kertoo.

Rokotusaika omalle terveysasemalle

Riskiryhmään kuuluvat voivat nyt varata rokotusajan omalle terveysasemalle Maisasta ja ajanvarausnumerosta 09 310 46300 (arkisin klo 12-16). Rokotuksia annetaan terveysasemilla riskiryhmiin kuuluville 20.11.–1.12., ja ainoastaan ajanvarauksella.

Neuvola-​asiakkaiden rokotukset jatkuvat

Raskaana olevia ja neuvolaikäisiä lapsia (alle 7 v.) rokotetaan ajanvarauksella neuvoloissa 13.–24.11.2023. Aika varataan Maisa-palvelussa. Rokotteen voi saada myös muiden neuvolakäyntien yhteydessä. Myös esimerkiksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa rokotetaan kansallisten rokotusten piiriin kuuluvia.

Lisätietoa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella

Toinen linja 4A

PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)

www.hel.fi/sotepe

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 13.2. kokouksen ennakkotiedote9.2.2024 12:28:27 EET | Tiedote

Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 13. helmikuuta 2024 klo 16.15. Lautakunta antaa tässä kokouksessa muun muassa lausunnon järjestöyhteistyön tiivistämisestä maahanmuuttajataustaisten perheiden parissa. Lisäksi lautakunta antaa lausunnon vieroitushoitopaikkojen lisäämisestä. Lisätietoa kaupunginhallitukselle annettavista lausunnoista on lautakunnan esityslistalla. Linkit Lausunto järjestöyhteistyön tiivistämisestä Lausunto vieroituspaikkojen lisäämisestä Esityslista on sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla. Lautakunnan sivulla julkaistaan kokouksen päätöstiedote kokouksen jälkeen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye